Sirken ja Korrien kisavalmennus Veikkolassa

 Huikea kolmetuntinen koulutus, josta sain niin paljon ajattelemisen aihetta, että ensimmäistä kertaa melkein vuoteen avasin koneen. Koitan jossain kohti vähän koostaa yhteen, mitä ollaan viime elokuun jälkeen tehty. 

Riitan aiheena olivat liikkeiden välit ja valitsin muutama helppo ja nopea liike, jotka sopivasti nostattavat tunteita. 

Ruudun luoksetulo - itse ruutu ei toimi, joten vain loppu. Oli oudon paineistuneen näköinen ja tuli mun perässä, outoa. Siitä liikkeestä istuminen, jossa vaikutti taas oudolta ja jäi seisomaan. Seuraavaksi luoksetulo, jossa jälleen hiippaili mun perässä ja teki lopulta oikein näyttävän ja nopean luoksetulon. Kierto lopuksi, joka oli ihan hyvä. 

Tuuli kovasti ja liikkeestä istumisessa juuri käskynantokohdalla kehänauha pamahti ja Kiki säpsähti sitä. Paineistuminen muuten en tiedä, mistä johtuu, ei ole vuosiin ollut tuollainen. Vähän huonoa oli se, että olimme ekana vuorossa eikä ehditty lämmitellä kunnolla, suoraan vaan kehään ilman alkutemppuja. Lisäksi toki paljon häiriöitä ja kehänauhat lepattivat, mutta ei näiden nyt sinänsä vieras asia pitäisi olla. 

Pari stoppia, nää olivat kivoja, nyt vaan lisää etäisyyttä tähän. 

Riitan mielestä kokonaisuus vaikutti tosi kivalta ja liikkeiden välit se on hyvin mukana. Kiki tuntui myös aidosti ilahtuvan kehuista, ainoastaan viimeisessä välissä se haukahti kerran, MUR. 

Muutama uusi ajatus Riitan osuudesta: 

- Vapautuskäskyn pitäisi olla eri palkattomassa suorituksessa kuin palkkasana, itsehän käytän JESS-sanaa sekä vapautuksena että palkkasanana

- Eri palkkasanat eri palkoille: nami, lelu ja sosiaalinen palkka 

- Vapautus eri tavalla, jos virettä pitää laskea seuraavaa liikettä, esimerkiksi tunnaria varten

- Kuuntelutreeniä kehässä: vapautus eri puolille, jättö istumaan ja siitä vapautus - sallittuja temppuja, joihin tuomari ei voi puuttua

- Kehänauhaa treeneihin enemmän, erityisesti tuulisena päivänä 

Pekan aiheena oli kokonaisuus ja tässä tehtiin kaksi liikettä kokonaisena ja palkattiin jostain liikkeen osasta lopuksi. Kiki lämmitteli tekemällä kierto-ohjattua, palkkasin eka kierrosta ja pari maahanmenoa. On tosi tärkeää, että kokonaisuustreenissä koira oikeasti osaa liikkeen, siksi tämä on hyvä tapa. Ensin ohjattu nouto, tämä oli tosi hyvä. Otti kivasti kontaktin, teki kivasti seuraamisen, pysähtyi kivasti ja haki oikean kapulan. Ainoastaan pureksi kapulaa liikaa, siitä miinusta. Liikkeen välissä oli kivasti mukana ja tuntui taas ilahtuvan kehuista. Kisamaisessa pätkässä en tiedä, mikä ihme sille tuli, kun ei meinannut lähteä ollenkaan kiertoon. Käväisi siellä, tuli takas ja ehkä kolmannella lähetyksellä vasta meni kiertoon. Voivoivoi. Lopuksi uudestaan ohjattu ja palkkasin siitä, että otti kontaktin. 

Kokonaisuutena Kiki toimii kivasti, testattiin vielä sitä kapulaan kiinni jäämistä heittämällä kapulaa oikealle puolelle ja seurauttamalla. Ei mitään ongelmaa, seurasi kivasti. Tosin tämän tyyppisiä treenejähän ollaan tehty tosi paljon enkä ole varma, etteikö se silti jäisi kapulaan kiinni muussa tilanteessa. Kikihän ei yleistä mitään, joten avoimen luokan hyppynoudon väännöt eivät automaattisesti siirry ohjattuun. Sille voisi tehdä hyvää sellainen treeni, että liikkuri puhuu aivan puutaheinää ja liikkuroi ihan eri liikettä, mitä mennään seuraavaksi tekemään. Esimerkiksi liikkuri liikkuroi ohjatun ja lähdetäänkin tekemään seuraamista/kaukoja tms. Tai liikkuri korjaa ruutua ja tehdäänkin joku muu liike. Seuraamisessa ollaan tuota tehty, etten kuuntele liikkuria, mutta en ole näin kuitenkaan tehnyt. 

Muutama ajatus Pekan osuudesta: 

- Koiralle tehdään selvä rutiini riippuen siitä, tehdäänkö kokonaisuutta vai tekniikkaa. Käytännössä jos tekee tekniikkaa, niin voidaan aloittaa suoraan treeni ilman erillisiä rutiineja. Itse teen tosi usein ryhmätreeneissä kehääntuloa ensimmäisenä, mutta en tiedä, onko tuokaan huono, sehän itsessään on mimimuotoinen kokonaisuustreeni sekin. Sen jälkeen voidaaan sitten hinkata kokonaisuutta. 

- Kisajännitys: mikä jännittää? Miksi? On tosi yleistä, että ihmiset pelkäävät virheitä ja epäonnistumista. Tässä voi miettiä sitä, miten merkityksellisiä tulokset oikeasti ovat ja miten seuraava aamu eroaa, jos epäonnistumme tai ei. Tärkeintä on treenata koiralle kokonaisuus niin vahvaksi, ettei ole mitään syytä, että koira epäonnistuisi. Tosi yleistä on, että ihmiset treenaavat teknisesti koiran huippuunsa, mutta jos kokonaisuus ei ole yhtä korkealla tasolla, kokeissa tulee aina tehtyä huonompi suoritus ja jossain määrin aina epäonnistumisia. Tämähän on mulla ollut kaikkien koirien kanssa iso ongelma ja tätähän olen yrittänyt Kikin kanssa ratkoa jo vuosia. Kokonaisuustreeniä vaaditaan tosi paljon ja siitä pitää tulla kunnon rutiini koiralle. Koiralta jos kysyttäisiin, on ajatus se, että se ei osaisi sanoa, mikä on kilpailu. 

Sirken aiheena olivat kehääntulot ja liikkurin häiriöt

Tehtiin ensin yksitellen kehääntuloja ja tässä sain muutamia hyviä vinkkejä: 

- Kiki saa katsella kehää ja itse seison sen takana kehästä poispäin. Kun sitten mennään suorittamaan, Kiki joutuu luopumaan ensin kehästä, jotta se pääsee tekemään. 

- Ajatus on, että koira hakee ihmisen huomiota eli kun lähdetään kehään, kannattaa tehdä pyörähdys poispäin koirasta ja kehästä. Kikillä tämä toimi tosi hyvin, heti oli korvat höröllä tulossa mukaan. 

- LUOTA KOIRAAN! Kiki on taitava eikä sitä hirvesti enää kiinnosta häiriöt ja muut koirat. Paljon pitäisi saada kehätreeniä ja kehääntuloja siksi, että itse saisin sitä luottamusta. 

Seuraavaksi ryhmässä kehääntuloja ja ehkä ensimmäistä kertaa ikinä uskalsin pitää Kikiä irti. Hienosti se hengaili ja seurasi mun mukana. Ekalla kerralla silmät hieman liikkuivat, toinen toisto oli todella hyvä, oli tosi skarppina ja tulossa mun mukaan. Lyhyt paikallaolo, se oli hyvä. 

Lopuksi liikkurihäiriötä, tässä kysyin jälleen ohjatun noudon katselusta. Todettiin, että mulla on ollut ihan hyvä ajatus siinä, että opetan sen katsomaan käskystä kapuloita. Sitä voi hieman jopa hetsata ja treeneissä toistella käskyä "saa kattoo" ja vastaavasti palkata siitä, että ottaa kontaktin. Testattiin Pekan ideaa ja Kiki näytti hämmentyneeltä, kun lähdinkin peruttamaan, teki kuitenkin kivasti. 

