We're alive!

Jee, me ollaan hengissä vielä, joten nou hätää! Blogimotivaatio on näköjään ollut pohjamudissa, kun siitä on, noh, aikaa...

Viime vuosi oli koulussa tosi kiireinen, varsinkin syksy oli ehdottomasti stressaavin ikinä. Keväällä vietin kolme kuukautta Englannissa vaihdossa ja Zero oli maaseutulomalla rakkaan siskoni hoivissa. Koko viime vuoden ei siis tehty mitään edistyksellistä. 

Heinäkuussa '14 kisattiin Ilmajoella yhdet kisat, tuloksena 3-tulos 216 pisteellä. Alku oli muistaakseni ihan nättiä, mutta toinen kierros tais olla tosi lahnaa. Nollasi ohjatun ja mm. kutonen luokarista, kaukoista ja seiskat paikkamakuusta ja ruudusta, en kyl yhtään muista mitä teki tuolla paikkamakuussa. Vireeseen saattoi vaikuttaa sekin, että itse olin koko kisan oksennus kurkussa, kuumeessa ja pyörtymispisteessä... Kokeen jälkeen olinkin viikon verran sairaslomalla :D 


Elokuussa '14 toteutimme Emmin kanssa kauan haaveillun reissun Ruotsiin metsästämään S TVA -titteliä. Kisasimme reilun viikon aikana kaksi kisaa, kävimme paimentamassa pari kertaa ja muuten vaan touhuttiin koirien kanssa. Zero oli pieni minisika molemmissa kokeissa, taisi molemmissa nollata ohjatun ja muutenkin sikaili perusteellisesti. Tuloksina kolmos- ja kakkostulos. Jos haluttais vielä kääntää veistä haavassa, niin voisin vielä todeta, että edes vitonen esim. ohjatusta olisi riittänyt ykköstulokseen jälkimmäisessä kokeessa. Jälkimmäinen koe oli joskus ollut videolla, mutta näköjään se ei päässyt youtubeen asti. 



Alkusyksystä tein sille pari jälkeä, tokoa en tehnyt yhtään, koska minulla oli maksimaalinen tokomasennus. Marraskuussa sain pienen tokointoilupuuskan ja yritin ilmoittaa sen joulukuun kokeeseen, joka kuitenkin oli täynnä noin kolme minuuttia ilmoittautumisen aloittamisen jälkeen. 

Vaihdon jälkeen keväällä '15 aloin taas treenaamaan, mielessä tietysti ne kaksi puuttuvaa ykköstä. Järkyttävän kiireen ja stressin vuoksi en ehtinyt kauheasti treenata ja koe menikin sen mukaisesti, siitä ei ole videomateriaalia, eikä kerrottavaa jälkipolville. Pisteitä niinkin paljon kuin 170, nollille menivät luoksetulo (juoksi läpi), ruutu sekä metallin. Muistaakseni tuomari oli tosi tiukka ja pisteitä lähti aika reilusti, mm. metallissa kaksoiskäskyn takia nollille, ruudussa kaksoiskäsky merkille, muuten tosi nätti, tunnari tosi hieno, siitä 6,5 jne. Tuomarina oli Tiina Heino, sille en ainakaan enää ilmoittaudu...


Ajatus oli kisata sen kanssa vielä kesällä ja metsästää ne puuttuvat ykköset ennen elokuun sääntöuudistusta, mutta masennuin taas niin paljon, etten ole nyt koko kesänä tavoitteellisesti tokoillut. Aika paljon ollaan hömppäilty ja puuhasteltu ilman suunnitelmaa. Kesä meni kunnaneläinlääkärin sijaisena lounaissuomessa, hömppäiltiin hieman uusia tokoliikkeitä, tehtiin jälkeä, lenkkeiltiin ahkerasti, kävin juoksemassa (!!!) ja käytiin töissä. Zerosta on tullut mun uskollinen apulainen niin arkisin kuin päivystyksissäkin, sillä oli mukava punkka auton takatilassa, kun kertelin maaseudulla... 

Nyt syksyllä oon taas kaivanut tokomotivaationi naftaliinista ja päättänyt tehdä jotain näille uusille tokoliikkeille. Tavoitteena olisi mennä kisaamaan vasta alkuvuodesta, koska joulukuussa ei ollut sopivia kokeita ja ennen sitä tuskin saan kaiken toimimaan. 


Lyhyesti liikkeiden tämänhetkisestä tilanteesta:

- Paikallaolo: ei olla treenattu ollenkaan. En usko et itse paikallaistuminen/-makuu on iso ongelma, lähinnä saattaa jäädä koomaamaan istu-maahanmenossa ja luoksetulossa. 
- Seuraaminen: peruutus kovasti työn alla, käännökset vielä vaikeita. Muuten ihan perusnättiä, pitäisi ehdottomasti tehdä pidempää pätkää nyt, kontakti tippuu heti parin ekan käännöksen jälkeen. Sivulletulo toisinaan vino. 
- Zeta: tää toimii tosi hienosti, no problemos
- Luoksari: oon nyt ottanu käyttöön suullisen käskyn seisomisessa, ihan ok toimii, pitää vahvistaa tosin vielä, jotta toimii kisatilanteessakin. Possuilua en oo saanu esille. Loppu liian hidas ja vino. 
- Ohjattu: Menee koko ajan keskikapulalle, ei vieläkään osaa sivukapuloita. Luovutus vino. 
- Tunnari: Muuten nätti, vaikkei ollakaan treenattu. Pureskelee aika paljon, oon koittanu nyt korjata asian palkkaamalla välillä lelulla. 
- Kaukot: ihan perusnättiä, vihdoinkin osaa ne niin kuin olen aina halunnutkin. En jaksa enää korjata tekniikkaa, kun mun mielestä tekee puhtaasti. Koomaaminen kisatilanteessa ei oikein tuu esille treeneissä. 
- Kierto-ohjattuhässäkkä: Kierto toimii nätisti, ei ennakoi stoppeja. Stoppeja oon treenannu erikseen, toimii tosi hienosti, myös istuminen. Suunnat vielä ihan hakusessa, ei tajua mun käsimerkkiä ollenkaan, vaan arpoo suunnan. Hypystä menee ohi, kun itse seison hyppyjen keskellä.
- Krooniset ongelmat: vino luoksetulo ja luovutukset, tunnarikapulan

Muuta mitä pitäisi treenata: 
- Palkattomuutta
- Liikevälejä
- Häiriökäskyjä!!!

Mä tarviin kyl ehdottomasti sen uuden koiran, niin voin vihdoinkin luovuttaa tän tokon kanssa... :P

Noh, mä yritän vielä ensi kesään asti, suunnitelmissa olisi kokeet uusilla säännöillä tammikuussa. Siihen asti on aikaa hinkata kaikkea pientä mukavaa.
Hyvää alkanutta syksyä vaan kaikille! :)





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Agikisat Riihimäki 12.10.

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa