Kim

• Virallinen nimi: Blue Mac's Black Hawk 
• Rotu: Shetlanninlammaskoira
• Syntymäaika: 18.2.2002
• Tokossa kilpaili avoimessa luokassa
• Agilityssä kilpaili maksi 3 -luokassa

Sain Kimin synttärilahjaksi, kun täytin 14. Muistan sen päivän vieläkin. Vanhemmat menivät käymään ostoksilla, hakemaan synttärilahjaa. Mietin kaikkea mahdollista ja mahdotonta, paitsi koiraa. Meille ei ikinä pitänyt tulla koiraa. Olin jo pikkutytöstä asti haaveillut omasta koirasta, mutta en ikinä ajatellut, että se olisi realistista erääs päivä. Äiti ei erityisemmin välittänyt koirista, eikä isäkään nyt erityisemmin sellaista halunnut.

Juuri vähän aikaisemmin kaverini olivat hankkineet koiran, samanrotuisen. Olin joku päivä heidän mukana agilitykisoissa katselemassa. Se oli menoa se. Sytyin välittömästi lajille, halusin ehdottomasti koiran, jonka kanssa voi tehdä tuota. Kävin myös seuraamassa tokotreenejä. Olin vaikuttunut, miten kiltisti koirat tekivät hankalia temppuja ja ihmettelin suuresti, miten koiralle ikinä voi opettaa tuollaisia. 

Kun vanhemman tuli kotiin, me lapset odotimme kärsimättömänä olohuoneessa. Isä tuli ovesta sisään selin, ettei yllätys paljastuisi heti. Kainalon alta pilkotti pieni, tummanruskea häntä. En vieläkään tajunnut, mikä se oli. Kun isä kääntyi, en voinut kun tuijottaa. Ooi, onpa se söpö! Mitä, onko se oikeesti minun? Pentu oli hieman ujo, mutta jo seuraavana päivänä vein sen joka paikkaan ja esittelin ylpeänä kavereille. 

Kimistä tuli uskollinen treenikaverini. Agilityä se rakasti, mutta vielä enemmän se rakasti mun kanssa tekemistä. Mun takia se tekee ihan mitä vaan. Haasteena oli lähinnä se, että se joutui kisaamaan makseissa. Pienen kokonsa takia se joutui käyttämään kaikki energiansa hyppäämiseen ja sen oli tosi hankala pistää hanttiin muille maksikoirille. Sen kanssa kisattiin kuitenkin monta vuotta kolmosissa. Edustimme mm. shelttiyhdistystä SM-joukkueessa ja voitimme shelttien maksimestaruuden. 

Tokoa treenattiin nuoresta asti lähinnä arkitottelevaisuuden muodossa, eikä meidän ikinä pitänyt mennä mihinkään kisoihin. Jossain vaiheessa vaan innostuin kokeilemaan. Me ei osattu mitään ja nollasin mm. paikallaolon, koska ryhdyin rapsuttelemaan koiraa ennen jättämistä. Kim oli kuitenkin tosi nopea oppimaan ja rakasti uusien temppujen opettelemista. 

Suurin haaste lienee ollut nouto, sillä hienohelma shelttiherra inhosi yli kaiken ottaa suuhun yhtään mitään muuta paitsi ruokaa. Lopulta rupesin työstämään sitä naksuttimen avulla. Puolen vuoden kärsivällisen treenaamisen jälkeen noudosta tuli Kimin bravuuri ja ehdoton lemppari. Treenasin vuoden verran voittajan liikkeitä ja saimmekin ne lähes kisakuntoon. Kohtaloksemme koitui lopulta räyhääminen. Remmirähjääminen oli pahentunut niin hankalaksi, etten uskaltanut viedä sitä kisoihin.

Aloitettuani opiskelut Helsingissä Kim jäi vanhemmille Nostavalle asumaan, koska ei olisi sopeutunut opiskelijakämppään pk-seudulle. Sen eroahdistus koitui ongelmaksi ja se vietti ansaittuja eläkepäiviä maaseudun rauhassa. 

Tiemme erosivat 19.5.2015, kun rakas shelttimies päästettiin syövän uuvuttamana ikuisille agilityradoille. 

Kim, oot mulle rakas <3