torstai 24. elokuuta 2017

Ihana, hirveä Kikiperkele

Hetki on vierähtänyt viime päivityksestä. Kikiperkele vie kaiken vapaa-ajan ja loputkin mun energiasta, enkä jaksa päivittää tänne enää :D Hirveästi ei olla totta puhuen tehty eikä olla erityisemmin missään lajissa päästy eteenpäin. Tulin vähän aikaa sitten takaisin kuukauden roadtripiltä ja nyt sen jälkeen on ollut muuttokiireitä (kyllä, muutan TAAS).

Avain onneen on tyyni järvi, hiljaisuus ja kaksi urpoa

Kiiran kanssa arki on vaikeaa ja se vie hirveästi energiaa treenaamiselta. Mä olen aina halunnut arjessa helpon kulkijan, joka ei kotona sählää turhia, kulkee helposti mukana eikä ole erityisen kova. Nyt mulla on äänekäs sähläri, jonka pää on graniittiakin kovempi ja joka ei lepää kotona ollessaan minuuttiakaan. Kunnollisen, vahvan suhteen muodostuminen on ollut haasteellista, koska sen kanssa saa koko ajan tapella ja väitellä kaikesta. Johdonmukaisuus ja pitkäjänteisyys ei tunnu johtavan oikein mihinkään, muttei se toisaalta uskokaan mitään komentamista. Se ei säikähdä mitään ääniä, komentamista tai edes niska-perseotteita, mutta inhoaa valjaita, vettä ja pieneen tilaan telkeämistä.

Kuitenkin se on lenkeillä ja treeneissä väläytellyt sellaista sähäkkyyttä, ketteryyttä ja nopeutta, mitä ei yksikään mun koirista ole aiemmin näyttänyt. Nyt kun pikkuhiljaa on pääsyt hieman sisälle sen pääkoppaan ja löytänyt toimivat treeni- ja palkkaamiskeinot, se näyttää toisinaan myös yhteistyöhalukkaan ja kuuliaisen puolensa. Itsenäisyytensä ja kovapäisyytensä ansiosta se ei säikähdä metsässä kulkemista itsekseen eikä välitä vastoinkäymisistä, kun rysäyttää pusikon läpi, liukastuu kalliolta tai tippuu kiveltä alas.

Possua piti pöhistä ja tuijotella
Väsymättömän luonteensa ansiosta se jaksaa touhuta ja treenata loputtomiin ja se jaksoi jo ihan pikkupentuna treenejä, joita Zero ei ikimaailmassa olisi jaksanut saman ikäisenä. Leikki on raivokasta ja innokasta ja lelun vaihtaminen onnistuu hyvin. Toistaiseksi sen vilkkaus ei ole haitannut treenejä vaan se keskittyy jopa ällistyttävän hyvin, paremmin kuin mitä Zeroa muistelen.

Kuten jo sanoin, hirvästi ei olla treenattu nyt reissun jälkeen eikä tietenkään reissun aikanakaan. Hoitopaikassa se käyttäytyi kuin sika ja laittoi koko sisustuksen uusiksi. Mulla se ei ole juurikaan huonekaluja tuhonnut, mutta pienesineitä senkin edestä. Sen loputon energia vie molemmilta omistajilta mehut ja edes vessaan ei pysty menemään ilman, että se tekee jotain kiellettyä. Kahden tunnin lenkin jälkeen se tulee kotiin ja riehuu pentuhepulia kolme tuntia. Yölläkin se usein herää touhuamaan, tosin se nykyään yleensä jo uskoo, kun sanoo että nyt nukutaan ja piste. Parveketta se rakastaa, se lähestulkoon asuu siellä ja tuijottaa ohikulkijoita.

Mitäs tulevaisuudessa? Toivon, että edessä oleva muutto helpottaa harrastuskuvioita huomattavasti ja toiveissa on hieman pidempiaikainen sijoituspaikka. En ole vuosiin ollut aktiivisesti mukana missään seuratoiminnassa ja jotenkin kaipaan sitä. Lajeista en ole vieläkään päässyt itseni kanssa yksimielisyyteen, koska kaikki kiinnostaisi ja Kiiralla on ominaisuuksia vaikka mihin.

Nyt syksyllä keskitytään varmaan enimmäkseen tokoon ja jälkeen sekä käydään muutaman kerran paimentamassa. Treenipaikka hakuun olisi toiveissa jo syksylle, mutta hieman epäilen, että ryhmiin voi olla tunkua. Keväällä voisi miettiä agilityn alkeiskurssia ja tosiaan se haku kiinnostaa pk-lajeista tällä hetkellä ehkä eniten.

Urpot todistettavasti on joskus leikkineet yhdessä

Toko
Tokossa mulla on tavoitteet kaikkein selkeimmät. Ensi vuoden SM-kisat olisi se, mihin haluaisin tähdätä, alokasluokkaan tietysti. En tiedä, kuinka aikaisin joukkueet yleensä valitaan, mutta ensimmäiset kisat joskus helmi-maaliskuussa kuulostavat mielestäni ihan realistisilta, kunhan pystyy treenaamaan talvellakin jossain. Säännölliset ryhmätreenit olisivat hieno mahdollisuus, mutta myös yksittäisiä koulutuksia järjestetään pilvin pimein.

PK-lajit
PK:ssa haku kiinnostaa kaikkein eniten, mutta se on tietysti ihan ryhmäpaikasta kiinni. Mä olen varma, että Kiira suorastaan loistaisi siinä lajissa ja ymmärtäisi jutun juonen hyvinkin nopeasti. Jälki on treenaamisen kannalta helpoin ja se on loistavaa vastapainoa Kikin vilkkaalle luonteelle. Erikoisjälkeä olen nyt pelkästään tehnyt, metsässä ei olla koskaan oltu. Mun ajatus olisi jatkaa erikoisjäljellä syksyn ja talven ja saada se siihen kuntoon, että se keväällä menisi jo pidempiä pätkiä ilman nameja, kulmia sujuvasti ja osaisi ilmaisun ainakin lyhyellä jäljellä. Sen jälkeen voisin siirtää jäljen metsäänkin, kun se on ensin opetellut kunnolla sen peltojäljen.

PK-viestistä haaveilen Kikin kanssa tosissaan ja veikkaan, että se voisi olla melkoinen lahjakkuus tässäkin. Multa vaan puuttuu motivoitunut ja treenaamiseen sitoutunut ohjaaja, mikä on kyllä todella harmi. Tottiksen alkeistreeni menee varmaan alussa pitkälti tokon kanssa käsi kädessä, paitsi tietysti paukkuja on ehdottomasti treenattava, en ole ampunut todella pitkään aikaan. Mihinkään itse aiheutettuihin ääniin ja pamauksiin se ei ole reagoinut, eikä kova ukkonenkaan saanut Kikissä minkäänlaista reaktiota aikaiseksi.

Agility
Agilityssä tuskin saadaan ryhmäpaikkaa ainakaan syksylle ja tyypillisesti alkeiskursseja järjestetään syksyllä ja keväällä. Syksyllä ajattelin aloittaa hyppytekniikan kouluttamisen ja treenataan juoksukontakteja. Juoksarit ovat luultavasti tuhoon tuomittu idea, mutta ei malta olla kokeilemattakaan. Muuten veikkaan, että esteiden ja ohjauksen opettelu jää odottamaan alkeiskurssia.

Karvakorva ja korvakarva
Muuta
Käyttäytymiskoe teoriassa  olisi varmaan mahdollinen jo tämän vuoden puolella, mutta en oikein näe, miksi pitäisi kiirehtiä sinne heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Varmaan kevääällä on sitten se edessä. MH-kuvaus ja luonnetesti ovat sitten joskus ensi vuoden heiniä. Haluaisin käydä ne mahdollisimman nuorella iällä, koska siten hyödyn niistä itse eniten ennen kuin olen jo kouluttanut sitä kovin pitkälle.

Rallitokoa mietin sen verran, että voisi ihan harjoituksen vuoksi mennä alokasluokkassa pyörähtämään kisan tai kahden verran ennen kuin ollaan valmiit tokoon. Muuten rallitoko saa jäädä kyllä eläkeläislajiksi, olettaen, että Kiki ikinä pääsee siihen ikään asti.

Paimentamassa ollaan pari kertaa käyty ja se vaikuttaa ihan kelvolliselta paimentimen alulta. Olisi todella hienoa käydä useammin, jos vaan tilaisuus tulisi. Haluaisin sen verran käydä paimentamassa, että sen todelliset kyvyt tulisivat esille ja pystyisi oikeasti sanomaan, onko sillä mitään taipumuksia siihen.

"Mami, mää löysin lenkiltä tällaisen kikkalakalvaisen kavelin!"

Mejään Kiki olisi varmaan aika sopiva eläin, sillä on nimittäin ihan loputon riistavietti. Resurssipulan vuoksi veikkaan kuitenkin, että tämäkin saa odottaa niitä kuuluisia eläkepäiviä tai ainakin siihen asti, että erikois- ja perusjälki ovat ensin hyvin hallussa.

Vepeä ja koirahiihtoa varmasti tullaan kokeilemaan joskus, mutta enimmäkseen huvin vuoksi. Pienen koonsa vuoksi en usko, että Kiki jaksaa mitään venettä hinata ja hiihtokin voi olla pienelle koiralle turhan raskas varsinkin kun nykyään talvet ovat mustia.

Tämä on nyt ihan pelkästään Kikipostaus, mutta Zerokaan ei toki ole unohtunut. Se ansaitsee kuitenkin ihan oma  postauksensa. Zerppamurunen täytti viime kuussa 10-vuotta, kun olin reissussa, joten sen kunniaksi se saa oman postauksensa, kunhan sen saan aikaiseksi raapustaa.

Mjoo, kyl se joskus sentään lepääkin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti