Uusi vuosi ja katsaus vuoteen 2021

 Blogi on elänyt vähän hiljaiseloa elokuusta asti, mutta ollaan touhuttu vähän sitä sun tätä ja kisattukin muutamat kisat. Lisäksi käytiin Sirken tokossa, Sirken rallitokokoulutuksissa ja Korrien kisatreenissä. 

Vuoden 2021 tavoitteet olivat: 

AVO1
- VOI1
- SM-joukkuekisat
- PK-koulari
- Luonnetesti
- RTK3 


Tokon suhteen tavoitteet jäivät aika kauas. Olin tosin jo aika alkuvuodesta todennut, että voittajaluokkaan tuskin päästään vielä pitkään aikaan. Paljon on hiottu kokonaisuutta ja yritetty saada kisasuoritusta paremmaksi kokonaisuudessaan. SM-joukkueeseen päästiin mukaan, kun joukkueesta puuttui alo-koira. Kokonaisuutena jäi hyvä mieli, viretila oli ihan hyvä ja Kiki ihan hyvin hallinnassa. Tuloksena TK1, joka oli vähän tällainen bonussaavutus. Avoin luokka korkattiin syyskuussa, ihan hyvä fiilis jäi siitäkin, joskin pari tyhmää virhettä maksoi ykköstuloksen, taisi jäädä 8p päähän. Päätin jättää seuraavat kisat odottamaan vuodenvaihdetta, koska säännönmuutoksen myötä avoin luokka helpottuu hieman. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin tyytyväinen Kikin kehitykseen ja oli oikea taktiikka panostaa kokonaisuuteen, vireen hallintaan ja kisamaisiin treeneihin enemmän kuin itse tulosten tekemiseen. Luulen, että tämä kantaa kauemmas. 

PK-puolella treenattiin erityisesti hakua ja päästiin siihen pisteeseen, että tekee ilmaisua ja tyhjiä pistoja kohtuullisen sujuvasti. Esineruutua treenattiin Pian kanssa ja siinäkin alkaa eteneminen sujua jo ihan kohtalaisesti. Jälki jäi vähemmälle kuin oli tarkoitus ja tätä pitäisi vähän tsempata ensi kaudella. Kisaamaan ei vielä päästy, hyppy ja paukut etenee kovin hitaasti. Hyppyä en ole treenannut kesän kuperkeikan jälkeen, vaan ollaan panostettu hyppytekniikkaan paljon. 

Luonnetestin siirsin suosiolla ensi vuoteen, se olikin vähän sellainen bonustavoite sekin. 

Rallitokossa edistyttiin ihan kivasti, kisattiin voittajaluokassa kesäkuussa piirimestaruuksissa ja syksyllä kolmesti. Yksi 0-tulos ja marraskuussa saatiin RTK3. Mestariluokkaa ei vielä ehditty korkata ennen vuodenvaihdetta. SM-joukueeseenkin oltiin ilmoittauduttu, mutta joukkueemme karsiutui täpärästi. 

Itselle en sen suurempia tavoitteita ollut asettanut. Elämässä on kuitenkin tapahtunut huikeita muutoksia ja vuosi 2021 on ollut yksi parhaita ikinä. Kesäkuussa ostimme talon, heinäkuussa menimme naimisiin, elokuussa sain tietää odottavani toista lasta ja syyskuussa aloitin uudessa vakivirassa. Tuosta on jo vähän vaikea pistää enää paremmaksi. Toimin lisäksi Vekoran hallituksessa, tokotoimikunnassa ja osan vuodesta pk-toimikunnassa. Järjestin BH-kokeen, tokokokeet ja erilaisia koulutuksia. 



Tavoitteet vuodelle 2022

- AVO1
- VOI1
- PK-koulari 
- RTK4
- Luonnetesti 
- Treenata säännöllisesti hyppytekniikkaa 
- Saada metrinen toimimaan 
- Kokeilla Noseworkia
- Liikkurikurssi/RT-koetoimitsijakurssi

Tokossa tavoitteet säilyvät ennallaan. Avoimessa luokassa on tarkoitus startata heti alkuvuodesta, jonka jälkeen pidetään vähän lomaa tokosta ja toivottavasti päästään hiomaan voittajaluokan liikkeitä. SM-kisoihin olisi hienoa päästä taas, tässä avoin luokka on varmasti realistisin vaihtoehto. Voittajaluokassa startattaisiin vasta syksyllä. 

PK-maastojen suhteen en ole ihan päättänyt, kumpaan lajiin panostan tänä vuonna, hakuun vai jälkeen. Meidän hakutoiminta on ollut vähän hiljaista enkä muutenkaan tiedä, miten vauvan kanssa touhutessa pääsee treeneihin. Ajatus olisi panostaa mahdollisuuksien mukaan jälkeen ja esineruutuun, lisäksi keväällä äitiyslomalla ollessa voisi opetella etsintäkokeen erikoisuuksia. Haussa haluaisin saada maaston kisavalmiiksi. Syksyllä olisi tarkoitus järjestää seuran omat hakukokeet. 

PK-tottiksessa haluan panostaa edelleen hyppytekniikkaan ja metrisen hyppyyn. Jos ei kesään mennessä saada metristä toimimaan, opetan Kikin suosiolla kiertämään. Muuten en epäile, ettenkö saisi tottista toimimaan helposti syksyyn mennessä. 

Luonnetesti on tavoitteena suorittaa ihan viimeistään syksyllä. Kiki täyttää marraskuussa kuusi, joka on luonnetestin ikäraja. 

Noseworkissa ei ole varsinaisia tavoitteita, ollaan sitä humputeltu täällä kotona ja ajatus oli tehdä sitä loppuraskaudesta ja vauvan kanssa kotona ollessa. Jos saan toimimaan, olisi kiva käydä jollain kurssilla/koulutuksessa ja kokeilla vaikka ihan kisaamistakin. Tää on vähän tällainen bonusjuttu tavoitelistassa. 

Kouluttautuminen on kivaa, joten tavoitteeksi otan jomman kumman. Liikkurikurssilla olen leikitellyt jo vuosia, sen suorittaminen kuitenkin riippuu siitä, saako yhdistys sitä järjestettyä. Rallitokon koetoimitsijakurssi niinikään kiinnostaisi, koska meillä ei tällä hetkellä ole ketään yhdistyksessä ja olisi mukava järjestää itse kisoja. 

Fyssarilla täytyisi käydä entistä säännöllisemmin myös tuota hyppyä ajatellen. Pitäisi myös aktivoitua hieman liikunnan suhteen ja keksiä, miten tuon koiran lihaksistoa saisi hieman kehitettyä. Sehän ei juurikaan vapaana liiku. Yritetään pysyä terveenä ja hyvinvoivina myös vuonna 2022!  



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Agikisat Riihimäki 12.10.

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa