Tekstit

Näytetään tunnisteella häiriötreeni merkityt tekstit.

Sirken ja Korrien kisavalmennus Veikkolassa

Kuva
 Huikea kolmetuntinen koulutus, josta sain niin paljon ajattelemisen aihetta, että ensimmäistä kertaa melkein vuoteen avasin koneen. Koitan jossain kohti vähän koostaa yhteen, mitä ollaan viime elokuun jälkeen tehty.  Riitan aiheena olivat liikkeiden välit ja valitsin muutama helppo ja nopea liike, jotka sopivasti nostattavat tunteita.  Ruudun luoksetulo - itse ruutu ei toimi, joten vain loppu. Oli oudon paineistuneen näköinen ja tuli mun perässä, outoa. Siitä liikkeestä istuminen, jossa vaikutti taas oudolta ja jäi seisomaan. Seuraavaksi luoksetulo, jossa jälleen hiippaili mun perässä ja teki lopulta oikein näyttävän ja nopean luoksetulon. Kierto lopuksi, joka oli ihan hyvä.  Tuuli kovasti ja liikkeestä istumisessa juuri käskynantokohdalla kehänauha pamahti ja Kiki säpsähti sitä. Paineistuminen muuten en tiedä, mistä johtuu, ei ole vuosiin ollut tuollainen. Vähän huonoa oli se, että olimme ekana vuorossa eikä ehditty lämmitellä kunnolla, suoraan vaan kehään ilman a...

Häiriötä kerrakseen

Kuva
 Kikillä oli tänään tokotreenit häiriöteemalla. Idea lähti selatessa rallitokon fb-sivuja, josta löysin houkutukseen jos jonkinlaisia ideoita. Päätin laittaa ne käytäntöön tokotreeneissä (samahan se on, treenataanko tokoa vai rallia). Hallille, kun saavuin, siellä oli aksaesteet hujan hajan eikä toivoakaan että tällai viimeisillään raskaana saisin putket ja esteet siivottua (mikä hitto siinä muuten on, et aksaihmiset kitisee kurkku suorana aina, kun esteet on sentin verran liian lähellä seinää, mutta eivät kuitenkaan itse voi siirtää esteitä takaisin niin, että muutkin mahtuis treenaamaan...?!) Noh, hyödynsin tilannetta ja treenasin kiertoa, ruutua sekä kaukoja putkien ja hyppyjen seassa.  Lastenhuone on varsinainen häiriötreenien aareaitta Liikkeestä istu ja seiso: pari istumista ja seisomista erikseen, palkka vauhdista ja pysymisestä erikseen. Sit halusin kokeilla seuraamaan lähtöä voittajaa ajatellen. Tämän se tajusi hyvin ja osasi suorittaa seuraavan jäävänkin. Tosin sekoi...

Laiskottelua ja häiriöitä

Kuva
Vähän laiskaa on ollut meno Veikkolanmaassa. Ei olla oikein mitään järkevää tehty eikä päästy edes hakutreeneihin tällä viikolla. Kaikkea muuta on touhuttu ja juostu milloin missäkin. Tänään kuitenkin Navalassa yhteiset tottistreenit. Ohjelmassa ennen kaikkea häiriöitä: paikallaoloa, seuraamista ja hieman hyppyä. Henkilöryhmää ensin, tehtiin kaksi kierrosta. Ekalla kierroksella seuraaminen ihan nättiä, mutta ihmiset kiinnostivat kovasti ja lähti pari kertaa nuuskuttelemaan. Toisella kierroksella ei mitään ongelmaa, tosi nättiä ja pysähdyskin onnistui hienosti. Kontaktin pitäminen on selkeästi haastavaa, mutta hyvin keskittyy kyllä. Pitää vielä vähän hioa kuitenkin, erityisesti ihmisten ympäri meno vastapäivään on vaikea. Yhteisilmoittautumista ei olla varmaan koskaan tehty, joten nyt treenattiin sitäkin eri asetelmissa. Seuraaminen toimii ihan todella hyvin näinkin, sen sijaan sivulla istuminen ja vuoron odottaminen on vaikeaa. Ekalla kerralla valahti koko ajan maahan ja yritti l...

Suunta kohti eteenpäin!

Alkuviikko on vähän hämärän peitossa, jotain kai treenattiin, tokoa muistaakseni. Vielä kun muistaisi, mitä... Päivä oli muistaakseni maanantai, tiistai puolestaan pidettiin lepoa. Kait. Keskiviikko  Hakutreenit Anidentin takana oikeanpuolimmaisessa maastossa. Ei juurikaan tuulta, lämpötila noin 18 astetta, poutaa. Tänään testattiin Kikitiinan muistia oikein kunnolla yhdellä viivästetyllä ja kahdella yhtäaikaisella hajuhaulla. Ensimmäisellä ukolla sai hyvin jo kaukaa hajun ja muisti autosta tullessa vielä hyvin ukon paikan. Hieno, suora pisto siihen. Seuraavaksi haettiin ensin vasen ja sitten oikea haju. Vasemmalta sai jo tosi kaukaa, oikealla sen sijaan kävelin melkein maalimiehen päältä ennen kuin olin varma. Nätit suorat pistot kyllä molempiin, mutta joutui hetken kiertelemään ja kaartelemaan, ennen kuin kunnolla sai tarkennettua maalimiehen. Oikea oli erityisen vaikea; samassa kohdassa eksyi myös kaksi muuta koiraa, joten selkeästi se kohta oli jotenkin hankala. Viim...

Kauden ekat hakutreenit, aksakauden avaus ja vähän tokoa myös

Kuva
Hakutreenit Eilen Kiki pääsi ekaa kertaan hakumetsään ja voi, kun sillä oli kivaa! Kirkolla, suht avointa maastoa, jossa reilusti peurojen ja susien jättämiä jälkiä. Heikko vaihteleva tuuli, leuto, pilvinen ilma. Neljä ukkoa mielikuvaharjoituksena, kaksi viimeistä vietiin peräkkäin ja haettiin vuoronperään. Painotin tällä kertaa erityisesti leikkimisen tärkeyttä, koska muistelen, että Kiki leikki viime vuonna aika huonosti maalimiesten kanssa ja muutenkin maalimiehet eivät mielestäni olleet tarpeeksi kiinnostavia Kikin mielestä. Se saattoi yhtä hyvin käydä vilkaisemassa ja sen jälkeen kävi etsimässä peuroja. Ekat kaksi maalimiestä meni oikein hyvin, ampaisi melko suoraan ja innokkaasti. Söi ensin namit, kehuttiin hyvin ja leikki sujui myös kivasti. Narupallot ja pieni keltainen pallo olivat kivoja. Kolmas ja neljäs vietiin vuoronperään, sitten lähetin ensin oikealle kolmannelle ja sitten vasemmalle neljännelle. Kolmannesta meni hieman ohi ja pyöri hetken valtavassa peurateura...

Lokakuun Sirketokot, paukkuasiaa ja sairastelua

Kuva
Eilen treenattiin taas Sirken opeissa sekä liikkeitä että häiriötä. Rankka päivä Kikille, mutta onneksi oli riittävä tauko välissä. Seuraaminen Sinänsä seuraaminen on alkanut toimia selkeästi paremmin ja käännökset sujuu jo ihan kivasti, mutta edelleen seuraaminen on Kikin mielestä turhan tylsää ja kontakti tippuu hirveän helposti. Lelupalkkaahan kokeiltiin Sennin treeneissä, mutta tämä ei oikein tuntunut toimivan. Kikistä tuli kauhea kyttä eikä osannut enää seurata kunnolla. Tähän oli ihan yksinkertainen neuvo: älä vapauta lelulle, niin kuin olen tähän asti tehnyt, vaan vapautus ja sosiaalinen palkka ja sitten vasta lelu. Hirveän yksinkertaista, miksi en ole tätä tajunnut :D Toimi kyllä hyvin ja heti tuntui seuraaminen saavan ryhtiä. Itehän olen palkannut namilla ja sen jälkeen välillä lelulla, mutta namin voi jättää välistä pois. Samalla sosiaalinen palkka vahvistuu. Lähdössä Kikin pää nyökkää ja kontakti tippuu. Pieni nyökkäys on sinänsä normaalia, kun koira nousee istumasta s...