Tekstit

Näytetään tunnisteella Vepe merkityt tekstit.

Tavoitteet vuodelle 2014

Kuten viime vuonna, on tänäkin vuonna tavoitteita aika monipuolisesti. Olen koittanut laittaa realistiset tavoitteet, kun tuntuu, että samat asiat toistuvat vuodesta toiseen. Agilityssä suurin haaste on saada koira pysymään jumittomana, sekä lisäksi oma ohjaus. PK-lajeissa kisamenestys ehdottomasti tyssää paukkuihin ja vepessä puolestaan kisapaikat ovat kiven alla. Tokoon panostetaan ensi vuonna eniten, päätavoitteena SM-kisat. Valionarvonkin pitäisi olla realistinen loppuvuoteen mennessä. Pitkällä tähtäimellä, tai pikemminkin haaveena olisi Pohj TVA, tämä kuitenkin vaatii vielä useamman vuoden panostusta.  Agility:  - Nousu kakkosluokkaan kesään mennessä - Jos tää toteutuu ja Zero pysyy kunnossa, niin nousu kolmosiin vuoden loppuun mennessä.  - Kepit varmemmiksi ja estehakuisuutta lisää PK-lajit:  - Jälki: maasto kisavalmiiksi - Haku: maasto kisavalmiiksi - Tottis paukkuja lukuunottamatta valmiiksi - Paukut kesän aikana varmemmiksi - FH-jä...

Pieni pilvi taivaalla ei haittaa menoa, kohta se aurinko taas paistaa sieltä!

Kuva
Menneiden viikkojen (=kuukausien) treenailut:  Heinäkuun loppu ja elokuun alku meni tällaisissa merkeissä:  Ja sit elokuun loppu menikin tällaisissa merkeissä:  Musta on tullut varsinainen remonttireiska, mä nimittäin muutin Viikkiin! Samalla Zero sai kaksi iki-ihanaa tyttöystävää :) Tosin mä en oo kertonu sille vielä, että ne on molemmat sterkattuja...  Aika pitkä treenitauko on siis ollut. Nyt on siis jo syyskuun alku, lähinnä ollaan treenattu tokoa ja hakua. Jälkeä käytiin tekemässä Seinäjoella kans, samoin tokoa ja jokusen kerran vepeä.  Jäljellä teema on kepit. Tai oikeammin purkit. Ongelma lähinnä on, miten saan sen purkeilta kepeille. Se on aika paljon nyt kiinni jäljellä, kepit eivät tarkoita sille mitään, eikä se oikein palkkaannu niistä.  Tokoa oon nyt menneen viikon treenannut pariin otteeseen, ihan vaan perusliikkeitä. Pitäis tehdä joku suunnitelma. Ruutu on mennyt hyvin, hakee kivasti. Tosin ei me...

Kahden jalkapallokentän kokoinen treeni

Kuva
Perjantai Aamulla käytiin vähän palauttelemassa toko kisoista. Laitoin ensin Zerpan piiloon ja rakensin sillä aikaa ruudun hieman näkymättömiin. Sinne kaksi lelua. Lähetin suht kaukaa, päästin ruutuun kun bongasi ruudun. Eka oli hankala, ei meinannu tajuta, toka oli oikein hyvä, paitsi et lelu ei meinannut löytyä :) Seuraamista ihan lyhyt pätkä, liikkeestä istumista vauhtipalkalla, suora luoksari, noutoleikkiä ja oman etsintää. Lauantai Päivä vietettiin maajoukkuekarsinnoissa kepona ja yleisönä. Kyllä mä vielä jonain päivänä aion itsekin kilpailla siellä! Sunnuntaina Karsintojen jälkeen vepeä ja tokoa . Mun seurakaveri (no okei, ex-seurakaveri) pääs joukkueeseen! Kyllä olin ylpee ;) Tokossa taas ruututreeniä, rakensin ruudun suht näkymättömiin ihan kentän toiselle laidalle, sinne kolme lelua. Lähetin tosi kaukaa, löysi tosi hyvin. Metallissa kokeilin pudonneen kapulan noutamista. Palkkasin lelulla, sit lähetin takas noutamaan ja luovutus. Oli oikeen nättiä, tosin ...

Lampaita, pelastuskoiria ja kyllä sitä totellaankin välillä

Kuva
Maanantai Metallia, kivaa oli, palautus aika hyvä. Leikittiin puukapulalla vetoleikkiä, sairaan siistiä. Metallilla hieman epävarma, ei uskalla kiskoa. Liikken välejä, hienosti tarjosi seuraamista ja perusasentoa ihan oma-aloitteisesti. Yhteen luoksarin loppu-metalli-luoksarin stoppi. Palkkasin liikevälien aikana/perusasennosta. Luoksarin loppu aavistuksen hidas, metalli ihan hyvä ja luovutuskin ok. Luoksarin stoppi olisi voinut olla nopeampi. Välejä tarjosi hyvin. Tuntuu että ehkä hieman kyllästynyt tällaiseen treenaamiseen? Pitää ehkä nyt vähän tehdä taas ihan vaan liikkeitä, eikä aina tällaista "kisamaista". Luoksaria vielä erikseen, oli tosi hyviä, erityisesti loput oli reippaita ja tuli oikein lähelle ja suoraan! Tunnaria lopuksi, jonossa yksi toisto, sen verran oli puhki, etten viitsinyt ottaa enempää. Nosti heti oikean, mutta oli epävarma, tiputti sen ja tsekkasi muut. Nosti uudelleen ja näytti taas epävarmalta, niin aloin kehumaan, toi sitten iloisesti oman, tos...

Treenailuja, treenailuja...

Jou, hetki on mennyt siitä, kun oon viimeks päivittänyt :) Reilun kuukauden sisään on mahtunut niin paljon, että en tiedä mistä aloittaisin. Jos aloittaisi tärkeimmästä ja mullistavammasta. (Nyt kaikki tietty odottaa jotai uutta pentua tai muuta hienoa - pahoittelut, petytte!). Vaan: MUSTA TULEE VIIKKILÄINEN! Kolme vuotta ollaan tätä odotettu, kahdentoista kilometrin koulumatka lyheni dramaattisesti reiluun kilometriin, Pitkän pitkät bussimatkat lyheni lyhyeen kävelyyn ja kaikki palvelut on huomattavasti lähempänä kuin koskaan aikaisemmin. Lisäksi ihanat pellot ja metsät alkavat melkein kotiovelta. Eipä voi valittaa :) Toukokuu oli siis aikamoista hulinaa, kun oli viikko aikaa pakata koko omaisuus laatikoihin, hankkia muuttoauto, hoitaa noin tuhat muuta tärkeää asiaa ja sitä rataa, niin treenaaminen jäi hieman vähemmälle. Toukokuun lopussa meikätyttö suuntasi Pohjanmaalle harjoitteluun ja töihin, joten kuviot hieman muuttuivat siltä osin. Täällä on ehkä maailman hienoimmat jä...

Nobelin palkinto sille, joka keksii vedenpitävät sadevaatteet!

Kuva
On tää kyl hullujen puuhaa. Musta tuntuu, et mä toistan itteeni. Mut kuka hullu oikeesti nousee vapaaehtoisesti sunnuntaina 7.30, jotta pääsisi makaamaan märkään metsään koirien pelastettavaksi?!!??! Kävimme hakuilemassa Landbossa, tarkoitus oli mennä pelastuskoiraradalle, mutta sepäs olikin varattu, joten menimme eteenpäin. Maasto oli aivan karmea, mä en vaan kertakaikkiaan hahmottanut sitä, vaik oon ollut tossa jo miljoona kertaa. Keskilinja oli aivan vänkyrä, toinen puoli kauheeta viidakkoo, kalliota ja meinasin eksyä jo 30 metriä keskilinjalta. Olin joka pistolla eri mieltä lähetyslinjasta ja oisin ite lähettänyt aivan eri suuntaan :P Mä kyl vihaan tätä maastoa yli kaiken ja mä oon ehkä maailman onnettomin suunnistaja... Zero oli kuitenkin taitava. Maaston takia jouduin kuitenkin muuttamaan suunnitelmia, tarkoitus oli ottaa haamuja kaksi ja kaksi jänistä. Metsä oli sellaista viidakkoa, ettei siellä mitään haamuja voinut tehdä. Otin siis kolme jänistä ja yhden lähilöydön. Ze...

Hermoraunio ja rauniohermot

Rotanpelastuskomitea on ulottanut toimintansa ulottumaan myös hukkuneiden damien pelastusta. En ehtinyt hakea Peten pakettia vielä, mutta lainattiin (toivottavasti viimeistä kertaa) Emmin damia. Ennen sitä kuitenkin tokoa. Jotai futareita oli taas liikenteessä ja Zero aivan hermoraunio. Seuraaminen on aivan karmeaa vieläkin. Samaa ku viimeksi: pomppi, edisti, seilasi ja oli tosi epämääräinen. Sain korjata tosi pitkään, ennen ku alkoi toimii edes siedettävästi. Hitto vie, mä en kestä! Zerolla on ollut maailman paras seuraaminen, nyt se sitten keksii tällaista! Luoksari oli aika jees, ei häiriintynyt yhtään Emmin käskyistä, kuunteli hienosti. Stopit oli nättejä, maahanmeno upea. Kyl se näköjään osaa, jos se vaan haluaa. Ruutu oli tosi hyvä, ekalla se ei tosin kuunnellut ja meni yli. Varmaan luuli et pallo oli siellä. Tokalla kerralla karjasin kunnolla, ni johan toimi, oli tosi hieno. Mun pitää sanoo käsky silleen, et mä oikeesti tarkoitan sitä, eikä silleen et "voisitko...

Ja ulkona, kesäyö...

... sataa kaatamalla kyyneleitä...  Mehän ei olla sokerista tehtyjä, mut no, paperimassasta kuitenkin. Sade pääs vähän yllättämään vepetreeneissä ja mulla ei tietenkään ollut takkia mukana. Yäk. Zero oli tänään aika tuhma. Tai siis mä olin tuhma, kun vaadin koiralta liikaa, Zero ei vaan ymmärtänyt.  Eka tehtiin esineruutua. Tää oli sikäli hyvä treeni, et Emmi huomas aika paljon epäjohtonmukaisuuksia. Mä olin kyl ottanu aina lämppäesineen ennen esineruutua, mut eipä tuo nyt kauheesti auta, kun mä puen sille täsmälleen samat vermeet päälle kuin haussa ja lähetysasentokin on täsmälleen sama. Mä en edes tiedä, miks mä laitoin sille valjaat, varmaan tottumuksesta. Eli esineruudussa - Aina lämppäesine - Haussa taas lämpäks rullan tuonti sivulle - Ei valjaita, vain pk-liivit - Lähetysasento eri, lähetys huitasemalla kädellä, ei sillai niinku haussa... Nyt aluks vois tehdä noutona esineen haku, mä heitän esineen metsään ja Zero hakee. Sit pidentää matkaa vähitellen, mut ku...

Pikkuprinssi osaa

Kuva
Zeron hakuharrastus on kohonnut uusiin sfääreihin:  Uudet prinssipurkit ja Koivukylän halvinta kissanruokaa Mun oma pieni söpöläinen <3 Lienee sanomattakin selvää, että oon saanut uutta hakumotivaatiota ja uutta uskoa mun pieneen hienohelmaan. Eilen käytiin vepeilemässä ja otettiin vielä esineruutu ja paukku lopuksi. VEPE Zero treenasi ensin veneestä hyppäämistä, se oli vielä kuvia, joten odotin pientä empimistä. Zero hyppäsi kuitenkin kunnon molskahduksella heti ekalla kutsulla, sillä oli ihan älytön vire päällä. Koko treenin se oli jotenkin tosi hottis, treenaamattomuus ja lyhyet minilenkit on tehnyt tehtävänsä :) Seuraavaksi vientiä, otettiin ihan superlyhyeltä matkalta ensin. Ranta oli tosi loiva, ihan täydellinen tähän. Zero ei vielä joutunut uimaan esine suussa, vaan kahlasi vaan veteen veneen luo. Tajusi heti, kun annoin dummyn suuhun ja käskin viemään. Pari kertaa sitten kuitenkin karkasi veneen luo uudestaan, ilman lelua. Pitää olla ite tarkkana, ette...

Koira onnellinen

Kuva
Nyt on Zero onnellinen. Ja emäntä myös. Pitkästä aikaan käytiin taas hakuilemassa, uudella innolla ja uudella strategialla. Ja voi että, kun Zero oli pätevä! Suorat pistot, hyvät löydöt, hyvä palkka ja täydelliset maalimiehet. Ja kyllä se pinkoi lujaa! Zerppasesta löytyi ihan uusi vaihde, jota en ole tähän asti vielä löytänyt. Ongelma on siis ollut se, että Zero ei irtoa suoraan. Se ei lähde minne mä lähetän, eikä se lähde suoraan mihinkään, vaan etenee siksakkia, hakeutuu polkuja pitkin ja haahuilee edestakaisin, kun etsii ukkoa. Olen kokeillut vähän kaikkea. Laitoin ukot viiden metrin päähän keskilinjalta ja pidensin siitä matkaa. Se toimi vähän aikaa, mutta kun etäisyys oli yli 40 metriä, niin alkoi taas haahuilu, eikä se irronnut mihin mä lähetin. Ääniapuja kokeiltiin, mutta ne ei oikein toiminut. Nenä meni täysin kiinni, eikä se silti välttämättä irronnut oikeaan suuntaan. Vähäksi aikaa siirryin myös takaisin hajuhakuihin, mutta silläkään ei oikein saatu mitään tulosta aikaiseks...

Vepeä

Juhannustreeneistä innostuneena hankittiin pieni kumivene ja eilen käytiin sit Jakomäen lammella testaamassa sitä. Treenipaikkana toimi luksusranta, mutainen, kurainen, muurahaisten rakastama superällö ranta :D Zero treenasi veneestä hyppäämistä ja veneen luo uimista. Veneestä hyppääminen on yllättävän vaikeaa, se hyppää vaan, jos heitän veteen jotain. Mä ite siis olin rannassa ja Emmi ja Emma veneessä. Mä heitin ihan rantaveteen lelun, ni se hyppäs, muuten ei kehotuksista huolimatta suostunut. Tätä vois vahvistaa ihan noin muuten vaan, koska ei se rannaltakaan meinaa hypätä, jos ei joku heitä sille jotain. Musta tää ei oo kauheen järkevää, kun mä oon aina heittäny sille asioita veteen. Tyyppi käy miljoonan kierroksella, eikä se osaa mennä uimaan sillai rauhallisesti ja sivistyneesti. Veneen luo uiminen oli aluksi hieman nihkeää, mutta alkoi sit sujua ihan hyvin. Namit tosin oli melko puutteellisia, tyyppi kävi vaan tsekkaamassa, kääntyi ympäri ja lähti tulemaan takas...