lauantai 30. tammikuuta 2016

Hellettä, paukkupakkasta ja luisteluratoja

Treenirintamalla ei ole tapahtunut mitään uutta. Kaikesta on nyt ollut vähän taukoa reissujen, pakkasten ja liukkauden takia.

Heti tammikuun alussa tämä emäntä pakkasi tavarat, tuuppasi Zermun hoitoon ja lähti etelän lämpöön viikoksi. Sen jälkeen pari päivää tiivistä tenttiinlukemista, viikonloppuristeily Tukholmaan ja sen jälkeen onkin ollut niin liukkaat kelit, ettei olla päästy treenaamaan juuri mitään. Avainvuokraan mulla ei tällä hetkellä ole varaa, joten ei ole mitään lämmintä paikkaa, mihin mennä. Niinpä ollaan viimeiset viikot vaan löhöilty sohvalla, syöty suklaata ja katsottu telkkaria.

Rallitemppuja ollaan vähän treenailtu, meidän kellari sopii sellaiseen humputteluun hyvin. Myös yksittäisiä tokojuttuja ollaan otettu työn alle, kuten eteentulon suoruus (jälleen kerran), sivulletulon suoruus (yhä edelleen), peruutus seuraamisessa (käännökset edelleen tosi vaikeita) ja treenasin eilen eteenmenoakin naksuttamalla, ihan hyvin tajusi. Matkaa oli ehkä noin seitsemisen metriä.

Työn alla on oikean puolen seuraaminen, kahden päivän treenaamisen jälkeen se tuntuukin tajuavan sen ihan hyvin. Ihan ei vielä osaa itse hakeutua suoraan oikeaan asentoon, mutta jokin käry sillä selkeästi on. Pienellä käsiavulla se menee aika hienosti. Liikkeessäkin se pysyy oikeassa paikassa aika hienosti. Rallitokossa sillä ei sitä paitsi ole niin väliä, onko se millin verran vino ja onko mun käsi vähän siinä edessä heilumassa.

Sellaista täällä tänään! Toivotaan että luisteluradat vihdoinkin häipyisi, niin pääsisi treenaamaan järkeviäkin juttuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti