sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Zerppa yllättää, osa kaksiisataakuuskyttuhatta viisisataakaksikymmentäkolme

Zero se aina osaa yllättää, sen kanssa ei ainakaan tule harrastaminen tylsäksi!

Käytiin Ojangon kisoista hakemassa pari hyllyä. Eka rata oli hyppyrata, tuomarina Pertti Siimes. Rata oli mielestäni yllättävän haastava ykkösten radaksi, mutta sillai kivalla tavalla haastava :)

Ekalla radalla Zero oli taas keppituhma. Mä en tajua mitä sen pienten pallokorvien välissä/alla liikkuu :P Oli aika helppo umpikulma, putkesta. Se aloitti tokasta välistä kaks tai kolme kertaa, mur! Samalla se räyhäs ja kiroili mulle räyräyh, kunnes mä sanoin sille pahasti, sit se meni kunnolla.

Rata oli muuten ihan nätti, mä ohjasin ja jopa juoksin. Yhtäkään rimaa ei tullut alas, mikä on positiivista. Valssitkin meni oikein hyvin, kun mä keskityin yhtaikaa sekä jalkoihin että käsiin. Hyvä mä!

Toka rata oli vähän kaoottinen, Zero yllätti mut perinpohjaisesti. Alussa oli putki kaarella A:n alla, piti mennä putkeen. Zero sen sijaan meni A:lle! Mä olin ihan et mitäv*ttua, sä oot täysin putkihullu, ei sun kuulu mennä A:lle! Olen ihan varma, että jos olisin yrittänyt ohjata sinne, se olisi ampunut putkeen vaikka kirveellä uhkaamalla :D

Sit ennen keppejä oli hienosti suunnitellut, että mä hidastan vähäsen ja lähetän kaikessa rauhassa kepeille. Zero yllätti taas ja irtos, harmi kyllä väärälle esteelle. Mä olin taas ihan silmät ymmyrkäisinä et mitä juuri tapahtui ja taisin tuumata ääneenkin, et heeei, mitä sä oikeen teet... Hyvä kun meillä Zeron kaa tää kommunikaatio radalla sujuu. Olisi pitänyt ottaa vastakkaisella kädellä, että saan käännettyä, jotenkin tuo hyppy ei vaan tullut pieneen mieleeni, kun tutustuin rataan. Ääh.

Kolmannen kerran se yllätti mut keinulla ja A:lla tekemällä sikahienot kontaktit. Olin taas et wtf, sun kuuluu räyhätä ja pomppia, ei sun kuulu olla kiltti koira, joka pysähtyy, kun käsketään. Keinulla karjasin et odota, ni sehän oikein hiensti pysähtyi täsmälleen oikealle paikalle ja odotti lupaa. A oli vielä hienompi, mä jopa pidin sitä siinä hetken.

Pituudella vika palikka tippui, muuten ei muistaakseni rimoja lennellyt. Aika hyvin se on nyt pysynyt kuosissa! Siitä on taas liian pitkä aika kun olen raahautunut fyssarille, täytyykin soittaa ensi viikolla.

Opin tänään myös jotain tärkeää vireestä ja kisavalmistelusta. Mä oon vähän testaillut, mitä kannattaa sen kanssa tehdä ennen rataa ja missä vaiheessa se on hyvä ottaa halliin. Aikaisemmin ajattelin, että se ylikuumenee, jos tuon halliin liian aikaisin ja toin sen vasta juuri ennen starttia. Ekalla radalla tein just näin ja meinas itse asiassa tulla kiirekin, kun välissä oli paljon porukkaa pois. Zero oli ihan räyhräyh, eikä ollut ihan täysin kuulolla. Tokalla radalla mä otin sen jo hyvissä ajoin, se oli paljon rauhallisempi radalla.

Leikkiminen ennen rataa ei ole kauhean hyvä, siinä se myös tuntuu kuumenevan. Namit ja temppuilu on parempi vaihtoehto. Teen esimerkiksi pyörityksiä, jalkojen kiertoa, kaukoja, sivua, pakittamista ja eteentuloa. Tää tuntuu toimivan paljon paremmin kuin mikään muu, eikä se ehdi haukkua, kun pitää keskittyä.

Treenilistalle:
- vauhdikkaat kepit
- putki/A ja puomi/putki -erottelut
- pituus (ja muuri)
- takaaleikaukset

Näitä tuliki mieleen, olin tosi ylpee itsestäni rataantutustumisessa kun aksaradan tokavikalle estelle ensin suunnittelin takaaleikkausta, ku ajattelin etten mä kuitenkaan ehdi valssata ja rimat tippuu ja ää. Sit mä kokosin itseni ja päätin et hitto mähän aion ehtiä. Ja mä ehdin, eikä rimat tippunut <3

Muutenkin mä oon nyt saanut tosi hyvän fiiliksen kisoihin, viime aikoina kisat on ollut tosi hyviä, kun mä oon ollut ihan tosissani liikkeellä, olen juossut ja oikeasti ohjannut, enkä ole luovuttanut virheiden jälkeen. Tänään mä keksin, että salaisuus on se, että yrittää saada jo heti rataantutustumisessa samanlainen fiilis päälle, samanlainen päättäväisyys ja pieni, sopiva raivo päälle. Itsestäänselvyys ehkä, mutta mä tajusin vasta tänään tämän merkityksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti