Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2020.

EK-juttuja

Kuva
 Pikaiset treenit lähimetsässä vauvan nukkuessa päikkäreitä. Tarkoitus oli ottaa ihan lyhyt jäljentynkä ja kokeilla pitkästä aikaa keppejä ihan jäljellä. Nythän olen juhannuksesta asti treenannut pelkästään keppimotivaatiota keppiruutujen ja lyhyiden keppijälkien avulla. Nämä treenit ovat toimineet vähän vaihtelevasti enkä oikein osaa sanoa, tapahtuuko enää mitään edistystä vai ei.  Jälki oli ehkä noin 100 metriä, neljä keppiä, kooltaan selkeästi normikeppiä isompia. Lähetin lyhyelle janalle ehkä viiden metrin päästä. Ei oikein muistanut asiaa, vaan alkoi samantien haistella ristiinrastiin aluetta mun lähellä. Tähän pitää kyllä ehkä keksiä joku muu sana kuin "keppi", joka tarkoittaa keppien etsimistä.  Ekasta kepistä käveli yli reagoimatta, toisen ja kolmannen nosti hienosti, neljännestä käveli taas yli, tosin koko matka kolmannelta kepiltä neljännelle oli kummallista haahuilua ja kerkesi Kiki mustikoitakin popsimaan. En ole varma oliko lopussa edes jäljellä vai osuiko sattu

Kikin rallitoko, Kirkkonummella 29.8. - eka tulos AVO:sta

Kuva
Kiki kävi pitkästä aikaa iloittelemassa rallitokon merkeissä, kun hetken mielijohteesta ilmoitin sen avoimeen luokkaan Masalaan. Tuomarina toimi Raili Sonninen-Korhonen. Kikillähän ei vieläkään ole tulosta ja tarkoitus oli, että kisattais SM-joukkueessa lokakuussa avoimessa luokassa (tosin tajusin, että mulla on se viikonloppu täyteentriplabuukattu, joten se siitä).  Kisapaikalla Kiki käyttäytyi nätisti kehän laidalla, paria vauhdikasta suoritusta yritti kommentoida, mutta sain sen hyvin rauhoittumaan. Radalle mennessä oli rauhallisessa mielentilassa ja tuntui keskittyvän ihan hyvin. Hurjasti on kyl mun pieni Kikiperkele kehittynyt tässäkin asiassa.  Seuraaminen oli paikoin hyvää, paikoin eksyi hieman ja halusi tutkia tötsiä ja kylttejä. Eipä toisaalta olla treenattu näiden kanssa ehkä ikinä, joten siinä mielessä meni hyvin. Tokon kannaltakin olisi varmaan ihan näppärää joskus treenata erilaisia häiriöitä, merkkejä ja tötsiä, tosi vähän sitäkin on tullut tehtyä.  OV -1p esteillä 2, 4 j

Treenaamisia

Kuva
Mitäs tässä, aika laiskoja ollaan oltu. Joku päivä tokoa ja hakutreeneissä käytiin viimeksi viime viikolla, tällä viikolla on ollut vähän kaikenlaista jyystöö... Yhdistyshommat on ihan kivoja, mutta toisinaan tuntuu, että ne kovasti haittaa harrastamista :D  Tokoa joku pävä, tosi pitkästä aikaa muuten, apuva.  Paikalla istuminen: ihan lyhyt pätkä, namipalkka noin puolen minuutin tienoilla ja vapautus ehkä noin minuutin jälkeen. Pysyi hyvin eikä tällä kertaa yrittänyt varastaa edes jätössä. Rakentelin itse ruutua sillä välin.  Ruutu: Alustalla taas, tää oli jostain syystä tosi huono. Juoksi pupuloikkaa ruutua kohti ja alkoi sitten katsella taakseen jo ennen alustaa. Ei nyt jotenkin yhtään tuntunut muistavan koko alustaa. Hassua.  Ruudun stoppia: oli tarkoitus ottaa alustalla erikseen, mutta jäinkin sitten hinkkaamaan kosketusalustaa. Mitä ihmettä, Kiki todellakin osaa tämän ja on tehnyt pikkupennusta asti etutassukosketuksia, niin nyt ei mukamas jostain syystä muista yhtään...?! Sain

Edistystä tapahtuu

Kuva
Ups, löysin toissa viikkoisen tekstin blogin uumenista. No, tässä viime viikon ma-ti treenailut. Muuten on ollut ihan kauhea kiire vähän joka välissä (saatiin vihdoin pidettyä lapsen ristiäiset, jes!) ja vähän ollut nuhaa menojen välissä, niin en ole ryhmätreeneihin osallistunut ja treenaaminen ollut vähän vähissä.  Maanantai 3.8. Tokoa kaukalolla porukalla. Ohjelmassa seuraamista, kiertoa, paikallaoloja ja vähän palkattomuutta.  Seuraaminen: Ensin itsekseni seuraamisen käännöksiä, nää oli tosi hyviä ja myös täyskäännökset olivat tiukkoja ja hyviä. Paikallaan käännöksiä pitää ehkä vähän hioa vielä, vasemmalle hyppii hassusti ja oikealle meinasi jäädä vinoon. Askeleet oikealle seuraa, mutta rintamasuunta kääntyy, askeleet vasemmalle ei suju ollenkaan, koska ei osaa väistää (ei olla kyllä treenattukaan, kunhan kokeilin). Peruutusta kokeilin pitkästä aikaa ja sehän jopa toimi! Helposti olisi väistänyt poispäin musta, mutta parin toiston jälkeen piti paikkaa ihan hyvin parin askeleen verra