Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2021.

Hyppytekniikkaa, ruuhkia ja Suskin tottista

Kuva
 Pian kanssa hallilla perjantai-aamun kunniaksi. Tokopuoli oli varattuna, joten mentiin aksapuolelle (ja loppuaika oltiin tokopuolella sen tyhjennyttyä). Ohjelmassa hyppytekniikkaa, kosketusalustaa, jääviä (ja niiden erottelua), lyhyt seuraaminen ja ohjattu nouto.  Hyppytekniikka:  Viiden hypyn perussarja, väli 6ft ja korkeus 15cm. Meni yllättävän nätisti, vaikka vaikeahan mun on sanoa hyppytekniikasta, kun olin ottamassa sitä vastaan. Hyvin kuitenkin ponnisti joka välin ja mielestäni pää ihan hyvässä asennossakin. Kolmisen toistoa ja tauko.  Viisi hyppyä samoilla spekseillä kuin aiemmin, paitsi että vika hyppy väli 9ft ja korkeus 35 - 40 - 45cm. Ensimmäinen toisto oli huono, ei yhtään osannut arvioida korkeutta ja etäisyyttä. Seuraavat meni hyvin, kun keskittyi. Periaatteessahan etäisyyttä ja korkeutta ei saisi muuttaa kerralla, mutta ei kai rimaa voi noin paljon nostaa kuuden jalan välillä...?  Ei nyt tehdä perus pk-hyppyä ollenkaan, kunnes olen vähän saanut nostettua korkeutta näide

Päiväretki Hyvinkäälle

Kuva
 Kikillä oli rankka päivä, kun mentiin Pian ja Boltin kanssa Hyvinkään hallille treenaamaan. Halli oli varattu pariksi tunniksi ja viereisellä kentällä tehtiin aksajuttuja. Ohjelmassa siis mielentilaa, liikevälejä ja vähän kaikkea (kosketusalustaa, liikkeestä seisomista, jäävien erottelua, seuraamista, noutoa, paikallaoloa ja pari kiertoa) Aluksi kävi tosi kuumana ja eka puolituntinen meni ihan vaan mielentilan kanssa vääntäessä. Syötin nameja, tehtiin temppuja ja mitä nyt normaalistikin teen oikean mielentilan saavuttamiseksi. Alkoi toimia ihan yllättävänkin hyvin ja sain tehtyä jopa pientä seuraamispätkää ihan kohtuullisesti.  Kosketusalusta alkaa toimia hieman, iskee nyt ihan sujuvasti etujalat alustalle. Paikalla seisomista tehtiin myös, ohjasin alustalle ja liikuin, hypin ja heiluin. Hyvin pysyi. Etunamilla pystyy hyvin myös menemään sen taakse heilumaan, kun se keskittyy tuijottamaan namia.  Paikalla oleminen Boltin vuoron ajan oli tosi vaikeaa, ei millään meinannut pysyä (jät

Hyppytekniikkaan suunnitelma ja ajatuksia

Mä vähän lueskelin hyppytekniikkatreeneistä ja kertailin meidän hyppytekniikkakurssin saldoa vuodelta kivi ja nakki. Nyt mulla on muutama idea:  1. Perussarja Lähdetään ihan yksinkertaisesta perussarjasta liikkeelle, 3-5 hyppyä  Tarkista estevälit 2. Perussarja noutoesineellä  Sama kuin edellä, mutta nyt noutoesineellä - aluksi pieni, sitten isompi  Pään asento! Helposti nousee esineen painosta - palkka alhaalta, oma sijoittuminen Namimaatti voisi ehkä toimia tässä  Ehkä me ei tehdä luovutusta tämän yhteydessä, koska siinä väkisinkin nousee pää ylös  Kun sujuu, voi tehdä noutona edestakaisin 3. Set Point  Vahvistaa takapään käyttöä ja voimaa ponnistuksessa - erityisen hyvä PK-hypyn kannalta  Bumpperi 6 ft päässä (vaativampi harjoitus 4ft) PK-hypyn voi nostaa max. noin 70 senttiin  Palkka maassa, jotta hyvä hyppyasento  Hyvä istumisasento lähdössä, ei etukenoa!  Aluksi itsestä poispäin, sitten myös kutsuna  4. PK-hyppy okserina  Matalia hyppyjä 1-3 kappaletta (etäisyys 5-6 ft, korkeus 5

Haukkuja ja epähaukkumista

Kuva
Ilmaisutreenit kolmistaan kaarihallien takana. Viisi haukkua, nyt tarjosi jo hyvin haukkua, maahanmenoa mietti vielä. Tuntuu, että selkeästi kokeili, irtoisiko palkka seisomisesta, istumisesta tai kyyristymisestä. Maalimiehet olivat hereillä ja palkkasivat vasta maahanmenosta. Haukku on nyt selkeästi parantunut, haukkuu pidempää sarjaa ja häiriintyy myös tosi paljon vähemmän mun liikkeestä kuin aiemmin. Ihan en vielä kävele viereen vaan kävelen siksakkia koiran luokse ja liikun näin vähän kauempana.  Keksiviikon kunniaksi tokoa hallilla Pian kanssa, ohjelmassa pieni kisamainen setti (seuraaminen, kierto ja liikkeestä maahanmeno sekä liikkeestä seisomista, kosketusalustaa, ruutua ja noutoa.  Kosketusalustaa ei oikein muista, tämä ei etene millään. Pitää nyt ihan palata taaksepäin ja naksutella ihan vaan etujalkojen kosketuksesta ensin. Lisäksi paikallaan seisomista niin, että tyylii ohjaan sen siihen. Tämä toimi tosi hyvin, pysyy hyvin seisomassa.  Ruutua pallon kanssa diagonaalises

Sirken opeissa, osa 1/21

 Sirken treeneissä taas pitkästä aikaa, vähän huono tuuri ollut näiden koulutusten kanssa kun aina onnistun hankkimaan kuumeen/yskän/hirveän nuhan ennen koulutuksia.  Tänään ohjelmassa liikkeestä seisomista, kiertoa ja pk-hyppyä.  Seisominen: no, ikuisuusongelma, ei tarvinne selityksiä. Hyvin toimi ilman käsiapua edessä, mutta sivulla Sirke neuvoi ihan reilusti käyttämään vielä käsiapua. Pikkuhiljaa se häivytetään pois sitten. Samoin mähän oon näyttänyt käsiavun oikealla kädellä edessä ja samaa oon tehnyt sivullakin. Ni jos on aluksi vaikeaa, ihan reilusti koiran edessä. Näin stopit oli tosi hienot. Toinen, mihin Sirke kiinnitti huomiota, oli mun asento ja koko olemus - edessä ollessa olen ryhdikkäänä ja tomerana, sivulla ollessa käännyn koiran puoleen ja himmailen. Tähän ehkä peili auttaa, jotta näen, mitä Kiki tekee. Lisäksi mä pysähdyn aika nopeasti edessä tehdessä, mutta sivulla jatkan kävelyä. Tämäkin hämmentää koiraa.  Paikallaan seisomista täytyy edelleen parantaa, nyt se pysyy

Lentävä Kiki

Kuva
Maanantai - Suskin tottis  Ohjelmassa noutoa ja hyppyä.  Noudossa mälvii ärsyttävästi mun lähellä. Oon tehnyt tosi paljon pelkää luovutusta, että koira on kauempana ja kapula mulla ja se tulee eteen ja kapulaan kiinni. Tästä eteenpäin en oo oikein päässyt, alkaa heti mälviä. Nyt tehtiin sit ihan niin, et koira maassa mun edessä ja annan sille kapulan, tämä toimi enimmäkseen ihan hyvin, jos otin kapulan heti. Sit jos yhtään kesti, alkoi mälviä.  Palkkauksesta oli ihan hyvä pointti, nythän mä oon tehnyt namilla ihan siksi, että lelu kiihdyttää. Suski totesi, että repimisleikki kuumentaakin usein tehokkaasti, sen sijaan (erityisesti vielä saalisviettisellä koiralla) heittäminen voi olla parempi. Tässä on toki se, että Kiki ei oikein itsekseen leiki eikä tiedä, mitä tehdä lelulla, mutta tähän sit taas toimii kahden lelun leikki. Kokeiltiin heittämällä, niin heti tuntui sujuvan hieman paremmin. Toinen tietysti, on se et pidän palkkaa leuan alla ja siitä tiputan/heitän.  Hyppyä tehtiin 75