Vihdoin tuli kesä!

Kaikenmoista on tapahtunut, vaikka blogi onkin elänyt hiljaiseloa.

Treenattu ollaan lähinnä tokoa, juhannuksena talloin toistaiseksi kesän ainoan jäljen. Zero on uinut paljon, mutta vepeä ei olla tehty.

Juhannuksena mökillä
Tokossa alkaa yhteinen sävel pikkuhiljaa löytyä, myös ohjatussa. Pitkään tuntui, että se ei vaan yksinkertaisesti tajua. Helpotin sitten muutaman kerran treenejä ja siirsin ne nurmelta hiekalle, jotta kapulat näkyisivät kunnolla. Helpotetut treenit sisälsivät mm. kapulan heittämistä oikealle ja vasemmalle, kapuloiden näyttämistä merkiltä käsin jne. Merkin asema on vahvistunut huomattavasti, tarjoaa sitä nykyään ihan iloisesti eikä ole tosi pitkään aikaan yrittänyt karata suoraan kapuloille. Olen palkannut merkkejä tosi paljon.

Ruutu on toiminut hyvin, myös hieman pidemmällä nurmella tajuaa ihan hyvin. Etsii paikkaa hyvin ja seuraaminen on parantunut tosi paljon, hakee jo aika hyvin paikkaa.

Seuraaminen on ehkä hieman levotonta, olen tehnyt lyhyitä pätkiä lähinnä ja vahvistanut käännöksiä, täyskäännöksiä ja stoppeja. Ihan perushienoa, mutta eilen huomasin, että hieman tuntui levottomalta. Pää hieman nuokkui ja etäisyys hivenen vaihteli.

Zeta toimii tosi hyvin, ei juurikaan sekoita, pysäytykset on nopeita ja seuraaminen ihan perusnättiä. Hivenen kyttää merkkejä, varsinkin jos ei muista kunnolla sanoa virittelysanaa, niin luulee tekevänsä ohjattua/ruutua.

Zeron uusi tukka :) 

Luoksarissa pari kertaa on tullut stopista läpi. Tätä olen korjannut hetsaamalla narupallolla. Sillä saa ongelman vielä vahvemmin esille, sanon sit tosi jyrkästi stop, näytän käsimerkkiä ja tulen vastaan. Muutenkin stopit ovat paljon paremmat, kun vire on korkeammalla. Maahanmenot ovat ihan hyvät. Loppuun toivoisin edelleen paljon enemmän vauhtia. Oon treenannut sitä jonkun verran, muttta edistymistä tapahtuu vain hitaasti.

Tunnaria en ole päässyt treenaamaan ihan kauheasti, siksi vaikuttaa hieman epävarmalta. Eilen se sähläsi treeneissä oikein olan takaa, nosteli vääriä eikä oikein keskittynyt. Liekö vire ollut liian korkea. Tänään toimi oikein hyvin.

Metalli toimii ihan hyvin, joskin estettä en ole päässyt treenaamaan ollenkaan. Täytyy ennen kisoja treenata ainakin heittoja. Hyppy on sillai ihan vahva, että jos itse vaan heitän suht koht suoraan, niin Zero kyllä hoitaa oman osuutensa.

Paikallaolojakaan en ole juurikaan treenannut. Pitäisi ehkä.

Yyterin koirarannalla 
Kaukoja olen treenannut myös melko paljon, esim iltaruuan yhteydessä. Ainakin lähietäisyydeltä vaihdot ovat tosi nättejä ja täsmällisiä. Ei myöskään enää ennakoi niin pahasti kuin ennen.

Kuuntelutreeniä taisin tehdä kerran. Zerppa oli tosi pätevä. Ensin merkille, jossa tehtiin kaukoja, sen jälkeen hakemaan ohjatun kapulaa vasemmalta, siitä suoraan seuraamaan kapula suussa, liikkeestä istuminen edelleen kapula suussa ja tuonti eteen. Siitä luovutus, seuraaminen jatkuu, liikkeestä seisominen, josta lähetys ruutuun. Ruudusta luoksetulo, stoppi ja stopista palkka. Ei ihmetellyt Zerppaeläin yhtään, teki työtä käsketty, kuin olisi aina moisia treenejä tehnyt. On se vaan aika kultainen :)

Liikevälejä olen jonkun verran treenannut, lähinnä naksuttelemalla seuraamisen tarjoamisesta. Muutaman kerran olen myös ketjuttanut liikkeitä yhteen, joskin aika vähän. Täytyy nyt keskittyä enemmän siihen, kun yksittäiset liikkeet alkaa sujua.


Juhannuksena tehtiin myös jälki. Se oli aika lyhyt, ehkä joku 200 metriä, nameja joka 3-5. askel ja lopussa purkki. Zerppa söi yhteensä ehkä 3 namia, joten aika turhia taitavat ne olla. Jäljesti melko nopeasti, mutta silti niin hitaasti, ettei hihna kiristynyt eikä mun tarvinnut juosta perässä. Kulmat teki tarkasti ja seurasi hyvin jäljen päältä. Purkilla meni hienosti maahan.

Viime viikonloppu oltiin turisteina tokon SM-kisoissa. Tää touhu on mennyt aika farssiksi, kun ensin ilmoitettiin että päästiin mukaan ja sit 1.5 viikkoa ennen koetta kerrottiinkin tylysti, ettei päästykään mukaan. Majoitus ja kaikki oli totta kai jo varattu sinä aikana... Ei edes mitään selitystä tai anteeksipyyntöä, mikä olisi ollut vähintä, mitä olisin voinut odottaa. Kostoksi boikotoin täysin niiden buffettia, nih! Voin sanoa, että TVA Porin tapahtumiin en tule ihan lähivuosina ilmoittautumaan...

Seinäjoella kaiken kaikkiaan on aika tylsää, kun ei ole kauheasti tekemistä, eikä kauheasti treenikavereitakaan. Mikään ei ole koskaan auki, en pääse mihinkään jumppaan, uimahalliin tai muuhun sellaiseen, joten olen hulluuden partaalla. Töissä alkaa aika käydä pitkäksi ja haluaisin palata takaisin Helsinkiin mahdollisimman pian...


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Agikisat Riihimäki 12.10.

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa