Zerppa osaa!

Maanantai

Käytiin töiden jälkeen hiihtämässä. Hiihdin joku 45 minuuttia, vedätin ihan lyhyen pätkän, joku 200-300 metriä, loput sai juosta vapaana. Hiihto tuntui aivan ihanalta :)

Tiistai

Ex-tempore agility koulun jälkeen. Ensin hyppytekniikkaa, ihan tylsää hyppysarjaa, 5 estettä, 5 jalkaa ja 30 senttiä. Muuten hyppäs nätisti, mutta vikat kaksi meni pituushyppynä. Ihan älytön vääntäminen oli sen kanssa, että sain puhtaasti.

Sit tehtiin 21 esteen rata, teemana valssit. Tein kolme kertaa, kaksi viitosta ja kerran mä keskeytin, ku rytmitys oli ihan päin persettä A:n jälkeen. Olin todella tyytyväinen, tuntui kivalta mennä, itse ohjasin rauhallisesti ja keskityin hyvin ohjaukseen. Zerppa oli kiltisti, eikä söheltänyt. Molemman viitoset oli rimoja, molemmissa mä itse höselsin. Erityisen tyytyväinen olin keppeihin. Eka sisääntulo oli umpikulma, nii et jouduin tulee todella lähelle väistääkseni putkea, joka oli ihan keppien vieressä. Putki ei haitannut yhtään eikä Zerppa väistänyt mua, vaan haki hyvin kepeille. Toka oli avokulma aika kaukaa, haki tosi hyvin ja mä vieläpä pystyin leijeröimään putken toiselta puolelta Zerpan häiriintymättä!

Tässä lyhyt pätkä treeneistä. Erityisen ylpee oon kepeistä :) 



 Keskiviikko

Käytiin Emman kanssa treenimässä. Innostuin aksaamaankin, vaikken suoraan sanoen tiedä, oliko tää nyt sit kuinka järkevä idea. Edelleen olen aika skitso sen selän vuoksi.

Tokoa ensin. Eka metallia, oli ihan nättiä ja piti kivasti. Palautukset huonoja. Merkki meni hienosti kans, paitsi et pari kertaa meni merkin viereen. Hyvin kuitenkin hakee sinne. Seuraavaksi sivullaoloa, Emma käski maahan, istumaan jne. ja hihhuloi vieressä. Hieman oli haastavaa aluks, mut hyvin skarppasi sitten.
Sit Emma halus nähdä merkki-ruutu -kombon, ni pitihän sitäkin kokeilla. Tosi kivasti meni, vaikkakin vauhti ruutuun selkeesti hidastui, kun ei merkiltä tullutkaan palkkaa. Pelkkä ruutu oli tosi hieno ja paikkaan olin tyytyväinen.
Paikallaoloa treenattiin sillai et vuorotellen olimme hallin ulkopuolella silläaikaa, kun toinen pomppi ja hyppi sisällä. Zeroa ei juurikaan häirinnyt. Otin sekä maahan että istu.
Tunnaria tehtiin ihan putken vieressä, ei haitannut yhtään. Sit kokeiltiin extrapitkillä väleillä. Rivinä meni aika hienosti, jonona ei hahmottanut yhtään, haisteli ekaa kolmea ja monta kertaa yritti tuoda väärää. Näytin sit hieman vikoja kapuloita, sit tajus edetä rivillä.


Agikentällä oli valmiina numerolappuineen kaikkineen kiva 26 esteen rata. Pakkohan sitä oli kokeilla.

Yllättävän sujuvasti se meni, olin oikein tyytyväinen Vaaviin :) Aika hyvin pysyi rimat ylhäällä. Vaikeuksia tuotti 180° käännöksen valssit, monta valssia peräkkäin sekä poispäinkäännös. Ei meinannut toimia millään. Putki-puomierottelua vois treenata lisää niin, että mennäänkin puomille. Rengas pitää kans ottaa useammin treeniohjelmaan. Keppeihin olen tyytyväinen. Mun täytyy vaan itse muistaa olla rauhassa eikä tehdä mitään äkkiliikkeitä. Treenattiin sillai, et mä jäin kokonaan taakse ja leikkasin jyrkästi takana, Emma oli palkkaamassa päässä. Zerppa oli tosi taitava! Se myös hyvin osasi itse hakea kepeille umpikulmasta.

Tässä on video ekasta yrityksestä. Hirveältä räpiköimiseltähän tää kyl näyttää, mut sen jälkeen alko oikeesti olla ihan sujuvaakin, harmi kyllä ne ei oo videolla... Musta tää on niin huvittava tää pätkä, et se oli pakko jakaa :D


Eli treenattavaa:
- poispäinkäännös
- Valssi 180° käännöksellä
- Kokoamista ennen estettä
- Putki-puomierottelua
- Keppejä viel enemmän :)



Voi että siellä oli muuten kiva ilma! Käytiin lopuksi vielä pitkällä lenkillä ihanassa auringonpaisteessa, ihan oli kevättä rinnassa! :)

Zerppa-Liisa on onnellinen :) 
Juup, Zerppa-Liisan kunnonkohotusohjelma on startannut aika tehokkaasti. Mä nimittäin otin nokkiini sunnuntaina, kun totesin, et Zerpalla on surkee kunto. Voidaan siis yhdessä ottaa tää asia projektiksi!

Kommentit

  1. Eiks toi hyppytekniikkasarja 5 jalkaa ja 30cm oo aika ilkee koiralle? Mun ymmärtääkseni makseille perussarjassa etäisyydet pitäs olla 6-9 jalkaa ja korkeudet 15-20cm... Et ei mikään ihme jos sen askel ei oikein sovi noihin väleihin..?

    VastaaPoista
  2. En mä muista yhtään. Mä oon aina vaihdellut niitä ja kokeillut vaik mitä, vähän fiiliksen mukaan... Joku hyppytekniikkakurssi kieltämättä olis ihan hyvä - ei koiralle, vaan ohjaajalle :P

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Agikisat Riihimäki 12.10.

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa