Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2020.

Ajatuksia ja mietteitä jäljen ja haun alkeisopetuksesta

Kuva
Ajattelin nyt kirjoittaa ylös mun tämän hetkisiä ajatuksia siitä, miten lähtisin uutta pentua kouluttamaan jäljelle ja hakuun. Kiki on nyt kohta neljävuotias, maasto ei vielä läheskään valmis, mutta nyt jo huomaa, että erityisesti jäljellä olisin voinut tehdä asiat hieman toisin. Haussa sen sijaan tuntuu, että aika hyvin on edetty ja ainakin vielä näyttää ihan lupaavalta. Seuraavaa pentua tuskin on vielä pitkään aikaan tulossa, joten ihan hyvä tässä vaiheessa kirjoittaa ajatuksia ylös.  Jälki   Kiki on aina ollut luonnostaan todella hyvä jäljestämään. Jo pentuna sen nenä oli jatkuvasti maassa ja se seurasi eläinten jälkiä tosi sinnikkäästi, se ei harrastanut samanlaista villiä poukkoilua kuin esim. Zero. Lyhyet namijäljet pellolla menivät tosi hyvin, pieni pentu jaksoi keskittyä todella hyvin huolimatta siitä, että muualla se oli täysin keskittymiskyvytön hulivili ja mistään tokosta tai agilitystä ei tullut yhtään mitään.  Aika paljon tuli tehtyä namijälkeä, ensin metsässä ja sitten pe

Kikin toinen ALO1 - Veikkola 19.9.

Kuva
Seuran omat kokeet, joten päätin ilmoittautua mukaan. Halusin myös testailla liikkeiden väleihin uutta taktiikkaa ja hioa joitakin juttuja kuntoon, kuten eteentulot, sivulletulot, seuraamisen käännökset jne. No, ei niin hyvällä menestyksellä, kuten nähdä saatoimme.  Kisat olivat kaukalossa, tuomarina Pirkko ja liikkurina Eevis. Liikejärjestys sekoitettu: maahanmeno, seuraaminen, hyppy, luoksetulo, kaukot ja pito.  Paikallaolo 8: Oli hyvin kuulolla maahanmenossa, pysyi nätisti sen suurempia vilkuilematta. Paluun jälkeen nousi ilman erillistä käskyä, ei edes naapurin käskystä vaan ihan muuten vaan, MURRR! Olipa ehkä maailman turhimmat kahdeksan pistettä.  Seuraaminen 8,5: Lähti liikkeelle jotenkin epäröiden. Parani hieman perusseuraaminen. Temponvaihdokset olivat tuomarinkin mielestä erittäin hyviä, sen sijaan käännökset löysiä; Vasen käännös ihan ok, mutta oikea ja erityisesti oikea täyskäännös oli toosi löysä, vaikka just näitä ollaan treenattu. Ärsyttävää. Vika perusasento oli tosi

Hakutreeneissä testailua ja huppistakeikkaa

Hakutreenit taas pitkästä aikaa, milloinkohan me treenattiin viimeksi hakua? Vähänlaisesti ollut osallistujia ja toinenkin ryhmä hajosi, niin ollaan tehty vähän muita lajeja välillä.  Tarkoitus oli kokeilla ensimmäistä kertaa etenevää pistoa ja sen lisäksi helppoja suoria, joista yksi ääniavulla.  Maastona Anidentin takana, autoista heti vasemmalla puolella melko vilkas polku. Siinä on kivaa, avointa maastoa vasemmalla ja rinnettä alas "laaksoon" oikealle. Tosin kesken treeni tajusin, että oikealla puolella näkyvyys olisi ollut vielä huomattavasti parempi, olisi pitänyt sinne sittenkin tehdä se etenevä. Oli melko lämmintä ja tosi painostava, tukala ilma. Ilma ei liikkunut tasan mihinkään suuntaan.  Eka ukko suora pisto oikealle rinnettä alas, tämä meni tosi nätisti. Kikillä ei ole koskaan ollut lasta maalimiehenä, tulipahan kokeiltua. Sen verran pelkäsin sormien puolesta, että päädyin antamaan pelkän namipurkin. Onneksi Kiki on tottunut monenlaiseen palkkaan.  Toka ukko vasem

Kerää koko sarja - parin päivän sekalaiset

Kuva
Maanantai  Yhteistreenit illalla kahdestaan kaukalolla, ohjelmassa erityisesti epäennakointia ja palkattomuutta.  Pitoa: tässä se on kovasti katsellut ympärilleen ja ollut altis häiriöille. Tehtiin liikkuroituna, kaveri käveli ympäriinsä jne. Ei häiriintynyt yhtään ja piti muuten hyvin, mutta tiputti ekalla kerralla liikkurin käskystä, mur. Ehkä ongelma on ennemmin palkattomuus, jos on muutama liike jo alla?  Liikkeestä maahanmeno: ikuinen ongelma. Nyt virittelin huolella, ei reagoinut pätkääkään liikkurin käskyyn. Palkkasin seuruusta. Toisella toistolla todella hyvä maahanmeno. Tämän ei pitäisi tuottaa ongelmia.  Luoksetulo - liikkeestä maahanmeno yhteen: Tuli eteen jotenkin ihan hassusti, tökki haaroihin ja tuli sivulle liikkurin käskystä. Otin uudestaan eteen, nyt meni hienosti. Haukahti vapauttamisen jälkeen ja komensin. Liikkeestä maahanmeno taas tosi hyvä, palkka heti maahanmenon jälkeen.  Seuraaminen - kaukot - pito yhteen: Seuraaminen oli hyvää ja käännökset ihan hyviä. Hyvin

Kiki rallailee taas - Kirkkonummi 13.9.20 Kikin toinen AVO-tulos

Kuva
 Kiki kävi jälleen kisaamassa rallissa, en malttanut olla ilmoittautumatta. Ajattelin kokeilla saada kerättyä sille RTK2-tittelin vielä tänä vuonna, koska luultavasti ei saada pk-koularia vielä. Tämän kisan tavoite oli olla saamatta yhtään -10p virhettä.  Paikkana sama kuin viimeksi, Kirkkonummen Masala ja tuomarina Anna Klingelberg. Olipa muuten yllättävän raskasta palata paikkaan, jossa kaksi viikkoa sitten olin päättänyt Zeron kohtalosta... Paikalla vielä sattui olemaan Zeron sukulainen, oli muuten aivan Zeron ilme ja käyttäytyminen! Voi Zermua 💗 Rata oikein kiva, mutta meille haastava, koska siinä oli kaikki mahdolliset seisomistemput, mitä voi olla - seisominen on se yksi asia, mitä Kiki ei osaa... Lisäksi oli paljon vasemmalle käännöksiä, jotka ovat myös vaikeat, koska perse kerkiää mennä maahan.  Vasemmalle 360° käännös menikin tosi hyvin, kun sanoin sille ylös-ylös-ylös eikä sivu-sivu-sivu, kuten normaalisti sanoisin. Toinen olisi tietty ollut peru-peru, mutta tämä ei ole kauh

Pohdintaa treeni- ja kilpailukaudesta

Tässä viimeisen viikon ajan oon pohtinut sitä, mitä fyssari sanoi viime käynnillä. Että kun harrastaa näin montaa lajia, niin voisi hieman miettiä sellaista, että jakaisi vuoden selkeästi treeni- ja kisakauteen. Lisäksi hän mainitsi ylimenokaudesta, että sellainen olisi ihan hyvä pitää ihan tietoisesti. Kun harrastin melontaa, niin treenivuosi jaettiin suunnilleen näin: Peruskuntokausi: Kesti suunnilleen syys-lokakuusta alkukevääseen. Tarkoituksena on parantaa kestävyyttä ja kehittää lihasvoimaa. Ohjelmaan kuului paljon pitkiä kestävyyslenkkejä, noin kerran viikossa tai joka toinen viikko tehtiin pitkiä lenkkejä sauvakävelemällä tai hiihtäen pari-kolme tuntia. Intervalleilla saatiin tehoa ja vauhtikestävyyttä mukaan treeneihin. Mm. Finlandia-hiihto oli hyvä välitavoite peruskuntokaudelle. Treenaaminen oli hyvin monipuolisia sisältäen kaikkea mahdollista juoksusta uinnin kautta hiihtoon. Voimaharjoittelussa keskityttiin alkukaudesta kestovoiman lisäämiseen eli tehtiin kuntopiiriä.

Tottelevaisia Kikieläimiä

Kuva
 Treenaamisia taas. Perjantaina pidettiin ansaittu lepopäivä, käytiin pitkällä lenkillä ja levättiin. Lauantaina tokoa Navalassa porukalla, sunnuntaina taas levättiin ja maanantaina tottista.  Lauantai, tokoa Ohjelmassa hieman seuruuta, paikallamakuuta, muutama stoppi sekä hyppyä ja kiertoa.  Lyhyt seuraamispätkä, ihan hyvä, ihan ok kontakti.  Hyppyä ei olla aikoihin tehty ja koska oon tottishyppyä tehnyt hetsaamalla ja Kikillä hirveä ongelma pysyä perse maassa istumassa, niin tämä näkyy nyt tokossakin, ei meinaa pysyä paikallaan. Tästä keskustelimme hetken. Eteentulo on aika vaikeaa, koska joko unohtaa koko jutun ja meinaa törmätä täysillä, kun luulee, että väistän taikka sit se ennakoi ja istuu metrin päähän musta. Myös sivulletulot järjestäen vinot - tää onkin hassu juttu, jos luoksetulo on hidas, sivulletulo on hyvä ja heti kun vauhtia on lisää eteentulossa, on sivulletulo vino. Kummallista. Kokeiltiin pari vinoa hyppyä, nämä eivät onnistu yhtään.  Kiertoa: tätä tein vuorotellen hy

Huikeita onnistumisen tunteita pk:n saralla

Kuva
 Kiki on ollut ahkera treenaamaan tällä viikolla. Ahkera treenaaminen ja jatkuva touhuaminen vie edes osan tästä raastavasta tuskasta, joka tuntuu musertavan alleen heti kun hetkeksi pysähtyy... Yllättävää kyllä treenit ovat sujuneet todella hyvin ja sain eilen huikeita onnistumisen tunteita varsinkin jäljellä.  Tiistai-ilta Esineruutu:  Tallottiin Sarin kanssa 50m syvä ja ehkä 20m leveä esineruutu. Sari vei neljä esinettä (lastenkenkää, hanskaa, silmälasikoteloa ym.) Kikin nähden, kaksi taakse ja yksi keskiosiin, lisäksi neljännen esineen tiputti ihan etualalle matkan varrelle. Halusin nähdä, miten hyvin nenä toimii.  Lähti nätisti etenemään, kierteli hetken ja nosti muistaakseni etuesineen ihan ensimmäiseksi. Hyvin siis toimi nenä, vaikka ei nähnyt kyseisen esineen vientiä. Seuraavaksi taisi nousta keskiesine. Sit oli vähän hankaluuksia irtoamisen kanssa, jäi kaartelemaan lähistölle ja tuli pois. Jos olin itse paikallaan kommentoimatta, saattaa alkaa syömään mustikoita. Kokeilin hake

RIP Zero 26.7.2007 - 31.8.2020

Kuva
  Maailman kiltein, lempein ja rakkain Zerppaeläin on poissa 💔 Paljon tuli yhdessä koettua ja puuhattua: hain sinut syksyllä ´07 suoraan biologian yo-kirjoitusten jälkeen kotiin. Nukuit mun vierellä rauhassa heti ekasta yöstä lähtien. Pääsit mukaan agilitykentälle pari päivää myöhemmin; pari vuotta myöhemmin tiemme vei Luxemburgiin isoihin aksakisoihin. Ikimuistoisen reissun aikana sait paljon uusia ystäviä ja onnistuit mm. keskeyttämään kolmosluokkien kisat hetkeksi, kun onnistuit karkaamaan meidän huomaamatta 😆 Menit rikki jo nuorena, joten agility vaihtui tokoon ja eksyimme palveluskoiralajien seuraan. Aloitin opinnot ja muutit mukanani ensimmäiseen omaan asuntooni Vantaalle. Tutustuin maailman parhaisiin tyyppeihin ja treenasimme vähän kaikkea: tokoa, hakua, jälkeä, vesipelastusta, rallitokoa, kokeilimme viestiä, paimennusta ja erikoisjälkeä - lista on aika pitkä. Osallistuit säännöllisesti koulun käytännön harjoituksiin ja toimit milloin anatomian harjoituksissa koe-eläimenä, m