Joskus lottovoitto tulee yllättävässä muodossa

Hellou pitkästä aikaa! Paljon ollaan tehty ja mitään en ole päivittänyt, olen ollut aivan umpisurkea bloggaaja ja ylipäätänsä koiraharrastaja, kun en oo edes muistikirjaa vaivautunut ylläpitämään. Selkeä ajatus mulla on sinänsä ollut sekä tokossa ja haussa, muuta ei ollakaan tehty. Tokoa Hihan valkkuryhmässä Sunnuntai-iltaisin ollaan treenattu valkkuryhmän porukalla, satunnaisesti kouluttaja, enimmäkseen omatoimitreeninä. Me ollaan saatu ihan älyttömän hyviä treenejä, olen saanut tosi paljon luottua ja uskoa koiraan ja ollaan kyl päästy huikeasti eteenpäin kesäkauden aikana. Alla lyhyesti, miten liikkeet toimivat tällä hetkellä: Paikallaolo: ajallisesti ei ongelmaa ja pikkuhiljaa myös ne juoksevat koirat alkavat toimia. EVL-mallista paikallaoloa ollaan tehty läheltä ja yleensä pysyy, tosin jos kaverilla kova ääni, saattaa lähteä väärästä kutsusta. Enää ei kuitenkaan vaikuta siltä, että olisi sinkoamassa minne tahansa milloin tahansa. Tosi iso ongelma on kuitenkin ilmaa...