Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2020.

Eteneviä ukkoja ja ajatuksia tyhjän opettelusta

  Hakutreenit Anidentin takana, vasemmalla puolella "laakson" yläpuolella avarassa maastossa. Neljä pistoa, joista kaksi haamuilla. Halusin kokeilla etenevää uudestaan, tällä kertaa avuilla.  Ensin oikealle alas rinnettä haamu suoraan edessä, käänsin koiran ja maalimies eteni aluetta eteenpäin 15 - 20 metriä. Avustaja tähysti Kikin etenemistä ja huikkasi mulle, kun oli juuri saavuttamassa etukulman. Mä kipitin kovaa vauhtia eteenpäin keskilinjaa ja huusin Kikiä sen saavuttua etukulmaan. Kääntyi tähystäjän mukaan täydellisen hyvin eteenpäin ja nosti ukon suoraan edestä. Treenin alussa oli lievä takatuuli, joten luulen, että sai hajun vasta edettyään. Täydellistä.  Vasemmalle suora pisto ilman apuja, tämä oli todella hyvä.  Oikealle taas haamu, tällä kertaa maalimies eteni aluetta hieman keskilinjaa kohti. Tällä halusin varmistaa sen, ettei ala ajattelemaan, että haamu tarkoittaa aina sitä, että maalimies löytyy edestä päin. Tämä meni hyvin, eteni hienosti ja nosti ukon hienos

Hakutykki liikenteessä

Kuva
 Pitkästä aikaa hakutreeneissä, voi että Kikillä oli kivaa! Emäntä kastui läpimäräksi lantiosta alaspäin jo heti ekan vartin aikana ja siinä sit käveltiin märissä vaatteissa ja kengät sanoi lits-läts, joten taitaa olla matka ulkoiluvaatekauppaan seuraavaksi.  Maastona Anidentin takana oikealla, uusi rata kallion päälle, oikealla suota ja vasemmalla pientä kalliota. Pääsääntöisesti ihan kivanoloista.  Kikille neljä suoraa pistoa, tarkoitus oli ottaa viimeiselle ääniapu. Neljä nättiä suoraa pistoa, ei ongelmia. Vikalle oli jo aivan menossa, joten en ottanut apua siihen.  Vähän alkaa tuntua, että Kiki kaipaisi uusia haasteita tähän. Nämä neljä suoraa pistoa -treenit alkavat käydä vähän yksitoikkoisiksi.  - Etenevää haluaisin vielä kokeilla, siihen jotain avustusta tarvitsisin. Haamu esimerkiksi siihen, joka sitten siirtyy eteenpäin aluetta?  - Sisääntuloja ollaan tehty, niihin voisi lisätä yliheitot.  - Tyhjiä ei olla juurikaan tehty, mutta niitäkin voisi tietysti pikkuhiljaa alkaa ottaa

Kuudenkymmenen pisteen jälki ja nolla pistettä esineistä

Kuva
 Torstaina päivällä itsekseni treenaamassa jälkeä ja esineruutua.  Jälki 550m pitkä, kaksi suoraa kulmaa, neljä keppiä. Maastona teollisuusalueelta motarin yli, siinä heti oikealla motarin reunaa pitkin. Useita polunylityksiä ja yksi syvä, vetinen ohja. Keli kostea, muutama astetta lämmintä. Ikää noin 40min (tarkoitus oli tehdä vanhempi, mutta alkoi tulla pimeä). Ei merkattu tällä kertaa.  Jana noin 20m pitkä, lähetin ja odotin liinanmitan verran. Eteni määrätietoisesti suoraan, nosti jäljen ja lähti oikeaan suuntaan epäröimättä. Tämä oli siis tosi hyvä.  Juoksi hirveetä vauhtia, ekan esineen kohdalla sports tracker näytti 3,5 km/h (vertailun vuoksi kun talloin jäljen kohtuu ripeää vauhtia, niin oli 3 km/h). Hidasti hieman ekan esineen tienoilla, mutta jatkoi matkaa. Kulmasta meni yli, jäi pyörimään liinanmitan verran, kunnes nosti jäljen (joka siis meni vasemmalle). Siitä kaarrettiin takaisin oikealle, ylitettiin ongelmitta leveä, syvä vesioja ja vilkas polku. Toiseta esineestä mentii

RTK2 Kikiperkele - Lohja 21.11.20

Kuva
Kiki sai peruutuspaikan rallikisoihin Lohjalle kahden tunnin varoitusajalla, joten pakkohan oli tarttua tilaisuuteen ja yrittää saada sille avoimen luokan koulari. Kovin täynnä tuntuu nää loppuvuoden kokeet olevan.  Tuomarina piti olla Raili Sonninen-Korhonen, joka oli kai suunnitellut radan, mutta viime hetken vaihdoksen vuoksi tuomarina oli joku muu, jonka nimeä en muista. Rata oli mukava, paljon kropanhallintakäännöksiä ja hyppy, jota ei olla varmaan koskaan treenattu radan osana eikä toistaiseksi ole kisoissakaan ollut.   1. OV -1p - olisko ollut turhan voimakas apu? Mä jostain syystä näytin aika kovasti ja kumarruin, ihan turhaa, koska periaatteessa pitäisi kyllä osata.  3. TVÄ -3p, en yhtään kyllä tiedä. Mun mielestä tää meni hyvin, ylipäätään käännökset meni yllättävänkin hyvin, perse kääntyi hyvin kaikissa käännöksissä eikä edes yrittänyt istahtaa välissä. Varmaan, kun tokossa ollaan hinkattu noita peruutuksia ja käännöksiä aika paljon.  9. UUSI -3p ja TVÄ -10p. Jotain mystistä

Hyrskynmyrskyn

Täällä on kauhea myrsky, tuntuu, että katto irtoaa. Koko aamun on satanut kaatamalla ja yölläkin heräsin kauheaan meteliin ja kolinaan. Oikein hyvä treeni-ilma siis. Sade onneksi taukosi hetkeksi, joten kuivin jaloin selvittiin tältä osin. Ohjelmassa ohjattua noutoa, liikkeestä istumisen ja maahanmenon erottelua, seuraamaan lähtöä jääveistä, noudon palautusta ja kaukoja.  Aloitin treenin pienellä setillä liikevälejä , liikuin ympäri kenttää ja palkkasin joko seuraavan liikkeen perusasennosta tai liikkeen välistä namilla tällä kertaa. Nämä toimivat hyvin ja nyt oli hyvässä mielentilassakin.  Ohjattua noutoa ei olla ikuisuuteen tehty, joten kokeilin vaan asettaa ne kisamaiseen muotoon, talutin Kikin lähtöpaikalle ja lähetin siitä. Hieman arpoo vielä suuntia eikä aina jaksa loppuun asti kuunnella. Sain kuitenkin ihan hyviä toistoja ja korvatkin alkoi löytymään. Ensi kerralla voisi ehkä kokeilla siirtyä itse vähän sivummas lähettämään. Lisää varmuutta pitäisi vielä saada noihin suuntiin. H

Kikille treenisuunnitelmaa tokoon

Kuva
Järjestelmällinen treenaaminen on jostain syystä vähän jäänyt, alkusyksystä treenasin lähinnä alokasluokan juttuja, erityisesti liikkeiden välistä elämää, ja hieman avo:n ruutua sekä kotona kaukoja. Syyskuun kisojen jälkeen olen panostanut avoimeen luokkaan, joskin treenit ja treenimotivaatio on ollut vähän niin ja näin.  Nyt pitäisi tehdä kunnon suunnitelma, jotta saatais vähän tehoa treeneihin ja Kiki kisavalmiiksi avoimeen luokkaan. Ensi vuoden SM-kisat järjestetään 10. - 11.7.2021 Mikkelissä - ajankohtana mahdollisimman huono, joten toivottavasti ei jää siitä kiinni osallistuminen. Olisi tietysti kiva, jos silloin voitais jo korkata voittajaluokka. Paljon on vielä tekemistä, mutta en usko, että mahdotonta on.  Haasteena on, että säännöt muuttuvat joskus , tarkka ajankohta ei ole vielä tiedossa eikä edes se, kisataanko SM-kisat vanhoilla vai uusilla säännöillä. Niinpä nyt vaan listaan tähän kaikki. Päivitys: ilmeisesti se on nyt päätetty, että SM-kisat kilpaillaan vielä vanhoilla sä

Tokomotivaatio is bäk!

Kuva
Viime lauantain olin töissä tokokokeessa ja seurasin hienoja EVL:n koiria, siitä innostuin taas vähäsen tästäkin lajista ja päätin, että jonain päivänä Kikikin on tuolla metsästämässä ykköstuloksia ja kunniapalkintoja. Kauhean kaukana avoimen luokan korkkauksesta me ei loppujen lopuksi olla.  Keskiviikko Yksikseni päivällä auringonpaisteessa ja ilman vauvaa, mitä luksusta!  Ohjelmassa seuraamista, ruutua, liikkeestä seisomista ja noutoa.  Seuruu: Jotenkin vähän tahmeaa, kontakti tippuili ja joutui huomauttamaan asiasta. Äh. Kokeilin juoksussa käännöksiä, nää toimi tosi hyvin! Mä kerrankin osasin askeltaa ja Kiki kääntyi tosi nätisti. Hienoa, ei olla varmaan koskaan edes testattu. Vaihdot juoksusta hitaaseen toimi tällä kertaa ihan hyvin, joskus aiemmin se alkoi edistää kauheasti.  Ruutu: Ihan läheltä ensin kosketusalustalla, sitten 2x ilman, nää molemmat oli tosi hienoja. Vaihdoin suuntaa ja sama juttu. Tällä kertaa ilman alustaa se meni toistuvasti vasemmalle (missä alusta siis aiemm

Sirken toko, osa II

Kuva
Eilen poksautin jonkun osan pohkeesta, joten kävely ei oikein onnistu. Teemana siis noudon luovutus/pureksiminen ja kaukot.  Nouto   Itse nouto on ihan hieno, kun on kauempana. Juoksee lujaa, palautus ehkä hivenen hitaampi, mutta ei toistaiseksi niin paljon, että mua häiritsisi. Heti, kun tulee lähemmäs, alkaa mälviä kapulaa tosi rumasti. Mälvii myös silloin, kun teen ihan läheltä palautusta ja luovutusta. Erityisesti se mälvii silloin, kun se joutuu itse nostamaan kapulan maasta - mun antaessa sille kapulaa se ei juurikaan sitä pureksi.  Olen nyt Ansun neuvojen mukaan tehnyt pitkiä noutoja ja tuntuu, että ehkä hivenen onkin parantunut, koska nyt se alkoi pureksimaan vasta noin pari metriä minusta, kun aikaisemmin saattoi jo 10 metrin päässä mälviä hulluna.  Luovutus on toinen ongelma, se ei vaan oikein tajua asentoa, on helposti vino ja jää kauas. Saattaa työntää kapulan väkivaltaisesti mun haaroihin tai tehdä muuta tyhmää. Lisäksi tosiaan usein mälvii sitä oikein urakalla.  Hieman yl

Palautus maan pinnalle ja sen alapuolelle

Kuva
Edellisviikonloppu - jälkeä Pitkästä aikaa jälkeä ja voi että, en kyl tajua, miksi en enemmän treenaa tätä.  Noin 300m (450 askelta) pitkä jälki, neljä keppiä. Paikkana hirviaidan takana, seurasin melko läheltä hirviaitaa. Melko kostea keli. Jälki vanheni non 25min. Jana noin 15m lähetys.  Janalla eteni määrätietoisesti ja nappasi samantien jäljen. Yleensä käytän tässä nykyään sanaa "keppi", mutta tänään kokeilin "jälki", toimiskohan se paremmin vielä tähän...? Ennenhän mulla oli jäljelle ihan vaan jälki-käsky, keppi tuli mukaan vasta nyt kesällä, kun tehotreenattiin keppejä.  Jälki taisi olla vähän turhan tuore, koska kaahasi aivan silmitöntä vauhtia. Kun vahingossa päästin liinasta irti sain oikeasti juosta sen perässä, jotta sain sen taas kiinni. Ensimmäisen kepin yli käveli ihan täysin reagoimatta. Seuraavat kolme ilmaisi tosi nätisti, pysähtyi, otti suuhun ja leikittiin hetki kepin kanssa, sitten vaihdettiin leluun.  Ensi kerralla voisi tehdä vähän pidempi jälk

Treenimasis ja sekalaista touhuamista

Kuva
Mä en ole muistanut päivittää tätä näköjään. Aika vähän me ollaan tehty yhtään mitään, ei vaan yksinkertaisesti ole energiaa, kun yöt menee valvoessa kahteen, kolmeen, pahimmillaan puoli viiteen. Muutenkin ollut joku ihme treenimasis päällä, vaikka siihen ei oikeasti mitään syytä edes ole - treeneissä menee hyvin, Kiki on kiva ja aikaa periaatteessa kyllä olisi.  Viime viikolla Sirken toko, hakutreenit, vähäsen tokoa ja tottista tällä viikolla.  Sirken toko 24.10.  Halusin vinkkejä liikkeiden väliin, kun se haukkuu ja riehuu. Muutenkin vireen säätely kaipaisi ehkä hienosäätöä ja kokonaisuuden hallintaan kaipaisi ideoita.  Tehtiin pientä seuraamista ja siitä siirtymää. Ongelma näkyi samantien hyvin selkeästi, koska Kiki kävi kuumana hallissa. Tässä mä oon ehkä jossain määrin aiheuttanut palkkaamisella ongelman. Mä annan palkan yleensä samantien, mikä toki onkin pennulla tärkeää, ettei se ehdi unohtaa. Sen sijaan aikuisella koiralla muisti pelittää kyllä sen verran, että palkka voi tulla

Ansun treenit 18.10. ja sähellystä tottiskentällä

Kuva
Lauantai 18.10. Ansun treenit  Onpa hyvä fiilis, sain taas hyviä neuvoja mun inhokkiliikkeisiin! Ohjelmassa liikkeestä seisomista, jäävien erottelut ja luoksetulon stoppia.  Liikkeestä seisominen: toimii hyvin niin kauan, kun on käsimerkki. Sen häivyttäminen on ollut tosi vaikeaa, eikä jotenkin onnistu yhtään. Oon tehnyt nyt ihan seuraamisen yhteydessä, joskin ehkä olen vähän kiirehtinyt tässä liikaaa.  Tätä kannattaa tehdä ihan ensin erikseen seuruusta ja opettaa hyvin se käsky. Naksuttamalla se pysähdyksen merkkaaminen toimii usein hyvin, naksuttaa siitä, kun viimeinenkin tassu pysähtyy. Tässä ei aluksi haittaa, vaikka alkuun pysähtyisi hitaasti pelkällä suullisella käskyllä. Nopeutuu kyllä aikanaan.  Jäävien erottelut: Näitähän oon jonkin verran koittanut tehdä yhdessä ja tuntuu, että erottelu toimii aina sen yhden treenin ajan, jos sen saa ajattelemaan. Sit ei kuitenkaan enää ensi kerralla muista ja tarjoaa milloin mitäkin.  Tässä on toki toisaalta tärkeää, miten vahvat liikkeet o

Tokoa, hakua ja jälkeä kera jälkikasvun

Kuva
Maanantai - tokoa Itsekseni kaukalolla, ohjelmassa ruudun stoppia kosketusalustalla, ruudun paikkaa, liikkeestä istu ja seuraamista. Lisäksi lyhyt paikallaan istuminen mun rakentaessa ruutua.  Stoppi: Viimeksihän kosketusalusta ei oikein toiminut, kun ei mukamas muistanut asiaa. No se meni nyt hyvin, tosin tekee ärsyttävästi niin, että koskee alustaan etutassuilla ja vaihtaa sit hieman paikkaa, johon jää kököttämään. Ärsyttävä ongelma, en tiedä pitäisikö nillittää tästä vai ei. Jäi nyt kuitenkin hyvin seisomaan paikalleen käskystä eikä liikutellut jalkoja mun liikkuessa.  Ruutu: Muutama toisto läheltä alustalle samaan tapaan kuin äsken seisomista, pyysin siis koske ja seis ja siitä namipalkka. Sitten yksi toisto kauempaa alustalle, jäi seisomaan vasempaan etunurkkaan ja korjasi siitä alustalle. Kehu ja palkka. Seuraava toisto oli oikein hyvä. Siitä otin alustan pois ja teki saman taas, jäi asempaan etunurkkaan seisomaan ja korjasi oikeaan paikkaan (jossa ei nyt ollut alustaa). Seuraav

Se olisi BH Kikiperkele!

Kuva
Haimoossa 4.10. ipo-kokeen yhteydessä käytiin pyörähtämässä. Tuomarina Pentti Rapila. Ilmoittautuminen tuottaa vaikeuksia, Vuohitallin Kuutamosonaatista tulee helposti Kuutamotallin Vuohisonaatti tai Vuohisonaatin Kuutamotalli. En ylipäätään tajua tuota armeijatyyliä.  Meitä oli kolme, Kiki meni ensin paikkamakuuseen, siitä tauolle ja viimeisenä liikkeet - just väärinpäin, olisin toivonut ensin liikkeitä ja lopuksi paikkista. Juuri ennen omaa vuoroa alkoi tihkuttaa vielä sadetta, mur.  Paikkamakuu: Kikiperkele nousi jo ennen kuin eka koira oli ehtinyt henkilöryhmään asti, ravisteli, haisteli ja käveli hitaasti mua kohti. Kävelin sen viereen ja otin hihnaa. Voi saakelin saakeli! MUR!  Seuraaminen hihnassa: ihan hirveää, ei seurannut oikeastaan askeltakaan. Laahusti perässä ja hihna kiristyi useassa kohdassa. Lisäkäskyjä ehkä noin kymmenen... Täyskäännös ei toiminut ollenkaan ja 90° käännöksissä sain odotella sitä. Ihmisryhmään mentiin hihna kireällä noin puoli metriä mun edessä ja vasta

Ansun lokakuiset ja pk-judduja

Kuva
Ansun treenit, osa kysymysmerkki. Mulla on tainnut jäädä ainakin joku treeni välistä, koska en löytänyt blogista muistiinpanoja edelliseltä kerralta.  Tänään ohjelmassa seuraamisen kiemuroita, peruutusta ja kaukoja.  Seuraaminen Ollut jotenkin rikki, sluibailee helposti ja kadottaa kontaktin, käännöksissä irtoaa tai saan työntää edessäni. Vähäsen nostatin haukuttamalla (toinen, mitä oon nyt käyttänyt, on jalkojen välistä pujottelu, se on vähän hiljaisempi tapa) ja siitä suoraan seuraamaan.  Ei se huono ollut ja Ansunkin mielestä kyllä ihan nättiä ja piti kontaktinkin hyvin. Ehkä mun nillitys on sittenkin tuottanut tulosta, vaikkei siltä aina tunnu. Itse ehkä vielä toivoisin enemmän pk-tyylistä seuruuta, mutta tokossahan sen ei tarvitsekaan muistuttaa viritettyä vieteriä.  Vasemmalle täyskäännös oli ihan hyvä ja olen nyt oppinut ennakoimaan käännöksiä. Vasemmalle käännös oli laiska, tässä toimii hyvin, että mä vaan keskityn enemmän: tiivistää vähän askeleita ennen käännöstä ja tekee sen

Viime hetken tottistreeniä

Kuva
 Vähän ollut taukoa treenaamiseta, koska omistaja on ollut flunssassa ja olen toivonut, että se menisi nopeasti ohi. Noh, nyt on taas parempi ja uskaltauduin taas hakutreeneihinkin. Yksi pienen pieni BH-koekin taitaa olla viikonloppuna, joten hupsistakeikkaa, mitään ei olla treenattu.  Keskiviikko - hakutreenit  Anidentin takana, tien vasemmalla puolella sama maasto kuin viime treeneissä, jossa vasemmalla ihan hyvää aluetta, oikealla alamäkeen "laaksoon". Viileää, ei tuulta käytännössä ollenkaan, Kikin vuorolla pieni sivutuuli.  Tarkoitus kokeilla vielä etenevää, vielä kun satunnaisesti tuuli oli sopivasti sivusuuntainen.  Eka ukko suora pisto vasemmalle, tämä oli hyvä.  Toinen pisto etenevä, tällä kertaa oikealle laaksoon, koska siinä on loistava näkyvyys. Ei edennut etukulmaan vaan ukon ja etukulman väliin, meni noin 60 metriin, ukosta ohi ja lähestyi ukkoa takaapäin, tuuli varmaan kääntyi ja sai siitä hajun ohitettuaan maalimiehen.  Kolmas ja neljäs suoria pistoja ilman ap

Ajatuksia ja mietteitä jäljen ja haun alkeisopetuksesta

Kuva
Ajattelin nyt kirjoittaa ylös mun tämän hetkisiä ajatuksia siitä, miten lähtisin uutta pentua kouluttamaan jäljelle ja hakuun. Kiki on nyt kohta neljävuotias, maasto ei vielä läheskään valmis, mutta nyt jo huomaa, että erityisesti jäljellä olisin voinut tehdä asiat hieman toisin. Haussa sen sijaan tuntuu, että aika hyvin on edetty ja ainakin vielä näyttää ihan lupaavalta. Seuraavaa pentua tuskin on vielä pitkään aikaan tulossa, joten ihan hyvä tässä vaiheessa kirjoittaa ajatuksia ylös.  Jälki   Kiki on aina ollut luonnostaan todella hyvä jäljestämään. Jo pentuna sen nenä oli jatkuvasti maassa ja se seurasi eläinten jälkiä tosi sinnikkäästi, se ei harrastanut samanlaista villiä poukkoilua kuin esim. Zero. Lyhyet namijäljet pellolla menivät tosi hyvin, pieni pentu jaksoi keskittyä todella hyvin huolimatta siitä, että muualla se oli täysin keskittymiskyvytön hulivili ja mistään tokosta tai agilitystä ei tullut yhtään mitään.  Aika paljon tuli tehtyä namijälkeä, ensin metsässä ja sitten pe