Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2015.

Maanisdepressiivistä tokoa

Mulla on viimeaikoina ollut hieman maanis-depressiivinen suhtautuminen tähän tokoon. Zero tekee niin kovin vaihtelevia treenejä, yhtenä päivänä se tekee kaiken kympin arvoisesti ja seuraavana päivänä se ei ole koskaan kuullutkaan asiasta. Niinpä mun motivaatiokin on yhtenä päivänä huipussaan ja tekisi mieli ilmoittautua jos jonkinlaisiin karsintakokeisiin ym ja toisena päivänä olen lopettamassa koko lajin. Suunnuntai:  Oli siis taas yksi niistä hyvistä päivistä, kun se teki oikeasti jo lupaavan näköisiä liikkeitä. Kierto-ohjattu meni tosi nätisti, ei yhtään epäröinyt takaakiertoja, stopitkin oli hienoja. Noudossa se kerran meni ohi, mutta korjauksen jälkeen teki hienoja suorituksia. Eteenmeno toimi aika hienosti myös, nyt se menee oma-aloitteisesti jo 7-10 metriä, mikä on selkeä edistys siihen kahteen metriin, mitä se on aiemmin mennyt. Suht suoraan se meni myös, vaikka tehtiin vinosti nurmikon laitaa kohti. Ruutua kokeilin kuuntelutreeninä: puunkierron kautta, liikkeestä s