Tokohaasteita ja vääntöä

 Tiistaina: tokoa Navalassa 

Hyppy: Yhdellä hypyllä suuntia ja sivuttaisetäisyyttä. Ajatus nyt opettaa alkuun yhdellä hypyllä vinot hypyt vahvoiksi. En koskaan saanut kauhean vahvaksi opetettua esim. vinoja heittoja, joten täytyy tehdä työ nyt tässä vaiheessa. Kiertohässäkässä hyppyjen etäisyys on 5m, joten sekä koira että minä ollaan 2,5 metrin päässä sivussa hypyssä.

Kikille yllättävän vaikeaa, yrittää tulla suoraan mun luokse. Tein nyt suoraan niin, että oltiin molemmat sivussa, mutta voisi ehkä ensi kerralla helpottaa niin, että joko minä tai koira ollaan edelleen hypyn takana. Lisäksi mietin jotain palkkaa hypyn taakse, silloin kun molemmat ollaan linjasta sivussa, voisiko se helpottaa hypylle hakeutumista. Toimi parhaiten niin, että kävin näyttämässä hypyn joka kerta. Osasi hakeutua näin hypylle, kun tajusi, mitä haetaan. Toistojen maksimoimiseksi voisi tietysti myös laskea rimaa reilusti, ettei energiaa mene hyppäämiseen. Sen kaverina hyppytekniikkaa, koska nyt ainakin tuntui hyppäävän aivan umpisurkeasti. Vaikka hyppykorkeus on maltillinen, en silti tykkää siitä, että se hyppää miten sattuu. Lisäksi tohon kevytesteeseen pitäisi askarrella jokin pressuverhoratkaisu, jotta saisin siitä tehtyä myös umpinaisen. 

Ohjatun eteenmeno: Ei tajunnut yhtään. Kapulat valmiina toimi viel jotenkin, kun näki namin viennin purkkiin. Liikkuroituna ei tajua yhtään, jäi kiinni liikkuriin ja yksinkertaisesti vaan päätti, että vasen kapula on se oikea. Voi huoh. Pitää varmaan vielä jonkin verran tehdä kapulat valmiina, olla tosi tarkka, ettei pääse väärälle ja lisätä liikkurointia vasta myöhemmin. Virheen korostamiseksi voisi kokeilla toki niinkin, että keskimmäinen on valmiina ja liikkuri asettelee vain reunimmaiset tai jopa, että mä heitän kapulat. 

Ruutu: alustan kanssa ja ilman, eri suunnista. Hyvin heikosti kyl menee oikean paikan suhteen. Ei vaivaudu oikein enää katsomaan alustaakaan, pysähtyy ihan liian eteen joka kerta. Jotain dramaattista tähän on kyl keksittävä. Melkein voisi kokeilla etupalkkaa ja juoksuttaa sitä muutaman kerran läpi, sit stoppi vahvaksi ja palkka tulee takaa. Lelulla, kun kokeilin se toimii ihan yllättävän hyvin riittävän läheltä, mutta kun päästää koiran liian lähelle palloa, se ei enää kuuntele käskyä. Namimaatilla voisi saada tähän vähän varmuutta, koska se ei palkkaannu väärästä suorituksesta. 

Paikkamakuu: Boltin tehdessä hyppyä ja eteenmenoa. Itse olin ihan koiran lähellä. Oli levoton ja meinasi singota, mutta pysyi kuitenkin jotenkin. Palkka noin minuutin kohdalla, yhteensä vajaa kaksi minuuttia. 

Vire oli kautta treenin liian korkea ja Kiki jotenkin tosi raivostuttava koko ajan. Jatkuvasti sai muistutella esim. paikalla pötköttämisestä, koko ajan yritti livahtaa jostain ja kauhea vääntö. En vaan jaksais tällaista vuodesta toiseen, aina samat jutut, joista saa vääntää ja neuvotella ja muistuttaa. 

Laiskamato treenin jälkeen varasängyssä 


Keskiviikkona: tokoa Hihan kentällä 

Ohjattua purkeilla: Tää toimi tosi hyvin, oli kuulolla ja sinkosi oikealle puolelle. Liikkuroinnin kanssa tarkkana saa olla, ettei rupea varastamaan. 

Ohjatun seuraamista ja liikkeestä seisomista: Tämäkin toimi ihan yllättävän hyvin, seuraaminen siis. Oli kohtuullisen tarkka eikä jäänyt mitenkään kapuloihin kiinni, vaikka liikkuri ne veikin. Liikkeestä seisominen sen sijaan ei ihan kerta kaikkiaan toimi, tarjosi ihan joka ikinen kerta istumista. Edessä toimii hienosti, ei sekoita yhtään, mutta sivulla aivan kertakaikkisen onnetonta. Tämäkin yksi niistä ikuisuusaiheista, joista on väännetty jo vuosia. Ajattelin nyt vielä vaan edessä ensin vahvistaa erotteluita ja sit ensin oikealla seuraten, ettei tarvii seuraamista kuluttaa tähän. 

Takapalkaa/stoppia: Nyt oli purkki pelkästään koiran takana, jatkossa voisi ehkä olla sekä koiran takana että mun takana, niin voi juoksuttaa edestakaisin. Jätin seisomaan ja vapautin sille, ajatuksena ihan vaan ensin opettaa sille takapalkan ja vapauttamisen idea. Toimi hyvin, joskaan ei katsonut käsimerkkejä (ajatus on ollut opettaa sitä kääntymään joko oikealle tai vasemmalle käskystä, mut ehkä luovun siitä). Muutama toisto tehtiin ilman purkkia, että juoksi vaan meidän välillä, välillä pysäytin ja välillä juoksutin läpi. Eka stoppi olikin yllättävän hyvä, seuraavissa jo vähän ennakoi. 

Zeta: Maahan - seuruu - istu. Seuraaminen ihan kohtalaista, joskin aloitus aina vähän takkuaa. Perusasento on jotekin Kikin mielestä aivan hanurista ja sen kyl näkee koirasta. Jatkossa enemmän lennosta liikkeelle lähtöjä. 

Ensi kerralla: 

- Luoksetulon loppua (suoraan sivulle)

- Kiertoa häiriöillä (esim. kapulat)

- Eteenmenoa (ruudun) 

- Umpihypyn vinot hypyt (mä vielä suoraan hypyn takana)'

- Etupalkka namimaatilla 

- Jäävien erottelut ihan vaan edestä ja vapaasti sivulla hilluen, voisi kokeilla myös selkä koiraan päin 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Agikisat Riihimäki 12.10.

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa