Se olis sitten siinä.
Zeron tokoura nimittäin. Mä siedän lähes mitä vaan ja melkein kaikelle olen valmis löytämään ratkaisun ja tekemään töitä asian eteen. Mut joku raja on mullakin. Possuilua mä viel just ja just voin sietää, kun sille kuitenkin omalla asenteella ja treenillä voi tehdä jotakin. Raja menee kuitenkin siinä, kun muiden suoritukset alkaa kärsiä meidän takia. Zerpalla on aina ollut todella varma paikallaolo, eikä ikimaailmassa olisi käynyt mielessäkään, että se voisi karata sieltä. Tän suhteen oon ihan pienestä asti ollut tosi tiukka. Kun oon lähtenyt opettaa paikallaoloa, mä jo silloin päätin, että tässä ei ole edes tarkoitus, et koiruus olisi maassa silmät innosta kiiluen, vaan tässä vaan yksinkertaisesti kuuluu pysyä. Oon myös treenannu melko vaikeitakin treenejä, joskin viime aikoina en oo kauheesti mitään paikallaoloa muistanut treenata, ehkä se nyt kostautui... Oli miten oli, tähän pelleilyyn mä en rupee. Tällaista ei yksinkertaisesti tapahdu voittajaluokassa. Tiedän jo nyt, ette...