Mietintää hoopersista

 Kiki kävi torstaina testaamassa agilityä lainaohjaaja Sarin kanssa ja oli kuulemma tosi hyvä ja tykkäsi kovasti. En yhtään epäillytkään, etteikö tykkäisi, mutta vähän ajattelin, että meno voi olla liian kiihkeää ja keskittymiskyky hukassa. Nyt tuli vähän pieni kutina, että pitäisikö kuitenkin vielä kokeilla. Aksassa on kuitenkin ihan liikaa tekemistä ja opetettavaa, lisäksi mä oon surkea juoksemaan. Niinpä vähän innostuin hoopersista, sitä voisi kokeilla matalammalla kynnyksellä, loukkaantumisriski on pienempi ja vaikeita esteitä (kontaktit, kepit ym.) on vähemmän. Kaiken lisäksi Vekora just hankki koko setin hoopers-esteitä, joten oiva tilaisuus kokeilla. 

Kuva läkähtyneestä Kikistä rallitreenien jälkeen


Mulla on aavistuksen verran vaikeuksia päästä lajista jyvälle enkä löydä oikein tietoa alkeistreeneistä, mutta tuskin se kauhean vaikeaa voi olla. Oon nyt lukenut facebookista hoopers-palstaa ja katsellut treenivideoita. 

Tässä vähän ajatuksia: 

  • Naksuttimella ensin vahvistaa pelkästään hoopille hakemista. 
  • Tynnyri ja putki sujuu luultavasti jo kohtalaisesti, veräjää en ole kokeillut, mutta luulen että toimii sekin jotenkin. 
  • Etäisyyttä ensin yksittäisellä esteellä lisää, vähintään 6 - 8m, mielellään 12 - 15m
  • Perusasiat: paikalla pysyminen, estefokus, eteenmeno
  • Suoraa etenemistä 2 - 4 hoopin (ja putke
    n) suoralla, oma sijainti vaihtelee, ei liikettä 
  • Ympyränmuotoisia ratoja, pikkuhiljaa ympyrää suurentaen. Mukana kaikkia esteitä. 
  • Haluisin alusta asti opettaa itse etenemään ja hakemaan esteitä, niin että itse en juurikaan liiku. 
  • Laajat kaarrokset, siinä pysyminen
  • Leijeröinti 
  • Erottelu suoraan vs. kääntyy 
  • Poispäinkäännös ohjaaja sivulla
  • Poispäinkäännös ohjaajan edestä
  • Laaja vs. tiukka kaarros, erottelu
  • Luoksetulo ja ohjaajasta pois kääntyminen kesken matkan
  • Tynnyrit lähellä seiniä 
  • Eri sijainnit aloituksessa 
  • Oikea ja vasen 
  • Ohjaajan pysyminen rajatulla alueella 
  • in-in/out-out (en tiedä, mitä nää on, mut ilmeisesti aksapuolella muotikäsitteitä, joita ilman oot täysin epäpätevä ohjaaja? Olisko näille käyttöä?) 
  • Namimaatti ja/tai etupalkka
Oliskohan tässä jo jotain treeni-ideoita. Hitsin pimpulat, ku mun piti vähentää lajivalikoimaa eikä lisätä sitä :D Mitä noita videoita katoin, ni monet tekee jo ihan kunnon radanpätkiä muutaman kerran jälkeen, joten ilmeisesti pääsee ihan kohtalaista vauhtia etenemään. Itse tosin haluisin opettaa perusteet kunnolla ja tosiaan niin, että alusta asti koira suorittaa mahdollisimman itsenäisesti ja mä liikun mahdollisimman vähän. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Agikisat Riihimäki 12.10.

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa