Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2018.

Palkatonta settiä

Kuva
Aah, Kikin kanssa tokoilu on vaan ihan parasta <3 Sen kanssa on nykyään niin kerta kaikkisen kivaa treenata, että mä en melkein kestä! Edelleen tehdään melkein enimmäkseen lyhyitä liikkeen osia, kokonaisia liikkeitä tehdään aniharvoin ja koemaisia suorituksia vielä harvemmin. Liikkurointia saadaan nykyään valitettavan harvoin, mutta sitä ehdottomasti tarttis treenata ja paljon. Työn alla on nyt ollut oikeastaan lähinnä alokasluokan liikkeet, muut ollaan nyt jätetty melko taka-alalle. Riittävästi hommaa riittää niissä... Seuraamisessa olen tehnyt Sirken ohjeiden mukaisesti lyhyitä pätkiä, liikkeelle lähtöjä ja temponvaihteluita, sekä palkannut lelulla. Sosiaalinen palkka tuntuu toimivan hyvin, vaikka toki odotus lelusta on suuri. Liikkeellelähdöt alkaa sujua hyvin ja itse seuraaminenkin näyttää todella paljon iloisemmalta kuin esim. kuukausi sitten. Käännökset on hienoja ja tiiviitä, kestoa en nyt ole vähään aikaan kokeillut. Liikkeestä maahanmeno toimii tosi nätisti, on no

Tokohirmut, pöntöt ja aksaeläimet

Kuva
Kikillä on ollut tänään tehotreeniä sekä aksassa että tokossa. Aksa nyt on muuten vaan kivaa ja tokossa on korkea aika alkaa tehdä jotain joulukuussa häämöttävää koetta ajatellen. Noudolla aloitettiin. Ihan leikkimistä ja pitoa ensin, sitten kapulaan kiinni juoksemista. Pito sujuu jo hyvin, mutta ei ihan vielä kestä pureksimatta sitä viittä sekuntia, varsinkaan matalassa vireessä. Seuraamista seuraavaksi. Temponvaihtelut oli päivän teema, sillä yritin saada energiaa ja vaihtelevuutta tylsään seuraamiseen. Tosi lyhyet vaihdot, sekaisin hidasta, juoksua ja normikäyntiä sekä kontaktin tippuessa äkkikäännöksiä. Tuntui kivalta ja palkkautui hyvin sosiaalisen + lelun yhdistelmällä. Liikkeellelähtöjä ihan pari toistoa Sirken neuvomalla tavalla, tämäkin tuntui kivalta. Paikallaoloa lyhyen tauon jälkeen, halusin kokeilla vähän pidempää pätkää rauhallisessa ympäristössä ja lyhyen pätkän piilossa. Ensimmäisen toiston pidin varsin lyhyenä, ehkä noin 45'' ja liikuin välissä yllättäen

Lokakuun Sirketokot, paukkuasiaa ja sairastelua

Kuva
Eilen treenattiin taas Sirken opeissa sekä liikkeitä että häiriötä. Rankka päivä Kikille, mutta onneksi oli riittävä tauko välissä. Seuraaminen Sinänsä seuraaminen on alkanut toimia selkeästi paremmin ja käännökset sujuu jo ihan kivasti, mutta edelleen seuraaminen on Kikin mielestä turhan tylsää ja kontakti tippuu hirveän helposti. Lelupalkkaahan kokeiltiin Sennin treeneissä, mutta tämä ei oikein tuntunut toimivan. Kikistä tuli kauhea kyttä eikä osannut enää seurata kunnolla. Tähän oli ihan yksinkertainen neuvo: älä vapauta lelulle, niin kuin olen tähän asti tehnyt, vaan vapautus ja sosiaalinen palkka ja sitten vasta lelu. Hirveän yksinkertaista, miksi en ole tätä tajunnut :D Toimi kyllä hyvin ja heti tuntui seuraaminen saavan ryhtiä. Itehän olen palkannut namilla ja sen jälkeen välillä lelulla, mutta namin voi jättää välistä pois. Samalla sosiaalinen palkka vahvistuu. Lähdössä Kikin pää nyökkää ja kontakti tippuu. Pieni nyökkäys on sinänsä normaalia, kun koira nousee istumasta s

Kuukauden toilailut ja koulutukset

Kuva
Tokoilua Tokoa ollaan tehty säännöllisen epäsäännöllisesti. Yksittäiset liikkeet alkaa näyttää jo melko hyviltä ja samaan aikaan tuntuu, että hiottavaa on aivan loputtomasti. Yhteistyö toimii selkeästi paremmin ja keskinäinen luottamus on huomattavasti paremmalla tolalla kuin aikaisemmin. Paikallaolon suhteen ollaan edistytty selkeästi ja seuraaminen on parantunut huimasti. Liikkurointi on tosi vaikeaa ja tätä pitää treenata lisää. Kiki ei tunnu kerta kaikkiaan vielä ymmärtävän, mitä siltä haluan ja sitä on ehkä sekoitettu vähän liikaa kaikilla mun ylimääräisillä höpötyksillä ja valekäskyillä. Ne on kaksi selkeästi eri asiaa, että opetellaanko kuuntelemaan vain mun käskyjä ja ignooraamaan muut versus se, että kuunteleeko Kiki kunnolla mun käskytyksiä ja osaa erottaa ne valekäskyistä. Liikevälejä ollaan tehty aina välillä ja toistaiseksi en ole nähnyt niissä mitään ihmeellistä. 1. O'ou, emäntä on keksinyt räpsiä meistä nättejä syyskuvia... PK-jutut Haussa on nyt ollut t

Erikoisnäyttely Riihimäellä 26.8.2018

Kuva
Voe voe, mitä menin tekemään, tuumasin aamulla, kun pakkasin näyttelyhihnan ja puunatun koiran autoon. Narttuja ilmoitettu 77 kappaletta ja lisäksi lupasin vielä esittää Stepin veteraaneissa... Mulle käy aina näin, kauhea hetkellinen mielenhäiriö pistää mut kauhealla innolla ilmoittautumaan näyttelyyn ja sit kadun sitä seuraavat viikot ja näyttelyn jälkeen vannon, että ei ikinä enää :D  Tällä kertaa olin jopa valmistautunut, uskokaa tai älkää. Ravia ja pönöttämistä oltiin treenattu pihalla, pesin Kikin viikkoa ennen ja trimmasin tassut (ja korvat) noin kahta viikkoa ennen. Trimmaamista pitää vähän vielä harjoitella, oli kauhean näköiset. Ketjupanta ja nahkaremmi toimi mielestäni paremmin kuin perinteinen näyttelyhihna ja sopii omaan käteenkin jotenkin paremmin.  Tuomarina Marion Turner , GB Ticolour bitch. Nice head. Pricked ears. Good reach of neck. Nice top line. I like her. Shame her tail is set too high & carried too high.  Nuo-H  Tavoite siis saavutettu ja n

Lohja 18.8.18 -- Kikin eka rallitulos!!

Kuva
Mun pieni minimuru ylitti itsensä tänään elämänsä toisissa rallikisoissa. Tavoitteena oli saada tällä kertaa tulos, eli yli 70 pistettä. Kikin kanssa ei mikään itsestään selvyys, sen kanssa kisatessa on mukana aina jonkinlainen jännitysmomentti :D Rata oli kivan oloinen ja helpohko, ei mitään mitä Kiki ei osaisi. Harmaita hiuksia ja vitutuksen aaltoja aiheutti pellon toisella puolella sijaitseva ampumarata, josta ei ollut kisakirjeessä mainintaa. Aivan järkyttävä pauke kuului sieltä ja olin jo valmis lähtemään kotiin, jos Kiki yhtään reagoi. Onneksi pauke loppui ennen alokasluokan alkamista eikä Kiki ollut moksistakaan. ratapiirros tulee tähän Seuraaminen oli pääosin nättiä, vaikka toki suoritus oli liian pitkä ja keskittyminen herppaantui. Käytin käskyinä sekä seuraamista että tähän-vapaamuotoista seuraamista, esim. spiraalissa ja pujottelussa en edes oleta, että se jaksaa pitää kontaktin. Vasemmalle 360-asteen käännöksen sain toimimaan niin, että itse tein ihan reilun ympyrän

Maailman paras Kiki

Kuva
PK-lajit on kyllä niin mun juttu! Miten treeneistä tuleekaan aina niin hyvä fiilis! PK-lajeissa näkee oman kehityksen ohjaajana mun mielestä niin paljon paremmin kuin missään muussa lajissa, mitä olen kokeillut ja kehityksen näkee myös koirasta selvästi. Hakutreenit mukavassa vaihtelevassa maastossa, oli melko kuumaa ja hiostavaa. Kiki teki kolme hajuhakua, ukot oli noin 30-40 metrissä. Kävelin kahdesti melkein ukon päälle, kun oli niin hyvin piiloutunut. Luulen, että Kiki olisi saanut hajun jo kauempaa, mutta en ollut varma ja otin varman päälle. Lähetys kauempaa onnistui oikein hyvin. Vika ukko oli kaikkein paras, joten siihen oli hyvä lopettaa. Taidan jatkaa hajuhauilla vielä ainakin seuraavan treenin, tämä tuntuu toimivan hyvin. Nenän käyttö on ihan ok, mutta haluaisin parantaa sitä vielä. Mun täytyisi myös oppia lukemaan Kikiä paremmin, milloin se saa hajun. Mielikuvatreenillä voidaan jatkaa sen jälkeen, jos haluaa vielä enemmän vahvistaa suoraan syvälle menemistä, jos siltä tun

Heinäkuun Sirketokot

Kuva
Saatiin taas hyvät neuvot just niihin juttuihin, mitä ollaan tässä pohdittu. Seuraamisen käännökset Täyskäännös on ollut liian löysä ja mikään ei ole oikein auttanut. Toistaiseksi olen tokossa tehnyt oikealle ja tätä tehtiin tänään siis pääosin. Olen tehnyt namilla ohjaamalla, naksuttelemalla, juoksemalla pakoon ja kaikkea mahdollista. Tähän oli hyvin yksinkertainen ratkaisu, mun askeleet kuntoon. Mun käännös on jotenkin loiva ja epämääräinen, joten koira ei tiedä yhtään, mihin mennään. Sen sijaan Sirke neuvoi niin, että koiran puoleinen jalka kääntyy 90-asteen kulmassa ja kroppa sen mukana. Katse samalla jo menosuuntaan, oikea jalka seuraa mukana vasemman viereen menosuuntaan. Tällä tavalla koiran puoleinen jalka pysyy paikallaan koko täyskäännöksen ja koira tietää vartalon liikkeestä, minne ollaan menossa. Oikealle kääntyminen menee samalla idealla, mutta oikean puoleinen jalka ei tietenkään siirry tulosuuntaan vaan 90 asteen kulmassa. Itse asiassa nyt kun mietin, niin tällä t

Kikin tokokatsaus

Alokasluokan liikkeet Paikallaolo  Pysyy huonosti, saattaa nousta tai kävellä vastaan. Kestää hyvin erilaisia houkutuksia ja häiriöitä, mutta ei pysy rauhallisissa olosuhteissa. Myös häiriökäskyjä pitää treenata vielä paljon, menee muiden käskyistä maahan. Menee helposti lonkalle maatessa. Seuraaminen Todella nätin näköistä teknisesti, mutta kestää edelleen vain lyhyitä pätkiä. Takapuolen käyttö ihan ok ja vasemmalle käännökset ihan kelvollisia, oikealle käännöksissä erkanee hieman ja täyskäännöksissä erkanee paljon ja jää seuraamisessa jälkeen. Perusasennot enimmäkseen hyviä ja suoria. Peruuttamista ei osaa. Liikkeestä maahanmeno Maahanmeno on nopea ja suora, todella hieno. Seuraamisessa ollaan tehty vasta kerran, muuten treenataan erikseen. Pysyy ihan hyvin, pystyn kiertämään ja ohittamaan. Perusasentoa pitää vähän vielä hioa, yleensä palkkaan maahan ja saattaa jäädä ihmettelemään sivulletuloa. Luoksetulo Paikalla istuminen vielä hieman epävarma, saattaa joskus ennako

Kesä on kreisii

Kuva
Paljon on tapahtunut, enkä tiedä mistä aloittaa. Kiki aloitti uransa virallisissa kisoissa, Zero debytoi rallin voittajaluokassa, molemmat on edistynyt lajeissaan ja meikäläisen treenimotivaatio on löytynyt jälleen. Mökillä rilluteltiin ja läträiltiin, selvitettiin jälkeä ja pelättiin vettä. Tokossa edistytään pikkuhiljaa, aksassa on vähän hiljaista ja pk on siisteintä ikinä. Taidan tehdä erillisen postauksen tokon tilannekatsauksesta sekä rallitokokisoista. Jälki Jälkiä olen nyt tehnyt muutama ja hyvin ollaan edistytty, kun joka kerta mulla on ollut selkeä ajatus, mitä treeniltä haluan. Jälki on enimmäkseen suoraa ja mutkittelua, kunnon 90-asteen kulmia ei olla vielä treenattu, se on listalla seuraavaksi. Kepit on enimmäkseen treenattu erikseen, kerran laitoin jäljelle ja seurasin, mitä tapahtuu. Mökillä tein vähän vahingossa turhankin haastavan jälken, jonka Kiki selvitti olosuhteisiin nähden erittäin hyvin. Keppeihin reagoi pysähtymällä ja haistelemalla, kehuin samantien

Rallidebyytit Vantaalla 8.6.18

Kuva
Huimaa, mun pieni vauvakoila on jo siinä iässä, että ilmoitin sen ihan oikeisiin aikuisten koirien kokeisiin! Hömppäkokeisiin, mutta kokeisiin kuitenkin! Pappavaavi pääsi myös kisaamaan, ensimmäistä kertaa startattiin voittajaluokassa ja oi, kun sen silmät loisti onnesta! Zero VOI0 Oli mun mielestä kohtuullisen vaikea ja pitkä rata. Tuloksena -35p ja HYL. Kaiken kaikkiaan olen Zermuun tyytyväinen ja mun mielestä se oli hyvin mukana. Oikealla seuraaminen meni yllättävän hyvin ja kokonaisuus oli kiva ja iloinen. Seuraaville kerroille muistiksi, että koira kytketään maalin jälkeen ja käytösruutu tehdään hihnassa, vaikka se tehdäänkin kehässä. Mä hämäännyin tästä, kun tuomari selitti, että koira kytketään vasta mentäessä ulos kehästä. -10p peruutuksesta, sitä se ei oikein osaa - rintamasuunta kääntyy, niin että lopulta kävelee mun edessä etuperin - Rima muistaakseni tippui, mutta siitä ei pistevähennyksiä - 10p molemmat oikeaan täyskäännös (vasemmalta), Zero eksyi väärälle pu

Kikin MH-luonnekuvaus, Hämeenlinna 20.5.2018

Kuva
Kikillä oli jännät paikat tänään, kun huristettiin Hämeenlinnaan MH-kuvaukseen. Koepaikkana toimi Hämeenläänin metsästysseuran maja, tuomareina Heidi Kaatiala ja Heli Väätäjä, testiohjaajana Susanna Korpi. Mulle testi oli ensimmäinen laatuaan, en ole koskaan edes nähnyt sellaista muuta kuin youtubessa. Testitilaisuus oli hyvin järjestetty ja jokainen osuus ohjeistettiin tarkoin. Kiki oli koko testin rento oma itsensä, joskin metsän hajut tuntui paikoin kiinnostavan sitä enemmän kuin itse testi. Voi toki olla, että joku muu testipaikka olisi saanut aikaan vielä enemmän reaktioita. Melko lämmintä oli ja Kikille tuli selkeästi kuuma. Yllätyksiä ei oikeastaan tullut montaa, suurin pettymys oli ehdottomasti ampuminen. Hieman ihmettelin matalia pisteitä uteliaisuudesta, mutta tähän varmasti vaikutti ne metsän hajut, jotka kiinnosti selkeästi. Myös takaa-ajo oli hieman yllätys, luulin, että se tarttuisi siihen hanakammin. Haalari ja aaveet oli tosi Kikimäisiä. Yllättävän paljon Kiki tuntu

Kikin toiset hakutreenit

Kuva
Maanantaina taas hakuilua. Sama maasto kuin viimeksi, tällä kertaa kolme ukkoa samalla idealla kuin viimeksi - ukko vietiin yhdessä piiloon ja käveltiin eri kautta pois. Paluu keskilinjalle ja sieltä lähetys. Toisella ukolla Kiki meni maalimiehestä ohi, jäi piehtaroimaan jonnekin kaukaisuuteen ja palasi sitten hortoilemaan, kutsuin takaisin ja lähetin uudestaan. Sillä kertaa ukko löytyi heti, eli se kyllä tiesi missä ukko on, mutta ei viitsinyt mennä sinne. Ou nou, jos Kikistä tuleekin mun seuraava minisika :O Muut ukot meni hyvin ilman ongelmia. Tätä mieltä Kiki on valokuvaamisesta Puhuttiin treenin jälkeen, että voisi kokeilla palkata Kiki joka ukolla lelulla kissanruuan sijaan. Selkeästi se innostuu lelusta enemmän ja tässä vaihessa voi olla ihan hyvä, että se saa vähän enemmän intoa ja virettä. Mietin samaa itsekin, että tää kissanruoka ei ehkä sittenkään ole paras mahdollinen palkka. Pitää siis mennä eläinkaupan kautta ennen seuraavia treenejä :) Lähetyksestä sama kui