Sekavaa settiä

Lyhyet maanantaitreenit Hiekan hallilla. Tarkoitus oli tehdä lyhyt toko itsekseni, mutta lapset vähän torppasi treenaamisen. Toinen vinkuu kylmää ja janoa, toinen roikkuu itkien lahkeessa eikä treenaaminen näinollen ollut kauhean laadukasta. Lisäksi aksaihmiset oli taas jättäneet esteet levälleen, MURR! 

Kaukot: hei jess, Kiki on ehkä vihdoin ja viimein ymmärtänyt etujalkakaukojen idean! Tässä on mennyt kuukausia ja kuukausia, mutta nyt onnistuu jo metrin päästä! Mähän olen tosiaan nyt tehnyt ensin omat jalat etutassujen päällä, aika pian siirsin omat jalat tassujen eteen ja nyt olen pari kertaa tehnyt hyppyrima tassujen edessä. Tätähän se ei aikaisemmin ollut tajunnut yhtään, kun yritti temppuilla riman yli, mutta nyt toimi ihan loistavasti. Tämän avulla sain otettua enemmän etäisyyttä, kuin mitä omat jalat on pitkät. Aluksi olin istuvilteen ja nyt jo polvillaan, seuraavaksi varmaan voin jo seistä. Ekaa kertaa kokeilin myös I - M - I, tämäkin meni ihan yllättävän sujuvasti, kun nyt osaa muut vaihdot ensin. Käskyjä lähinnä mietin, koska nyt käytän samoja käskyjä kuin muualla: Pylly (I-S) noja (S-M) ja toiseen suuntaan nouse (M-S) istu (S-I). Sinänsä tyhmää käyttää samoja käskyjä, mutta ainakin näin äkkiseltään se tuntui näin ymmärtävän ilman sen suurempaa vääntöä, mitä haluan. Olisko käskyt sit pylnoja ja noustu :D Käsimerkkejä en ole hirveästi miettinyt myöskään enkä käytä niitä toistaiseksi. Haluan, että oppii ensin kunnolla kuuntelemaan eri käskyjä. 

Jäävät: Istuminen ja seisominen hieno, tein niitä vuorotellen peräkkäin. Maahanmenon istui jopa toistuvasti, mitäs hittoa?! Tämä on ollut ainoa, joka on oikeasti toiminut. Mur. Lisäksi se on kyllä järjettömän hidas, menee jotenkin ihan ihmeellisesti istumisen kautta ja hiiiitaaaaasti valuu maahan. Ehkäpä mä treenaan tätä nopeammaksi samalla kun luoksetulon maahanmenoa. Namien avulla edestä liikkeessä, ilman liikettä ja jossain vaiheessa pallolla. 

Stopit: namien avulla, heitin koiran kauemmas ja namilla stoppi, muutama valeheitto väliin. Nää on tosi hyviä, nyt pitäisi varmaan jo pian siirtyä palloon, koska nameja ei saa tarpeeksi kauaksi heitettyä. Jos nyt vielä yritän sitä heittämällä saada kuntoon, koska tällä hetkellä stopit ei toimi kyllä ollenkaan. 

Noudon luovutusta: läheltä annoin kapulan suuhun, sitten kapula maassa ja lopulta lähetin valmiille kapulalle. Matala vire ja tarkat sivulletulot, pikkasen mälvi sivulle tullessa ensimmäisissä toistoissa. Kapulaa ei tuodessa enää pyöritä. 

Sivulletulo esteen yli: ihan läheltä, matalassa vireessä ja hitaahkosta vauhdista. Tämä selkeästi hyvin vaikeaa, mutta ainakin näillä spekseillä teki onnistuneita toistoja. Täytyy alkaa tehdä tätä ihan oikeassakin kierto-ohjatussa ja tarvittaessa alkuun auttaa sitä. Tai sitten sama, millä vahvistin alunperin suuntia - namilla heitän koiran hyppyjen välistä, ohjaan oikealle tai vasemmalle ja ohjaan siitä sivulle. 

Yritä tässä nyt sit tehdä jotain järkevää


Tämän jälkeen tuleekin vähän taukoa, koska mennään lasten kanssa reissuun. Huomenna en kerkiä ja keskiviikkona ei ole autoa, joten Kiki saa nyt 1,5 viikon tauon treenaamiseen. Täytyy yrittää heti reissun jälkeen perjantaina varata taas halli, jotta päästään taas muistelemaan asioita.  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Agikisat Riihimäki 12.10.

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa