Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2019.

Oilin koulutuksessa 28.9.2019

Kuva
Jaaha, blogirintamalla on ollut hieman hiljaista. Treenattu toki ollaan säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta päivitys on tosiaan vähän jäänyt. Saimme lauantaille ex-tempore paikan Oilin koulutuksessa ja päätin tarttua tarjoukseen. Ohjelmassa kehään tuloja ja liikevälejä, seuraamista, täyskäännöksiä ja sen sellaista.  Kehään tulo ja liikevälit Oili katseli Kikiä hetken ja totesi, että taitaa olla aika haastava koira :D Kehääntuloja olen treenannut aika paljon ja aina enne varsinaista treeniä teen ikään kuin kisavalmistelut ja kävellään yhdessä kentälle. Tämä on tuottanut mun mielestä jo paljon tulosta, enää ei enää singota holtittomana, mutta kaipaan silti vielä vähän ideoita. Oilin mielestä tähän kaipaisi vielä lisää aktiivisuutta koiran puolelta ja tässä olen ihan samaa mieltä. Olen hakenut sitä niin, että kävelen ympäri kenttää ja palkkaan, kun Kiki hakee kontaktiin. Tämä onkin parantanut tilannetta ihan hirveästi, mutta edelleen kaipaisin jotain lisää.  Kokeiltiin niin,

Tokon SM-kisat, Paimio 3.8.2019

Kuva
Hieman perässä laahaa tämäkin päivitys, mutta no, parempi myöhään kuin ei ikinä. SM-kisoihin ollaan valmistauduttu koko vuosi ja oikeastaan jo viime vuosikin. Liikkeet ovat mielestäni ihan hyvällä mallilla, häiriöitä on treenattu tosi paljon ja palkattomuuttakin ollaan tehty paljon. Siitä on niin monta vuotta, kun näissä karkeloissa viimeksi olen kisannut, joten nyt päätin vain nauttia tilanteesta. Kiki kävi tosi kuumana heti kisapaikalle tultaessa, mutta rauhoittui hyvin valmistelevassa treenissä. Se oli tosi kivasti kuulolla ja oli tosi hyvässä vireessä ennen omaa vuoroa. En oikein siis käsitä, mitä itse kokeessa kävi, kun Kiki oli niin kerta kaikkisen outo, vähän paineistuneen näköinen eikä ollenkaan oma itsensä. Häiriötä oli toki aika paljon, kun alokasluokkakin tehtiin kolmessa kehässä, ihmisiä oli paljon ja yleistä hälinää enemmän, kun missään aikaisemmin. Paikkamakuu 0: Kikiperkele ei ollut ollenkaan työmoodissa, kun sen jätin, vaan alkoi samantien haistella ympäri

Tuleva maailmanmestari on (lähes) valmis!

Keskiviikko Hakutreenit puomin takaisessa maastossa. Pieni tuuli, lämpö aika sopivat 20 astetta, neljä ukkoa. Ensimmäiset kaksi viivästettyinä hajuhakuina, kolmas suorana pistona ja neljäs näköavulla. Viimeksi hajuhaut menivät niin hyvin kaksi kerrallaan, joten kokeiltiin nyt niin, että Kiki meni autoon hetkeksi. Nämä menivät tosi hyvin, selkeästi Kiki tietää mitä on tekemässä. Ensimmäisestä maalimiehestä se luultavasti sai hajun jo keskilinjalta, mutta menin varmuuden vuoksi lähemmäs hakemaan. Toinen oli hankalampi, sai kävellä aika lähelle ennen kuin olin varma. Pistot olivat suorat ja löysi heti. Kolmas oikealle suorana pistona, tuuli sieltä suunnalta hieman. Kiki irtosi nätisti noin puoleenväliin ja kaarsi sen jälkeen jyrkästi taaksepäin aluetta mennäkseen tarkistamaan ykköspiilon. Todella ärsyttävää, tällaista poukkoilua se on nyt jo muutaman kerran tehynyt. Selkeästi pitää treenata suoraan irtoamista vielä paljon. Mulla on oikeastaan neljä ajatusta: 1. Unohdetaan hetkeksi

Suunta kohti eteenpäin!

Alkuviikko on vähän hämärän peitossa, jotain kai treenattiin, tokoa muistaakseni. Vielä kun muistaisi, mitä... Päivä oli muistaakseni maanantai, tiistai puolestaan pidettiin lepoa. Kait. Keskiviikko  Hakutreenit Anidentin takana oikeanpuolimmaisessa maastossa. Ei juurikaan tuulta, lämpötila noin 18 astetta, poutaa. Tänään testattiin Kikitiinan muistia oikein kunnolla yhdellä viivästetyllä ja kahdella yhtäaikaisella hajuhaulla. Ensimmäisellä ukolla sai hyvin jo kaukaa hajun ja muisti autosta tullessa vielä hyvin ukon paikan. Hieno, suora pisto siihen. Seuraavaksi haettiin ensin vasen ja sitten oikea haju. Vasemmalta sai jo tosi kaukaa, oikealla sen sijaan kävelin melkein maalimiehen päältä ennen kuin olin varma. Nätit suorat pistot kyllä molempiin, mutta joutui hetken kiertelemään ja kaartelemaan, ennen kuin kunnolla sai tarkennettua maalimiehen. Oikea oli erityisen vaikea; samassa kohdassa eksyi myös kaksi muuta koiraa, joten selkeästi se kohta oli jotenkin hankala. Viimeise

Tokoa, tottista ja auringon pilkahduksia

Torstaina tottista Pipsan kanssa Navalassa. Saatiin oikein hyvät treenit, joihin sisältyi luoksetuloa, hyppyä, maahanmenoa ja seuruuta. Luoksetulossa keskityin lähinnä loppuun, ettei törmäisi. Tulin ensimmäisellä toistolla askeleen verran lähemmäs, kun oli ehkä viiden metrin päässä. Seuraava oli ilman apuja ja meni erittäin hyvin. Tuli reippaasti ja pysähtyi kuin seinään juuri kosketus/koskemattomuusetäisyydelle. Tältä mä toivoinkin, että meidän luoksetulo jonain päivänä näyttäisi. Hypyssä keskityttiin taas korkeushyppyyn, valitettavasti korkeutta ei saanut nostettua enempää kuin 70 senttiin. Tokohyppyyn pitää rakentaa jostain lisää palikoita. Ylipäätään en ihan hirveästi tykkää noista kiinteistä esteistä, se Gappayn pressuestekin on metallia ja tosi raskas kaataa, joten ei kauheasti auta sekään. Aloitettiin 50cm lämmittelyhypystä, siirryttiin 60 senttiin, johon kolautti ensimmäisellä toistolla, seuraavat menivät kuitenkin hyvin. 70 senttiä meni ilman vaikeuksia. Pitää selkeästi

Kikin hakutreenejä

Hakuilemassa Anidentin takana, sopivasti 20 astetta ja mieto tuuli. Kiki teki haussa jonkinnäköisen läpimurron tekemällä ensimmäisen suoran piston 50 metriin ilman apuja. Tää on jostain syystä ollut mulle jonkinnäköinen kynnyskysymys ja tuntuu mahtavalta, että vihdoin ollaan näin pitkällä! Ensimmäisenä tehtiin hajuhaku niin, että käytiin ensin hakemassa haju, sen jälkeen Kiki hetkeksi autoon odottamaan seuraavan koiran vuoron ajan. Sen jälkeen lähetin ukolle, meni melko suoraan ja löysi heti. Tämä sama taktiikkahan ei mielikuvien kanssa toiminut ollenkaan, koska Kiki kuumeni niin paljon, mutta tämä sujui oikein hyvin. Tätä voisi kokeilla lisääkin ja niin, että hakisi vaikka kahdenkin ukon hajut kerralla. Toinen ukko oli suora lähetys jonnekin etukulman tienoille rinnettä ylämäkeen. Tuuli hieman siitä suunnasta, joten Kiki sai siitä vähäsen apua. Kiki nosti nenäänsä kyllä mun osoittamaan suuntaan, mutta meni ihan kummallisella banaanilla. Se kääntyi oikealle aluetta eteenpäin ja m

Tokomasennus selätetty

Tällä viikolla ollaan monipuolisesti treenattu vähän kaikkea. Ohjelmassa on ollut hakua, tottista ja tokoa. Kiki on myös oppinut uimaan, mikä on suuri erävoitto vesikammoiselle prinsessalle! Haku  Keskiviikkona tehtiin samaa kuin viime kerralla, eli vietiin kaksi ukkoa mielikuvatreeninä vuorotellen ja haettiin ne vuorotellen pois. Lisäksi tein kaksi muuta ukkoa ääniavulla. Mielikuvatreenit se osaa kyllä hyvin, Kikillä tuntuu olevan ilmiömäinen muisti. Luulen, että se välissä poisvieminen radalta ei vaan toimi siksi, että Kiki kuumenee niin paljon eikä sen takia keskittynyt yhtään toissatreeneissä. Olen aika varma, että se muuten kyllä toimisi. Ääniavut toimivat myös oikein hyvin, vaikka toki enemmän joutui käyttämään oikeasti myös sitä nenäänsä. Tottis  Suskin kouluttamana taas ja oikein hyviä vinkkejä saatiin tänäänkin. Seuruu : Olen kovasti treenannut viime kertaisten ohjeiden mukaan palkkaamista ja lelun kanssa seuraamista mutta jotenkin ei ole ihan tullut toivottua vaikutus

Ansun heinäkuiset treenit sekä Suskin tottikset

Helteisenä heinäkuisena lauantaina Navalan nurmikolla. Ohjelmassa ruutua, paikkamakuuta ja hieman kaukoja. Ruutu: mähän olen tehnyt toistaiseksi niin, että ihan palloa viemällä treenannut ruudun bongaamista ja sinne vauhdissa hakeutumista sekä sitten kosketusalustalla varsinaista paikkaa. Ansu neuvoi, että bongaamista kannattaa tehdä vielä enemmän. Naksuttelemalla voi tehdä ihan erikseen bongaamista, mutta ehkä vielä tehokkaammin koiran saa ymmärtämään, kun ottaa hieman liikettä ruutuun päin ja vapauttaa sitten ruutuun. Näinhän mä olen kisoissa Zeron kanssa tehnyt, joten pitää alkaa tehdä Kikinkin kanssa näin. Kisoissa voi sitten suunnata koiran kävelemällä ruutua kohti. Alustan kanssa mä aikoinaan edellisten koirien kanssa tein niin, että olen pitänyt alustaa aikalailla aina ja pikkuhiljaa pienentänyt sitä pois näkyvistä. Ansun neuvo sen sijaan kuulosti vielä järkevämmältä. Jo ihan alusta asti alustan voi jättää välillä pois ja palkata vaan ajoissa, kun koira on suunnilleen rii

SM-ilmon aiheuttamaa akuuttia treeni-intoa

Kikitiina on ollut hiljaiselossa jonkin aikaa, kun emäntä lähti matkalle. Muutenkin olen töiden jälkeen ollut niin lopen väsynyt, etten ole yksinkertaisesti jaksanut lähteä treenaamaan. Nyt me kuitenkin päätettiin aktivoitua eikä kaikkein vähiten siksi, että SM-kisailmo on lähetetty! Jaiks... Tokoa ja tottista Tänään ohjelmassa seuraamista, stoppia, paikkamakuuta ja PK:n saralta hyppytekniikkaa ja eteenmenoa. Seuraaminen: Lyhyitä pätkiä, palkka suorista namilla ja käännöksistä lelulla. Haahuili muutamat oikealle käännökset, vasemmalle oli ihan hyvät. Lelu kainalossa ei tänään toiminut ollenkaan kun yritin vähän nostattaa virettä seuraamiseen. Stoppi: Tämä toimi todella hyvin Suskin neuvoilla, teki todella nopeita ja napakoita stoppeja, myös niin, että itse jatkoin peruuttamista. Pelkällä käskyllä ei toimi vielä, joten en vielä viitsi siirtää sivulle. Paikkamakuu: Tylsässä ympäristössä yksinään treenatessa tarjoaa just sopivasti haastetta Kikille. Pysyi oikein hyvin ja oli jop

Hakumonsteri-Kiki

Hakutreeneissä on aina yhtä mukavaa ja alkaa olla jo vaikea keksiä riittävän vaikeita treenejä. En kuitenkaan haluaisi edetä liian nopeasti, ettei mene samanlaiseksi haahuiluksi kuin Zeron kanssa meni. Eilen keskiviikkona Anidentin takana, tuuli kerrankin melko hyvin, joten ohjelmassa jälleen kerran hajuhakuja. Kiki teki kolme ukkoa, eka noin 50 metrissä, seuraavat suunnilleen 30 - 40 metrissä. Ekalla pistolla käytiin hakemassa haju ehkä 15m päästä, koska tuuli ehti juuri kääntyä väärään suuntaan. Ampui ukolle kuin luoti oikein iloisen näköisenä. Toiselle ja kolmannelle pistolle lähetin suoraan keskilinjalta, kun Kiki nosti jo samantien nenää korkealle ja totesi, että tuolla on! Aivan superhyvin eteni suoraan maalimiehille ja todellakin tiesi mitä oli tekemässä. Nyt oli koko treenin iloinen ja reipas oma itsensä, leikki myös iloisesti ukkojen kanssa. Kun sanoin, että mennäänkö etsimään lisää ukkoja, se päästi lelusta irti, nosti nenän ylös ja totes että joooo! Haku on kyllä niin

Kiki rallilaamailee jälleen

Kuva
Rallitoko Inkoossa 9.6. tuomarina Anna Klingelberg. Rata kivan näköinen ja helppo avoimen luokan radaksi, ei mitään mitä Kiki ei osaisi. Lämmintä oli, mutta onneksi rataantutustuminen alkoi ajoissa ja lähdimme viidensinä, joten turhia odotteluita ei tullut. Kikin kanssa lämmitellessä se teki iloisesti seuraamista, pyörähdyksiä ja seisomista, ei niin mitään ongelmaa. Varjossa odotellessa oli jopa kohtuullisen rauhallinen, toisin kuin viimeksi. Vähän heikko kuva, enkä osaa kääntää sitä Pujottelussa oli merkkien tilalla crocsit, joita kovasti ihmeteltiin. Sitten ihmeteltiin vuorostaan kehän ulkopuolta ja välillä surffailtiin muuten vaan metrin perässä. Virheitä ja kontrollin puutosta ja vinoutta ja puutteellista yhteistyötä sateli tiheään, kun Kiki laahusti perässä ja oli ihan kuutamolla. Vasemmalle 360 astetta käännöstä pitäisi treenata, koska pylly menee helposti maahan. Siitä johtuen mä teen edelleen pienen ympyrän, josta lähtee aina se -3p. Yhden kyltin se kiersi ja tökki,

Projekti "Jälkikeppi" etenee

Koirat on eläneet hiljaiseloa, kun emäntä on ollut kauheassa flunssassa eikä mitään olla tehty viime torstain tottista lukuunottamatta.  Keppiprojekti kuitenkin etenee pikkuhiljaa ja Kiki alkaa vähän jo ymmärtämään jutun juonen. Ollaan treenattu kotona ja omalla pihalla, vahvistettu nostamista ja palautusta. Seuraavaksi siirrytään joko tonne isommalle nurmikolle tai suoraan metsään.  Tarkoitus olisi nyt hetkeksi saada kokonaan ajatus pois jäljestämisestä ja keskittyä keppien etsimiseen. Kun siirrytään keppien kanssa metsään olisi tarkoitus etsiä ainoastaan niitä keppejä. Jäljestämään se luultavasti ryhtyy joka tapauksessa ennen pitkää, kun se tajuaa, että jäljestämällä löytää varmiten kepille.  Nyt olen tehnyt joko niin, että heitän kepin johonkin nurtsille ja Kiki etsii sen taikka niin, että kävelen  minijäljen ja jätän kepin maahan. Vähitellen pidennän tallottua matkaa, jolloin luulisi Kikin tosiaan automaattisesti alkavan jäljestämään. Tietysti tarvitsisi myös aikaa ottaa

Suski Korrin tottista, part II

Eilen treenattiin taas tottista Susanna Korrin opeissa, viimeksi sain kyllä huippuneuvot. Itse olen kauheassa flunssassa ja olo oli melko hutera, mutta päätin sitten kuitenkin mennä. Liikkeinä vähän rauhallisempia juttuja, liikkeestä seiso ja paikkamakuu. Liikkeestä seiso Mä. En. Vaan. Osaa. Tokossakin olen kysellyt neuvoa ja sinänsä saanut ihan hyviä neuvoja, mutta äh, silti tuntuu että ihan huonosti menee ja mä en vaan osaa opettaa sitä. Suski oli samaa mieltä, että liikkeestä seisominen ja tokon luoksetulossa seisominen kannattaa pitää erillään, koska ne tosiaan tapahtuu eri askellajissa ja on hieman eri asioita. Suskin tapa oli oikeastaan aika yksinkertainen. Aluksi tehdään peruuttaen koira edessä. Oma käsi on takaviistoon ja kädellä näytetään selkeä käsimerkki. Vähän vastaavaa olen tehnytkin, mutta tuo että käsi on selkeästi takaviistoon ja tavallaan tulee vaan mun viereen, tätä en ole tajunnut. Kikillä toimi tosi hyvin, vaikka vähän meinasi pomppia aluksi. Alkuun kannattaa

Ansun treenit, vol II ja sunnuntain Laama-Kiki

Kuva
Lauantaina kauniissa auringonpaisteessa Navalan nurmella Ansun koulutus, osa kaksi. Päätin jatkaa seuraamisen työstämistä, tehdä vähän liikkeestä istumista ja pyytää vinkkejä palkattomuuteen, kun Kiki kokeessa kuumeni niin paljon. Seuraaminen Ansun mielestä selkeästi parantunut, varsinkin lyhyellä suoralla oli tosi nättiä ja tarkkaa. Käännöksissä edelleen valuu hieman ja erityisesti täyskäännöksessä kaartaa liian kauas eikä pidä kiirettä palata takaisin sivulle. Kokeiltiin tähän ennakoivaa naksutinta, eli hieman sama idea kuin liikkeellelähdöissä, mitä olen tehnyt. Naksutetaan juuri ennen käännöstä ja palkka heti käännöksen jälkeen. Tätä kokeiltiin myös täyskäännöksessä ja toimi erittäin hyvin. Käännöksistä tuli samantien hyvin tiiviit ja intensiiviset. Perusasentoon kysyin vinkkejä myös, kun tuntuu vähän unohtuneen. Tässä kokeiltiin sitä, että sanon seuraamiskäskyn juuri ennen pysähdystä ja siitä palkka. Erityisen hyvin tässä toimi, kun tätä tehtiin ensin muutaman kerran peräk

Hakumetsällä

Kiki tuntuu edistyvän hakutreeneissä huimaa vauhtia, oikein meinaa häkeltyä, kun pitäisi koko ajan keksimässä sille uusia haasteita treeneihin. Mielikuvatreenit tuntuu ihan liian helpoilta Kikille. Sillä on ilmiömäinen muisti ja muistaa hyvin, vaikka viedään yhtaikaakin pari maalimiestä. Jo useammassa treenissä se ei tunnu oikein keskittyvän hommaan, vaan saattaa sivuuttaa maalimiehen kokonaan ja lähteä huitelemaan. Toki voidaan keskustella maalimiesmotivaatiosta ja palkasta, mutta ite tulkitsen sen ehkä enemmin niin, että tämä ei tarjoa sille kunnollista haastetta. Hajuhakuja ollaan nyt viimeiset pari kertaa tehty ja ne tuntuvat toistaiseksi toimivan ihan hyvin. Edellisellä kerralla tosin olin itse työpäivän jälkeen aivan kuutamolla eikä treenit sen takia menneet kauhean hyvin. Maalimiehet olivat turhan lähellä keskilinjaa ja itse lähetin liian läheltä. Eilen maalimiehet olivat 40 - 50 metrissä ja itse pakitin reilusti taaksepäin, lähemmäs keskilinjaa lähettämään. Otti hajun ihan

Kikin tokodebyytti, Veikkola 11.5.

Yksi tärkeä askel on nyt otettu ja Kiki on nyt virallisesti iso tyttö. Tähän on mahtunut valtavasti töitä ja vielä vuosi sitten ajatus kokeista oli täyttä utopiaa, joten täytyy olla todella tyytyväinen tähän kehitykseen. Viimeiset pari viikkoa ei juuri muuta olla treenattukaan, hakutreenejä lukuunottamatta. Vielä tiistaina Kiki keksi kaikkea hauskaa, mitä se ei aiemmin ole tehnyt, se mm. unohti seuraamisen perusasennon ja kieltäytyi irrottamasta otetta kapulasta. Uuden työn takia en ehtinyt enää treenaamaan ennen perjantain valmistelutreenejä. Valmistelutreeneissä kävin läpi kaikki liikkeet nopeasti. Seuraamista ihan lyhyet pätkät: pari käännöstä, yksi liikkeellelähtö, yksi pysähdys ja yksi täyskäännös. Joka kerta palkkasin ruhtinaallisesti lelulla. Luoksetulossa pelkkä eteentulo ilman valmistelua ja yksi jättö/paikallaolo. Liikkeestä maahanmeno myös pilkottuna kahteen osaan (maahanmeno sekä jättö). Pitoa ihan muutama sekunti, kaukoissa palkkasin ensin ekasta noususta ja sen jälkee

Susanna Korrin opeissa

Kiki pääsi huippuseuraan opiskelemaan tottiksen saloja. Teemoina seuraaminen, paukut ja nouto. Paukut Tämä on oikeastaan tämän hetken kaikkein isoin murhe, johon kaipaisin neuvoja. Zeron kanssahan en koskaan kunnolla päässyt eroon paukkuarkuudesta, joten Kikin kanssa haluan alusta asti tehdä tämän kunnolla. Mulle on joskus suositeltukin Suskia, pitkän linjan ipo-ihmistä. Kentällä ei saa ampua, joten otettiin luovat ratkaisut käyttöön: Royal Caninin kissan ruokintaopas pääsi ensimmäistä kertaa käyttöön ja kattila joutui luopumaan kannestaan yhteisen hyvän eteen. Sama juttuhan se ei tietenkään ole, mutta jonkinlaista reaktiota saatiin aikaiseksi. Kikin reaktio oli lievä, mutta hyvin tyypillinen. Säpsähti, saattoi kääntää päätä äänen suuntaan ja jatkoi touhuamista. Suskin mielestä paukkuarkuudesta ei vielä voida puhua, vaan Kikin reaktio on aika tyypillinen laukauskokemattomalle koiralle. Tämä oli valtavan hienoa kuulla, ette uskokaan, miten iloinen olen! Nyt on taas vähän toivoa

Kauden ekat hakutreenit, aksakauden avaus ja vähän tokoa myös

Kuva
Hakutreenit Eilen Kiki pääsi ekaa kertaan hakumetsään ja voi, kun sillä oli kivaa! Kirkolla, suht avointa maastoa, jossa reilusti peurojen ja susien jättämiä jälkiä. Heikko vaihteleva tuuli, leuto, pilvinen ilma. Neljä ukkoa mielikuvaharjoituksena, kaksi viimeistä vietiin peräkkäin ja haettiin vuoronperään. Painotin tällä kertaa erityisesti leikkimisen tärkeyttä, koska muistelen, että Kiki leikki viime vuonna aika huonosti maalimiesten kanssa ja muutenkin maalimiehet eivät mielestäni olleet tarpeeksi kiinnostavia Kikin mielestä. Se saattoi yhtä hyvin käydä vilkaisemassa ja sen jälkeen kävi etsimässä peuroja. Ekat kaksi maalimiestä meni oikein hyvin, ampaisi melko suoraan ja innokkaasti. Söi ensin namit, kehuttiin hyvin ja leikki sujui myös kivasti. Narupallot ja pieni keltainen pallo olivat kivoja. Kolmas ja neljäs vietiin vuoronperään, sitten lähetin ensin oikealle kolmannelle ja sitten vasemmalle neljännelle. Kolmannesta meni hieman ohi ja pyöri hetken valtavassa peurateura