Zero

• Virallinen nimi: Tronic Davis
• Rotu: Bordercollie
• Syntymäaika: 26.7.2007
• Lonkat: C/A (uusinta kevät 2017, huonompi)
• Kyyneret ja polvet: 0/0
• Silmät: PPM pentuna, aikuisena ok
• Selkä: rinta- ja lannerangan spondyloosi
• Luonnetesti 165 p, laukausvarma
• Näyttelystä Eri
• Laukausarka!
• Zero koiranetissä

Harrastukset:

• Rallitokossa  RTK2
• Muista lajeista eläkkeellä
• Tokossa yksi EVL1
• Harrasti hakua, jälkeä, etsintäjuttuja ja vesipelastusta
• Agilityssä kilpaili maksi 2 -luokassa
• Hiihtämässä ja lampailla satunnaisesti

Nyt jo eläkeikään ehtinyt Zerppaeläin on laiska ja kotona näkymätön, tykkää kuitenkin olla ihmistensä ympäröimänä ja haluaa olla kaikessa menossa mukana. Vieraita se viihdyttää antamalla tassua  ja nakertamalla hellästi polvea tai kyynerpäätä. Zero on hirveän helppohoitoinen ja lukee ajatuksiakin. Selkä kiukuttelee toisinaan ja se saa pari kertaa vuodessa kipulääkekuureja ja cartrophen-pistossarjan. Vaikka menestys kisakentillä on jäänyt hieman vajavaiseksi, Zero on kaikessa suloudessaan ja kiltteydessään ylivoimainen sydäntenmurskaaja. Erityisen läheinen siitä tuli kandikesänä, kun se oli jatkuvana tukena yön pitkinä tunteina päivystäessä, kulki mukana joka paikassa ja kuunteli kärsivällisenä työhön liittyvä suruja ja murheita.

Treenikentällä se on vietikäs, sen saa helposti nostamaan virettä lelun tai pallon avulla, mikä oli aiemmin jopa ongelma mm. agilityssä. Rauhoittuminen treeneissä oli pitkään ongelma, nykyään vireenhallinta toimii paremmin. Innostuu vielä vanhempanakin jopa liiaksikin eikä aina muista omia rajoituksiaan esim. selän suhteen.

Agilityä ollaan harrastettu pikkukakarasta asti ja alku olikin lupaava. Zero rakasti lajia yli kaiken, oli nopea ja ketterä, mutta myös herkkä ohjattava ja tiputteli rimoja herkästi. Hyppytekniikka oli treenistä huolimatta huono. Alussa edettiin nopeasti, joskin keppien opettelu tuotti päänvaivaa. Jatkuvien selkävaivojen takia tuli parin vuoden tauko, jonka jälkeen se kilpaili kakkosiin asti.

Tokoa harrastettiin pikkupentuna vähän aikaa, kunnes se jäi agilityn varjoon täysin. Vasta 2010 innostuin tokosta enemmän ja laji nousi sen jälkeen päälajiksemme. Sikailu ja lahnailu kisoissa varjosti voittajaluokkaa ja se nousikin EVL:ään vasta parin vuoden tavoitteellisen kisaamisen jälkeen. Valiotili avattiin heti ensimmäisissä kisoissa, mutta sen jälkeen tulikin takapakkia. Uusien sääntöjen opettelu oli vaikeaa ja laski motivaatiota kisata enää. Myös voittajaluokassa kohdatut ongelmat palasivat ja lopulta luovutin kokonaan. Hienoimia hetkiä olivat ne muutama onnistunutta kisasuoritusta ja kisamatka Ruotsiin vuonna 2014. 

Hausta haaveilin jo ennen kuin hankin pennun, mutta ajanpuutteen ja treenipaikkojen vähyyden takia asia jäi pitkäksi aikaa. Syksyllä 2010, vaihdettiin asuinkuntaa, lopetettiin agility ja päätin lopettaa haaveilut. Sainkin paikan ryhmään ja talvella perustettiin lisäksi oma porukka, jossa myöhemmin treenasimme pääosin. Alun suurimpia ongelmia olivat silmän käyttö ja maavainu, myöhemmin rullan opettelu osoittautui turhan haastavaksi ja vaihdettiin se haukkuilmaisuun. Se toimi niin hyvin, että maasto saatiin lähes kilpailukuntoon. Paha paukkuarkuus ei koskaan saatu paranemaan  ja sen huono hermorakenne vaikeutti treenaamista. Kisoihin ei siis sen takia koskaan päästy.

Photo by Sara Menna

Jälkeä ei olla treenattu hirveän tavoitteellisesti varsinkin kun tajusin Zeron olevan pahasti paukkuarka. Erikoisjälkeä ollaan oikeastaan enemmän treenattu, mutta Zeron tapaiselle koiralle se FH-kisasuoritus on hieman turhan vaativa, että sen edes viitsii sinne viedä. Alun pikajunavaiheen jälkeen se oppi jäljestämään tosi nätisti ja rauhallisesti ja tykkäänkin sen tyylistä kovasti. Nykyään se humputtelee jäljellä ihan oman ilon ja kokemuksen vuoksi.

Vesipelastus oli kesän 2012 uusi hittilaji. Hankimme omatoimiporukalla kumiveneen, poijut ja dummyt,  ja katsoimme youtubesta miten liikkeet kuuluu tehdä. Vepe oli lähinnä kesäharrastus eikä siinä koskaan ollut tarkoitus tosissaan kilpaillakaan. Veden äärellä se kävi hirveän kuumana ja kuumakallen hillitseminen ei aina ollut helppoa. Uimassa käydään edelleen usein kesällä, mutta treeniporukka puuttuu.

Rallitoko on Zeron eläkeläislaji. Se on helppo ja hauska höpöhöpölaji, joka sopii tälle selkävaivaiselle laiskamadolle erittäin hyvin. Kisattu ollaan säännöllisen epäsäännöllisesti vailla sen kummempia tulostavoitteita. 

Näyttelyissä ollaan muutaman kerran käyty. Zero kelpasi monelle tuomarille ja varsinkin nuorempana sai oikein hyvät arvostelutkin. Eunukkina se ei enää kelvannut näyttelykehiin, tosin nyt sääntöjen muututtua se on tarkoitus vielä joku päivä viedä veteraaniluokkaan, kunhan turkki ensin kasvaa mittoihinsa.

Zero koiraNetissä