Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2011.

Treenianalyysin päivitystä

Treenianalyysi päivitetty. Edellisestä kulunut vajaa puoli vuotta. Edistymistä on selkeästi tapahtunut ja eteenpäin mennään koko ajan. Joitakin yksittäisiä liikkeitä ei olla tosin treenattu niin paljon kuin olisi ehkä pitänyt...

Iltatreenit karsintojen innoittamana

Olipa mun Pienieläin taas pätevä! Oli tietenkin pakko vielä Messarin karsintakisojen jälkeen päästä treenaamaan, joten suuntasin 22.30 kotikentälle tokoilemaan :) Onneksi kaikki slummin asukkaat on tähän aikaan baarissa... :P  Oih, oli kyllä toinen toistaan hienompia koiria, tuli ihan älytön treenimotivaatio. Olisi aika cool olla vuoden päästä tuolla 8) Ihan ekaksi otin metallia - olin ostanut uuden, entistä ehomman kapulan messarista. Tämä on nyt isompi, laipat 10 senttiä. Zero oli aivan intopiukeena, ei mitään merkkiä vastenmielisyydestä tai lahnaudesta. Otin kolme palautusta, kaikki oli todella nättejä. Pidensin joka kerralla välimatkaa hivenen ja vauhti oli tosi upee. Välillä oli niin kiire, että meinasi kapulakin jäädä, kuitenkaan kapula ei yhtään ollut ällö sen mielestä. Lopuksi otin vielä kokonaisena liikkeenä, tai siis palkkasin vauhdista vähän ennen kuin oli mun luona. Ensi kerralla voisi treenata vähän tuota luovutusta. Ja hyppyä. Seuraavaksi jääviä - seisomista ja maah

Hakua jälleen ja ilmaisupulmia...

Kuva
Hakua Technopoliksella kahdella kierroksella. Maasto avointa, mutta suht haastavaa. Oli mäkiä, rinteitä, aluskasvillisuutta, suota ja risukkoa. Ensin neljä ukkoa. Eka vasemmalla etukulmalla risukossa. Irtosi nätisti. Toka mäen takana. Zero meni liikaa oikealle, alaspäin aluetta. Seurasi taas yhtä polkua, citykoira. Kääntyi kuitenkin hienosti ylöspäin kohti maalimiestä. Kolmas oli kahden kiven takana, halusin huijata Zeroa luulemaan, että kivien takana voisi olla joku. Kivet eivät kuitenkaan hämänneet sitä yhtään, tosin lähetin sen vähän väärästä paikasta, hieman liikaa kivien vasemmalta puolelta. Neljäs ukko oli melko lähellä takalinjaa. Laitoin ukon kahden ison kiven vasemmalta puolelta ja reilusti pidemmällä, kivet oli ehkä puolivälissä, ukko viidessäkymmenessä. Zero lähti ensin kohti takalinjaa, kutsuin pois. Sitten meni kiville oikealle, kutsuin pois taas, mikä ei ollut fiksua. Olisin antanut mennä. Kolmannella yrittämällä se eteni piippusuoraan oikeaan suuntaan, mutta kä

Ruutitynnyri vauhdissa

Joku päivä, olisko maanantaina , käytiin treenaamas hakua koulun jälkeen. Tällä kertaa oltiin Korsossa siin puomin kohdalla. Otin tällä kertaa siinä vähän taempana ukot, siinä oli hivenen tiheämpää maastoa. Tuuli tosi voimakkaasti vasemmalta päin, jossa se rinne viettää alaspäin. Otettiin neljä ukkoo, kaksi ekaa suht selkeää maastoa, vasen viidessäkymmenessä, oikea hieman lähempänä tuulen takia. Kolmas hieman ylämäkeen, neljäs hankalaa maastoa. Kaikki ukot suorina lähetyksinä ilman apuja. Eka ukko oli oikealle, joku 30 metriä, tuuli tosiaan puhalsi keskilinjalta poispäin. Zero teki nätin piston, muttei saanut hajua heti, ampui suoraan viiteenkymppiin, jäi siinä pyörii ja etsimään toviksi. Se eteni hieman eteenpäin aluetta, teki töitä kyllä, mutta oli eksynyt turhan kauas. Olin jo huutamassa sitä pois. Matkalla se sai hajun ukosta, tarkensi ja löysi. Toka ukko oli vasemmalla alarinteessä pusikossa. Lähetin aivan suoraan, hajun olisi pitänyt tulla ihan suoraan edestä. Zero eteni
Kuva
Kahden viikon hiljaiselo venyi näköjään hieman aiottua pidemmäksi, mutta pakkohan tässä ilmoittaa välillä ittestäni, ettette vaan luule, että possut ovat pistäneet minua poskeensa... No, pitää nyt tehdä tämmöinen multipostaus kaikista viime kuukauden treeneistä... Ollaan treenattu tokoa ja hakua, sekä hieman aksaakin! Toko : Olen treenannut evl:llän liikkeitä lähinnä. Seuraaminen on pääosin ollut ihan hienoa. Peruuttaminen on ollut työn alla, edelleen väistää poispäin minusta, treenataan vielä seinän vierestä. Itse pakittamisen on kuitenkin ymmärtänyt kivasti. Käännökset juoksussa alkaa pikkuhiljaa tuntumaan ihan kivoilta, en enää kompastu koiraan niin pahasti kuin ennen =) Täyskäänöstä vasemmalle olen alkanut työstää ihan alkaen siitä, että koira pyörii etujalkojensa ympäri takajalkojen avulla. Tämän opetin aluksi jakkaran päällä, niin että etujalat on rahilla ja takajaloilla Zero astelee rahin ympärille. Vähitellen olen soveltanut juttua niin, että olen itse vieressä ja

Hiljaiseloa...

Tämä blogi joutuu nyt viettämään hiljaiseloa seuraavat kaksi viikkoa, koska menen sikalaharjoitteluun Pohjanmaalle. Näkemisiin siis!

Possu ja koiransa hakumetsällä

Kuva
Possu possunen oli tänään aika taitava, possu oli tänään lähinnä ohjaaja, joka oli koko treenien ajan jossain ihme koomassa, eikä tajunnut mistään mitään ja oli ihan pihalla. Onkohan tullut luettua vähän liikaa genetiikkaa? Treenien loppuvaiheessa ruvettiin pohtii, mitä tulisi, jos orava ja bc risteytettäisiin. Loput voitte vaan kuvitella... Kuva Eli otettiin neljä ukkoa. Halusin tänään treenata suoraan menemistä. Otettiin sitä varten kaksi ukkoa lähietäisyydeltä, ehkä joku vajaa 20 m. Ensin oli lyhyt ukko, Zero meni ihan ihme kaaressa, kutsuin pois, mutta se ei tullut. Sinänsä ihan jees, et jos on haju, ni ei tulla pois, ei siinä mitään. Mutta olisi hirmu kiva jos tyyppi sentään viitsisi mennä suoraan ja sinne mihin näytän, eikä tehdä tuollaisia ihme kieputuksia. Hetken mielijohteesta päätinkin lähettää uudelleen. Ei ehkä maailman fiksuin ajatus lähettää uudelleen jo löydetylle ukolle mut päätin, ettei se tuosta rikki mene. Ja saapahan palautetta, et kantsii mennä mihin akka nä

Possuhakua vol. 79 651

Toissapäivänä treenattiin esineruutua . Zero oli todella pätevä pieni mies. Otin kaksi esinettä, etäisyys hieman pienempi kuin viimeksi. Teki keskittyneesti töitä ja löydi hienosti molemmat esineet. Tänään oltiin Keravalla treenaamassa hakua toisen porukan kaa. Otin neljä ukkoa, kaksi ääniavulla, kaksi ilman. Kaikki oli viidessäkympissä. Eka ukko vasemmalla pöheikössä ääniavulla. Meni aika suoraan ja tosi nopeasti, ei onkelmaa. Tokalla se meni heti lähetyksessä aivan väärään suuntaan, meni tosi voimakkaasti vasemmalla ja tuli takaisin keskilinjalle vähän matkan päässä. Kutsuin takasin ja olin vähän et höpöhöpö. Lähetin uudelleen, vähän poukkoili ja kääntyi liiaksi oikealle, meni takalinjalle asti ja eteni siitä sen parikymentä metriä ukon luo. Ukko löytyi hyvin. Kolmas oli taas ääniapu, hieman meni väärään suuntaan kuin mihin lähetin, mur. Muuten ei mitään, nenä oli hyvin auki. Neljännellä olikin taas haastetta vaikka muille jakaa. Zero oli itsepäisesti päättänyt mennä vasemm

Hakua, paukkuja, esineitä ja fyssareita

Kisojen jälkeen ollaan treenattu pelkkää pk:ta. En ole jaksanut tehdä tokoon edes treenisuunnitelmaa, pitäisi ottaa hieman itteään niskasta kiinni. Marraskuun lopussa mennään nimittäin hakemaan se voittaja ykkönen!  Eli, ollaan treenattu hakua kolmisen kertaa, paukkuja pari kertaa ja esineruutua myös pariin otteeseen.  Hakuradalla ollaan edistytty huimasti. Ekassa treenissä otin pari ääniapua ja muut ilman apuja jossain 30-40 metrissä, ei mitään ongelmaa, meni niin kivasti, että seuraavissa treeneissä uskalsin laittaa vikan ukon 50 metriin ilman apuja. Ennen sitä oltiin otettu kolme ääniapua, joista kaksi umpparia ja yksi pöheikköä. Treenattiin Landbon pelastuskoiraradalla. Eka umppari, sellai epämääräinen putki oli hankala, toinen löytyi hyvin. Kolmannella Zero taisi lähteä hieman epämääräisesti, neljäs oli tosiaan ilman apuja. Maasto oli tosi selkeetä, avointa. Ukko oli oikealla puolella takakulman merkin alla. Zero lähti hivenen hitaammin kuin ääniavuilla, mikä on toki ymmärrettä

Myydään vähän käytetty, lähes uudenveroinen bordercollie!

Kuva
Toivoton blogaaja täällä, hei! Multa ehti kysellä yksi jos toinenkin, että missäs uudet päivitykset viipyy. En oo jaksanut enkä ehtinyt päivitellä mitään, en ole jaksanut edes ladata viimeisintä kisavideota, blääh. Kuten viimeksi jo uhkailinkin, meetwurstitehdas ja turkikset ovat käyneet mielessä useampaan kertaan viime kisojen jälkeen. Olin valmistautunut huolella kisoihin, olihan nämä vuoden pääkisat, joita varten olin koko vuoden treenannut. Kävin monta kertaa mielessäni koesuorituksen läpi, jotta en tällä kertaa sählää omiani. Koira on kehittynyt huimasti viimeisten viikkojen aikana ja vaikeita asioita ollaan harjoiteltu pätkissä. Edelliset kaksi kisaa menivät pieleen, koska itse sähläsin, muuten olisi ollut kaikki mahdollisuudet saada himoittu ykköstulos. Koira teki todella hienoa työtä, se toimi kuin unelma vaan. Kaiken piti siis olla kunnossa. Itse kisassakin toimin kerrankin itse niin kuin pitääkin, sanoin oikeat virittelysanat oikeaan aikaan, enkä hölissyt ylimääräis

Turkiksia ja meetwurstia

Taidanpa saada talveksi uuden turkiksen. Meetwurstitehtaallakin ennätin jo uhata. Laitan lisää tekstii kunhan ennätän.

panikointia ja turhautumista ennen koetta

Huomennahuomennahuomenna!!! Vuoden pääkisat, joita varten oon treenannu jo koko kesän ja syksyn! Ilokseni tosin huomasin, että joku typerä porsaanreikä estää meitä osallistumasta rotumestiksiin :( Lisäksi Zero ja Sara on laitettu kisaamaan samaan aikaan eri kehissä, eikä järjestystä voitu vaihtaa. Loistavaa toimintaa taas. Että mä en tykkää yhtään tuosta näyttelypuudelikerhosta! Mut hei, pitäkää ukkovarpaat pystyssä, että saamme sen himoitun menolipun kuninkuusluokkaan!

Kuvia Janakkalan kisoista

Kuva
Laitanpa tähän väliin kuvaoksennuksen Janakkalan Avo-kisoista viime kuussa:  Huh, mitä seuraamista :P Seuraa? Never heard! Sivu  Nouto Mun nallekarhu <3 <3 <3 <3 Otetaaks kaukot? Uljas poika hyppäämässä Jee, voitettiin!  Saatiin kauhee kasa palkintoja :D Kuvat by Jaana Maarit Perkkala

R.I.P. Tennispallo

Kotikentällä lyhyt (tai siis "lyhyt") treeni Maijan kaa. Otettiin ruudusta seuraamaan tulemista, luoksaria, tunnaria, metallia ja lyhyt paikallaolo. Ruutua en tänään ottanut, vaan loppuosaa. Otin vain kaksi toistoa, koska halusin pitää treenin lyhyenä. Ekalla palkkasin lelulla, ei ollut hyvä, tuli toki kauheella vauhdilla, mutta juoksi musta ohi vauhdilla ja pomppi siinä hetken aikaa, ennen kuin tajusi tarjota sivua. Lisäkis tarttui jo leluun ennen kuin oli sivulla. Toisella palkkasin naksulla ja namilla. Oli huomattavasti parempi, tuli suht vauhdikkaasti ja tarkemmin sivulle kuin äsken. Luoksaria otin ensin suoran, oli muuten vauhtia! Ehkä jopa liiaksikin, en tiedä, miten tuo aikoo pysähtyä tuosta vauhdista :P Mut anyway, tokalla pysäytin, tulin itse pari-kolme askelta eteenpäin, ei pysähtynyt kuin seinään, otti pari askelta, mutta syynä on varmaankin liiallinen vauhti. Kolmannella tulin vain yhden askeleen, pysäytys ei ollut hitaampi kuin äsken. Eiköhän tällä menetelm

Yksityistreeniä ja epäselkee reenisuunnitelma

Eilen oltiinkin Järvenpäässä tokoilemassa ihan yksityiskoulutuksessa :D Kävin tapaamassa erästä ihmistä, enpäs sano kuka, ähäkutti! Treenattiin ruutua, luoksetuloa, seuraamista ja tunnaria. Ruudussa otin pari vauhtiruutua niin, että R kävi viemässä pallon valmiiksi ja mä tein sillä aikaa jotai seuraamisjuttuja. Eka oli aika hidas, toinen hivenen nopeampi. Paikka ihan hyvä, tosin vieläkin ihan liian eteen. Treenasin vielä paikkaa muutama toisto, meinasi eka tarjota etureunaa, mutta korjasi hyvin. Vika oli ihan nätti, tajusi tosi nopee tarjota takareunaa :) Luoksetulossa otin ekaks yhden suoran, se oli todella nopea taas, ei pienintäkään ennakoinnin merkkiä. Sen jälkeen kaksi pysäytystä, oli tosi huonot :( Ekassa tuli vaikka kuinka monta askelta, yli oman mittansa. En tosin tullut vastaan ku yhden askeleen. Tokalla tulin enemmän vastaan, mutta edelleen oli aika hidas, tuli edelleen pari askelta. Otin suoran väliin, mietin, ottaisko enemmän, mutta päätin jättää siihen. Pohdittiin,

Possuhakua

Aaah, en kestä! Missä kulkee kovan koulutuksen ja pahoinpitelyn raja? Vai olenko pehmo, kun en pysty katsomaan, miten toinen kohtelee koiraansa? Olenko nössö, kun en uskalla puuttua asiaan, vai onko mulla liikaa itsesuojeluvaistoa?? En haluaisi joutua jatkuvasti todistamaan tällaista!!! Joo, oltiin taas treenaamassa hakua toisen porukan kaa.  Otettiin sen takia vain ilmaisua. Oikeastaan hyväkin, sillä viimeksi ei ehditty omissa treeneissä. Olin ilmeisesti (taas) antanu epäselvät ohjeet, joten ihmiset meni valmiiks piiloon, mut ei haitannu yhtään Zeroa, ukot eivät sitä paitsi olleet oikeasti piilossa, joten löysi ne hyvin. Miten sattuu, että aina tämän porukan kaa menee treenit ihan eri lailla kuin olen suunnitellu?! No, ihan hyvin meni kuitenkin treenit. Otin neljä ukkoa, kaikki siinä 30-40 metrissä, etäisyydellä ei mielestäni ollut niin väliä, tärkeämpää oli nyt se, että Zero ei näe mua ottaessaan rullan. Vähäsen meinasi taas possuilla, karkasi pari kertaa kauemmas ukosta, kolma

Tuusula 24.9. Voi II

Kuva
Nousuputki jatkuu. Tulosrivin jatkoksi tänään voi 2-tulos. Vaikeat liikkeet meni tällä kertaa ihan jees, mutta taas tuli pari yllärinollaa, hö. Muutenkin tänään ei jäänyt niin hyvä fiilis kuin viime kisojen jälkeen. Ekana liikkeenä ollut tunnari hirvitti, koska aikaisemmin on ollut ongelma, etten saanut Zeron virettä enää samalle tasolle tunnarin jälkeen. Hyvin sillä kuitenkin pysyi se yllä, olin ihan yllättynyt. En nyt jaksanut alkaa viipaloida videota, joten se tulee lopussa yhdessä pläjäyksessä. Ai ääm truuli sori. Paikallaolo 10 Tunnari 6 : Zero haisteli huolella ja otti oman heti, mutta pudotti sen pari kertaa kun jatkoi vielä haistelua. Ilmeisesti se on edelleen epävarma vieraiden hajujen kanssa. Lopulta se kuitenkin toi omansa mun luo ilman erillistä käskyä, eli edistystä on tapahtunut tässäkin. Luovutus oli kauhea, se söi kapulaa kauheasti ja oli aika kaukana. Ai niin, alussa jouduin toistaa etsi-käskyn! Ei tosin näy videolla kai. Zerolle iski joku ihan ihme kooma! :o Ru

Vesipelastusta, eiku sadehakua, eiku...

Hrrrr! Voisiko joku nyt kertoa mulle, miksi omistan hienon sadeasun, jos onnistun kaikessa kiireessä ja hosumisessa jättämään sen kotiin, koska ulkonahan on mikä loistavin ilma. Ole siinä sitten kaksi tuntia kaatosateessa rämpimässä metsässä. Hrrrr! Pikkumies oli, no ihan peruspätevä. Neljä ukkoa, eka pelkkä lähetys, toinen ja  kolmas ääniavulla ja vika lähetys. Ensimmäinen oli aika lähellä, noin 20 metriä. Meni hyvin eteenpäin, kiersi ison pusikon, herra stadilaishienohelma. Toinen oli aika huono. Ukko oli 50 metrissä. Ensin ei kuullut huutoa, sitten lähti vinoon ja kaarsi oikealle, tuli takaisin etsittyään aikansa. Lähetin uudelleen, sama juttu. Lähti kyllä kauheella innolla, mutta ei löytänyt. Kolmannella menin lähemmäs, sitten lopulta löysi. Maasto saattoi olla turhan viidakkoa sille, mene ja tiedä. Se ei vaan rohjennut mennä tarpeeksi syvälle, se oli kuitenkin mennyt aika läheltä maalimiestä... Kolmas oli parempi, tosin maalimies oli aika lähellä, joku 20-30 metriä ehkä. Meni

Metalliongelma ratkaistu!

Kuva
Jee, pääsinpä taas pitkästä aikaa treenaamaan, wuhuuu! Mun pikkuotus oli taas niin pätevä! Tehtiin luoksetulon loppua, ruutua, metallia, tunnaria ja kaukoja. Huh miten pitkä litannia! :P  Luoksetulo oli todella nätti. Ei mitään hidastelua tai laamailua, Zero juoksi täysiä ja oli tosi hieno. Muistin jopa ottaa maasta kaikki :) Tein kaksi lelupalkalla, kolmannella annoin tulla loppuun asti. Hetken jo pelkäsin, että se aikoo törmätä täysiä, vähän rupesi pelottaa :D Mut ei, oli ihan superhypermegajättivaltavantosihyvä.  Ruutu oli myös tosi hieno. Ekalla Emmi vei pallon ja mä tein silläaikaa sivulletuloja. Oli hieman turhan hidas, mutta hienosti meni oikeasta paikasta sisään ja löysi pallon heti, treenattiin tällä kertaa hiekalla. Sitten otin paikkaa, sekin toimi tosi hienosti. Eka oli ihan super, toisella lähetin liikkeestä ja pysähtyi liian eteen. Odotin ja se hakikin paikkaa oikein kivasti. Kolmas oli taas aika hyvä. Jee, hyvä Zero!! Mua niin vaivannut metalliongelma muuten ratkes

Vielä treenattavaa...

Näiden kahden kokeen perusteella muutama asia, jotka pitää vielä hioa: Sivulletulo . Mun pitää palkata enemmän ja tehdä vähemmän liikkeitä kokeenomaisesti, ettei kulu turhaan.  Noudon luovutus . Olohuonetreeninä luovutusta. Ihan karmeaa ja turhaa menettää pisteitä noin typerästä asiasta.  Tunnarin tuontia . Itse tunnariakin pitää toki vahvistaa, mutta pääpainona ensi viikonloppua ajatellen voisi olla siinä tuonnissa. Zero ottaa kyllä oikean kapulan, muttei tiedä mitä tehdä sille, ja jos en ala kehua, se menee epävarmaksi ja luulee tehneensä väärin. Pitää treenata niin, että rupean kehumaan vasta, kun se tulee mua kohti, sitten vasta kun se on kohdalla ja lopulta vasta perusasennossa.  Ruutua . Oikeaa paikkaa ja käskyjen ajoittamista nyt kehiin. Väliin vauhtiruutuja, ettei mielenkiinto mene.  Metalli . Kapulan pitoa, on tosi epävarmaa. Luovutusta myös olohuonetreeninä. Liikkumista kivemmäksi, nyt tuntuu olevan Zerolle todellista pakkopullaa... Kaukot . Varsinkin eka käsky. Myös