sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Päivystystä ja rallitokoa

Mitäs tässä, kaikkea pientä ollaan puuhailtu viime viikolla, pimeässä tuli treenattua mm. niitä pahuksen luoksetuloja ja sivulletuloja. Nämä toimivat hyvin kotona, mutta heti ulos siirryttäessä, jokin osa unohtuu ja se tulee taas iloisesti vinoon. Se osaa ne ihan läheltä ja se osaa korjata vaikka vinot eteentulot. Ongelmat alkaa, kun etäisyys on yli kaksi metriä, se jotenkin ei osaa sitten enää yhdistää kahta asiaa.

Seuraamista ollaan hieman treenattu myös, juoksun täyskäännös tuottaa tällä hetkellä harmia, koska se on tosi löysä, eikä jotenkin osaa pitää kontaktia sen aikana. Kerrankin tosin tuntui, että jo yhden treenin aikana Zero paransi suoritusta, ehkä tää vähän harvemmin treenaaminen oikeasti toimii !

Lisäksi ollaan hömppäilty rallitokojuttuja, ilmoitin Zerpan kuun lopussa kisoihin :D

Viikonloppuna Zermu oli mukana päivystämässä, potilaiden lomassa ehdittiin ottaa mm. kiertonoutoa. Kierto oli taas tosi vaikeaa, kun piti vuorotellen kiertää hypyt ja hakea noutokapulat. Kierrot oli myös tosi laajat taas kerran. Suunnat toimivat muuten hyvin, ei enää arvo suuntia satunnaisesti. Sen sijaan hyppyjä se ei vieläkään osaa hakea tarpeeksi vahvasti. Laitoin kapulat vielä lähemmäs keskilinjaa, toivoen, että näin saisin sen ajattelemaan vielä enemmän sitä hyppyä. Muutama toisto se vaati, ennen kuin se tajusi jutun juonen. Tätä pitäisi treenata lisää. Samoin voisi laittaa hypyt extrakauaksi toisistaan, jotta oikein korostuisi se hypyn kautta kaarrattaminen.

Eilen treenattiin seuraamista, ohjattua, eteenmenoa sekä hieman kisanomaista. Ohjatussa hetsasin lelulla, jonka laitoin keskikapulaksi. Zermu haki oikein nätisti oikeat kapulat, huomasi selkeästi, että se joutui ajattelemaan kaikin voimin :) Eteenmeno meni tosi nätisti. Olen nyt aika paljon treenannut pallolla, vienyt sen jonnekin pusikkoon tai mättään taakse ja lähettänyt siitä. Eilen tein taas pitkästä aikaa näyttöä ja lopuksi kokonaan ilman mitään lähetys. Meni tosi hienosti! Vikalla meni muutama aste vinoon, mutta kelpuutin silti. Pitänee seuraavaksi ottaa siirtokäskyt työn alle.

Seuraamisessa tehtiin pidempää kaaviota, ja huomasi kyllä heti, että oli vaikeata. Pitää useammin tehdä pidempiä kaavoja, koska keskittyminen herppaantuu kyllä pahemman kerran.
Lopuksi tehtiin yhteen lyhyt seuraamispätkä, luoksetulo ja ohjattu. Zero hidastui selkeästi, kun huomasi, ettei palkaa tule, mutta sentään teki ja täsmällisesti tekikin. Luoksarin stoppi vähän valui, muuten ihan nättiä. Otin näitä lopuksi ylipitkältä etäisyydeltä, toimi hyvin, kun tulen askeleen vastaan, täytyy tehdä tätä enemmänkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti