Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2015.

Viime viikon touhuilut ja toilailut

Kuva
Zero on treenannut tokoa ahkerasti ja se alkaa jopa sujua jo ihan hyvin! Kierto-ohjattua se on tehnyt jo monta kokonaista toistoa, jotain edistystä selkeästi on tapahtunut! Palautus on edelleen hankalaa, kun helposti kiertää hypyn. Vois kokeilla laittaa kapulat vielä lähemmäs keskilinjaa, jotta joutuu oikein miettimään sitä hyppyä, ehkä sillä sais koiruuden ajattelemaan? Itse kierto on edelleen hieman väljä, mutta se tuntuu jo paljon paremmalta kuin ennen. Stopit on ihan hyvät ja nopeat, joskin erottelua on vahvistettava vielä, erityisesti istumisen sekoittaa helposti. Häiriöiden kanssa on edistynyt, ei viimeksi kiinnittänyt mitään huomiota palloihin, naruleluihin, kapuloihin ym. Paikallaoloa ollaan tehty muutama kerta porukalla treenatessa, vielä koomaa aika paljon kun pyytää istumisesta maahan tai maasta luokse. Tätä voisi vahvistaa ihan yksinkin treenatessa aluksi, kyllähän se itse paikallaolo sujuu ihan hyvin. Tätä koomaamisongelmaahan sillä on ennenkin ollut sivulletulossa. Lo

Huokaus

Kuva
Oivoi, ku oli taas vääntöä. Jännä miten Zerolla on mennyt ihan superhyvin nyt tähän asti kaikki treenit ja tuntui et oikeesti edistyttiin, ja nyt sitten vaan eräänä päivänä se possuilee oikein olan takaa... Mikä sitä oikein vaivaa? Mitä sen päässä oikein liikkuu?  Paikallaolo: Istuutin ehkä minuutin (piilossa), sen jälkeen 10m päähän ja käskin maahan, meni tosi nätisti! Sen sijaan ennakoi ihan kauheasti maahanmenoa sivulta. Meni jo auliisti maahan, kun olin että "otetaanko...". Pidin hetken maassa (itse näkösällä) ja sitten luoksetulo, tuli hitaasti, mutta tuli kuitenkin. Joten, häiriökäskyjä treenilistalle!  Seuraaminen: Tää meni oikein hienosti, paitsi käännöksissä kontakti tippui, erityisesti täyskäännöksissä. Tää ei kuitenkaan ole uusi ongelma, sillä on ennenkin ollut toi sama. Tehtiin pidempää kaavaa, mikä toimi oikein hyvin, jaksoi keskittyä.  Tunnari: Iso ympyrä, tarkoituksena vaihtelua treeneihin sekä vähän tuota järjestelmällisyyttä. Zero vilkuili ympärill

Parin viikon treenailut - taitava tokomarsu sekä tuskaisaa vääntöä

Kuva
Torstai 1.10. - Kertonoudon palautusta: Muutaman toiston jälkeen pystyin jo seisomaan ihan keskellä, hyppäsi nätisti. Yksi palautus, oli vino, mutta korjasi itse. - Seuraaminen: käännöksiä, piti nyt hyvin kontaktia. Ei käytä takapäätä riittävästi, tein sille 360° ympyröitä molempiin suuntiin, vähän ehkä auttoi. - Merkitön merkki: 3x näyttöä, 1x ilman näyttöä, pari ihan pallonheittoa. Aika nätisti meni minne pyydettiin ja pysähtyi hyvin. - Luoksarin loppuosa lelulla, olivat nopeita lelun kanssa. Ilman lelua himmasi n. metri ennen mua, palkkasin muutaman kerran niin, että sai hyppiä mua vasten. Tätä voisi jatkaa, jotta oppisi tulemaan reippaasti loppuun asti. Perjantai 2.10. - Ruudun paikkaa kosketusalustalla, pari toistoa meni ihmetellen, sitten meni hyvin. Sivusta paikan korjaus on vaikeaa jopa alustan kanssa. Pitää selkeästi muistutella tästä hieman. - Ohjattu: Kapuloiden väli oli n. 8m, seisoin itse reunimmaisen kapulan luona ja ohjasin kaarelle hakemaan. Oikea toimi hyvin,

