Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2021.

Vääntöä, vääntöä ja vääntöä

Kuva
 Treenaamisesta ollut vähän pidempi tauko, koska mä olen ihan. koko. ajan. kipeänä. Normaalisti en edes harkitsisi jääväni treeneistä pois, mutta koska huih, kuolemme kaikki koronaan, jätän mieluummin välistä. MUR. Odotan niin ulkokautta, niin pääsee flunssaisenakin treenaamaan.  Pian kanssa hallilla keskiviikkona ja perjantaina, molemmat pelkkää sitä hiton vääntöä. Mulla on totta puhuen ehkä vähän treenimotivaatiokin maissa sen takia, kun treenaaminen on pelkkää ärsyttävää vääntöä eikä me päästä oikeastaan ollenkaan treenaamaan liikkeitä ja oikeasti kehittäviä juttuja.  Treenit tiivistettynä menee niin, että ensin keskustellaan vartti siitä, saako hallille tulla karmit kaulassa vaiko ei. Seuraavaksi siirrytään kentän laidalle keskustelemaan, saako siellä huutaa, mesota ja haukkua. Kun asiasta on väännetty riittävän kauan ja koira alkaa vihdoin osottamaan rauhoittumsien merkkejä, on väännetty sen verran pitkään, että pakko viedä koira autoon lepäämään hetkeksi.  Lepäämisen jälkeen onki

Hierojalla pitkästä aikaa ja toivotonta vääntöä

Kuva
Sunnuntai   Kiki kävi treenikaverin hierottavana sunnuntaina. Edellisestä kerrasta on niin pitkä aika, etten kehtaa edes sanoa, täytyy hieman ryhdistäytyä. Laitan nämä muistiinpanot saman fyssari-tägin alle, niin löytyy muistiinpanot helpommin.  Jännitti aluksi hieman käsittelyä, eikä käynyt rennosti pötköttämään. Kikihän on muutenkin melko tarkka koskemattomuudestaan ja koska se inhoaa mm. kynsien leikkaamista, se harvoin suostuu tulemaan syliteltäväksi lattialle, ihan liian epäilyttävää.  Etujalkojen koukistajat oli molemmin puolin jumissa, lisäksi vasemmalla puolella lavan takana oleva lihas (olisko trapezius?).  Takajaloissa gastrognemius (akillesjänteen koukistaja) molemmin puolin jumissa, vasen huomattavasti enemmän kuin oikea. Oikealla lisäksi etureiden yli kulkeva sartorius jumissa myös.  Selkä muuten hyvä, mut ihan pientä kireyttä tunnistettavissa lannerangan yläosassa (just ku rintaranka loppuu). Eikö valjaiden paino tuu jonkin verran siihen? Vai olisko ihan hyppimisestä/seur