Katkera takaisku toisensa jälkeen...

Kauan tätä vielä jatkuu? Paljonko takaiskuja pitää vielä kestää? Montako vastuuntunnotonta koiranomistajaa mun pitää vielä sietää?

Iski se sitten meillekin... kennelyskä nimittäin...

Asiaa ei kauheasti auta se, että tiedän tasan tarkkaan mistä tartunta tuli...

Ärsyttää välinpitämättömyys ja sairauden vähättely. Okei, eihän se useimmiten ole kauhean vakava tauti ja se menee ohi yleensä ilman komplikaatioita, mutta seuraukset voi silti olla mittavat.

Taudissa on kahden viikon varoaika, jonka aikana koiraa ei voi viedä näyttelyyn, kisoihin eikä muiden koirien kanssa lenkille. Eikä myöskään mennä lenkille kaverin koiran kanssa, jolla juuri oli tartunta. (!!!) Kysessä ei ole pikkujuttu, vaikka koira ei enää yski, se silti levittää taudinaiheuttajia ympäristöön ja tartuttaa muita koiria. Tauti ei tartu pelkästään nenäkontaktissa vaan myös pisaratartuntana ilmateitse, samalla tavalla kuin ihmisen flunssakin. Riski on ihan todellinen, kahden viikon varoaika ei ole mikään kennelliiton keksimä pila.

Ja tiedoksi vielä, että rokotus ei suojaa taudilta välttämättä. Se voi lieventää oireita ja parhaimmassa tapauksessa tauti ei näy päällepäin, mutta kennelyskää aiheuttaa lukuisat taudinaiheuttajat ja esimerkiksi virukset muuntuu aika nopeasti.

Me ollaan Zeron kaa treenattu lokakuun alusta asti voittajan liikkeitä. Melkein puoli vuotta. Lähes päivittäin ollaan treenattu, hinkattu ja tuskailtu tokon parissa. Tavoitteet on ollut korkealla, mutta sinnikkäästi tehtiin töitä niiden eteen. Tammikuun kokeessa kävi joku onnettomuus ja ykkönen jäi saamatta. Tein vielä entistä sinnikkäämmin töitä ja treenattiin vielä enemmän. Nyt hitto vie saadaan se ykkönen. Liikkeetkin on nyt tosi hyvällä mallilla. Varoin myös tarkasti, kenen kanssa päästän Zeron, koska mulla ei todellakaan olisi ollut varaa kennelyskään.

Sitten typerän huolimattomuuden takia saadaan sitten kuitenkin.

Kyllähän kokeita tulee muitakin, mutta aika alkaa loppua. Tämä olisi ollut viimeinen tilaisuus. Ensi sunnuntain jälkeen olisi ollut tasan viisi viikkoa hinkata evl-liikkeet kuntoon ja metsästää se ykkönen sieltä. Sekin tavoite on jo tarpeeksi korkea.

Nyt jouduttais kolmessa viikossa kursimaan ne evl-liikkeet kasaan ja tasan kaksi viikonloppua aikaa metsästää se ykkönen.

Yhtään ei lohduta se, että SM-kisat on ensi vuonnakin. No just. SM-kisat ei oo mikä tahansa kyläkisat, vaan koko vuoden isoimmat kokeet, johon tulee koko Suomen tokoväki, kaikki parhaimmisto ja on kaikkien ykköstavoite.

Agilitystäkin jouduttiin aikoinaan luopuu, kun selkä ei kestänyt. Siinäkin treenasin sinnikkäästi ja tavoitteellisesti.

PK-ura näytti lupaavalta, mutta olen umpikujassa paukkujen kanssa. En tiedä, saanko ikinä toimimaan.

Ja nyt tää.

Ei liene epäselvää, että oon hivenen katkera...

Parasta koko jutussa on vielä se, että kokeeseen on tullut tuomarinmuutos. Voittajaluokkaa tuomaroi - kukas muu kuin lepsu lempituomarini Laisi...

... tää on niin meidän tuuria...

Pitää kuitenkin katsoa eteenpäin ja katsella hyviäkin puolia. Ollaan me hurjasti edistytty, ja kuten eräs viisas ihminen kerran sanoi: Tärkeintä ei ole itse tavoite, vaan matka sinne. Jos ei pysty nauttimaan matkasta, ei kannata tavoitella matkan päätä...