Uusia ideoita koulutuksesta

Tänään päästiin Heidi Pesosen koulutukseen saamaan uusia vinkkejä meidän ikuisuusongelmaan. Ohjattua halusin erityisesti ottaa, senhän se on lähes joka kokeessa nollannut. Suurin ongelma on ollut ehkä se, että se menee aina keskikapulalle, koska se ei kaarra nätisti vaan menee johonkin keski- ja sivukapulan välimaastoon ja arpoo sieltä jommankumman. Tehtiin ensin ihan perusohjattua suoraan merkiltä, ongelma ei tietenkään tullut esille, oikein hienosti haki. Vasemmalla hieman tuli se linjahomma esille, meni vasemman ja keskikapulan väliin. Tehtiin niinkin, että Heidi erikseen näytti sille keskikapulaa, mutta Zerppanen ei mennyt lankaan. Seuraavaksi tehtiin niin, että siirrettiin ruutu oikealle ja käskin hakemaan oikeaa kapulaa. Tää olikin hankalampi, meni ruutuun iloisesti kaksikin kertaa. Sit välillä unohti mitä oltiin tekemässä ja menikin keskikapulalle. Kielsin sitä ja sit vähän näytettiin reunakapulaa. Sitä Heidi korosti, että korjatusta suorituksesta ei palkata, vaan vasta se

We're alive!

Kuva
Jee, me ollaan hengissä vielä, joten nou hätää! Blogimotivaatio on näköjään ollut pohjamudissa, kun siitä on, noh, aikaa... Viime vuosi oli koulussa tosi kiireinen, varsinkin syksy oli ehdottomasti stressaavin ikinä. Keväällä vietin kolme kuukautta Englannissa vaihdossa ja Zero oli maaseutulomalla rakkaan siskoni hoivissa. Koko viime vuoden ei siis tehty mitään edistyksellistä.  Heinäkuussa '14 kisattiin Ilmajoella yhdet kisat, tuloksena 3-tulos 216 pisteellä. Alku oli muistaakseni ihan nättiä, mutta toinen kierros tais olla tosi lahnaa. Nollasi ohjatun ja mm. kutonen luokarista, kaukoista ja seiskat paikkamakuusta ja ruudusta, en kyl yhtään muista mitä teki tuolla paikkamakuussa. Vireeseen saattoi vaikuttaa sekin, että itse olin koko kisan oksennus kurkussa, kuumeessa ja pyörtymispisteessä... Kokeen jälkeen olinkin viikon verran sairaslomalla :D  Elokuussa '14 toteutimme Emmin kanssa kauan haaveillun reissun Ruotsiin metsästämään S TVA -titteliä. Kisasimme reil

Sotasuunnitelmia tokoon

Nyt ois muutama ikuisuusprojekti loppuvuodeksi: 1. Sivulletulot Prkl, mä haluun nyt vihdoin saada nää toimimaan. Oon hinkannu näitä vuosia, mutta se vaan unohtaa ne aina ja aina ne on vinot kokeissa. Ongelma on ehkä ollut se, että en ole juurikaan ylläpitänyt niitä ja palkannut liian harvoin treeneissä. Merkitys ei ehkä oo ollut Zerolle ihan selvä.  - Kiinnitä jokaikisessä treenissä huomiota suoruuteen - Palkkaa nyt muutaman viikon aikana jokaikinen sivulletulo - Toisinaan voisi treenata lelupalkallakin, muutama vuosi sitten sain mukavasti topakkuutta sivuilletuloihin näin, saatoin esim. jättää lelun sivulle, eteen, taakse ja vapautin palkaksi.  - Syötä iltanappulat niin, että aina muutama toisto ennen ruokaa.  2. Luoksetulon suoruus Toinen, mikä on ollut ikuisuusongelma ja tätä ollaan kyl hinkattu. Ei vaan tajua vieläkään, enkä tiedä oppiiko ikinä. Parantunut tää on kyllä, mutta täysin suoriksi en kyllä varmaan saa. Viime vuonna kokeilin opettaa tätä niin, että