Kaukot olivat liian vaikeat, ajatus oli, että Sirke heittää kapulan ja Kiki joutuu tekemään kaukoja. Nämä eivät kuitenkaan ole riittävän vahvat vielä. 

Kisajännitystä mietin loppulenkillä ja sain oivalluksen aiheesta. tajusin sit lenkillä, et ei minua jännitä virheet tai se, et Kiki keksii milloin mitäkin hauskaa. Minua jännittää se, että aina kun menen kehään, näen edessäni sen 1,5v Kikiperkeleen, joka nanosekunnissa kävi jonkun päälle, huusi ja raivosi jatkuvasti, johon ei saanut kontaktia ja joka hetkellä mikä hyvänsä lähtee pilaamaan jonkun suorituksen. 

Virheitä en sinänsä pelkää, koska olen tehnyt niitä elämässäni niin paljon, että joku vähemmän itsevarma ei kehtaisi enää näyttäytyä koirapiireissä. Mun koirien kanssa on sattunut ja tapahtunut. Kim karkasi saman agilityradan aikana neljä kertaa kehästä, karkasi usean kerran astumaan narttuja, Zero karkasi paikallaolosta vauvantekoaikeissa, Kiki on tehnyt mitä milloinkin. Zero keskeytti bordercollieiden MM-aksat, koska karkasi valjaista ja karkasi radalle, Kiki möyhensi treenikaverit ja kaikkea mahdollista. Epäonnistumistakaan en koe ongelmaksi, koska harvoin koen varsinaisesti epäonnistuneeni. Kisasuorituksen jälkeen yleensä analysoin kaikki virheet, mietin niihin ratkaisun ja teen treenisuunnitelman. Harvoin koen, että kisoissa on epäonnistuttu, koska virheet kertovat aina jostain - joko teknisestä osaamisesta tai kokonaisuustreenin puutteesta. En myöskään mene kisoihin kokeilemaan onneani, menen sinne Kikin kanssa vasta, kun uskon sen olevan valmis.

Nykyään ku sitä katsoo, ei todellakaan uskoisi kaikkia haasteita mitä Kikillä on ollut, mutta itse näen aina sen nuoren Kikin, joka hyppi kahdella jalalla huutaen täyttä kurkkua ja johon ei saanut mitään kontaktia. Näen sen Kikin, joka nanosekunnissa karkasi kesken liikkeen tai leikin tarkistamaan puusta tippuvaa lehteä toiselta puolelta kenttää tai möyhentämään treenikaverit. Minulla on valtava mörkö pään sisällä, joka estää minua tulevaisuudessa kisaamasta EVL:ssä ja pk-kokeissakin voi olla tosi iso haaste, koska en saa itse sitä luottamusta luotua koiraan, mitä esimerkiksi paikallaolo vaatii.

Tarvitsisin melkein jotain mentaalivalmennusta tähän, oikea termi on kai jonkinlainen negatiivisuusharha - oletan koiran epäonnistuvan tilanteessa, jossa se oikeasti pärjää hyvin ja näen koiran heikot kohdat isona ongelmana vaikka ne eivät oikeasti olekaan. Näen edessäni sen epävakaan, temperamenttisen, kiihkeän Kikiperkeleen enkä sitä järkevää, aikuista koiraa, mitä se on nyt.

Oivalsin myös, että vaikka monet kerrat varsinkin nuorena olen katunut Kikin ottamista ja tosissaan olin miettinyt siitä luopumista, se on toisaalta opettanut minulle paljon enemmän kuin mitä yksikään muu koira luultavasti olisi voinut opettaa. Jollain tavalla Kiki on ollut jopa varsinainen lottovoitto, vaikka ei aina siltä olekaan tuntunut. Joskus lottovoitto tulee eri muodoissa kuin sitä kuvittelisi.

Sinä lähetit

Sinä lähetit