Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2013.

Umppariviidakko on täällä taas!

Kuva
Sunnuntain kunniaksi umppariviidakko- ilmaisutreenit teknopoliksella. Haluan vahvistaa nyt hieman sitä, et Zerppa tuo rullan mulle ja ylipäätään haluisin sille selkeämmäksi tämän koko kaavion, kun tuntuu välillä, ettei se oikein tiedä, mitä rullalla tekis.  Ekat kaksi ukkoo oli ihan tasamaalla muutaman metrin päässä, kun halusin ihan jotai alkeistreeniä. Zerppahan onnellisesti juoksi Emmasta ohi tarkistamaan lumipenkat, ei ihan ymmärtänyt tällaista alkeistreeniä. En nyt sanonut mitään kun otti rullan, vaan annoin keksiä homman ite. Palkkasin kädestä kolme ekaa.  Varsinaisia ukkoja oli neljä, kaikki ei-umppareita, vaan tarkoituksella laitoin umppareiden viereen ne. Kävi vähän tarkistamassa umpparit mut rupes sit oikeestikin käyttää aivojaan ja nenäänsä. Ekat kaks rullantuontia oli hienot, toi ihan itse. Kolmannella se rupes leikkimään rullalla, MURRRRR! Kuulemma se oli menossa jo tuomaan sitä, kun se pysähtyi ja rupes heittelee sitä. Jouduin kutsuu sitä, kun eläintä ei kuulunut.

Jeeee, se osaa!

Zerppaeläin on nyt ilmoitettu pääsiäiskisoihin :) Siispä maanantaina 1.4. mennään taas! Tuomarina Kari Jalonen. Muistan sen joskus vuodelta nakki ja kivi, kun Zerppa karkas radan jälkeen haistaa tyttökoiran persettä ja mä otin sen niskapersotteella pois sieltä ja tuomari luuli et mä tukistin sen huonosti menneen radan jälkeen ja tuijotti mua erittäin tuimana varmaan minuutin. Mitä mä en siis huomannu, vaan kuulin kaverilta jälkeenpäin... Eilen oltiin Ojangossa tokoilemassa ja tehtiin muutamat kepit. Seuraamista hinkkasin peilin edessä, naksuttelin pakittamista oikeasta paikasta. Aikas hyvin tajus. Sit juoksussa sama homma, yritän saada tiiviimmäksi. Ruutua ite pysäyttämällä sekä paikan etsimistä. Naksutin liikkeestä. Oli hyvät. Luoksarin stoppia . Juoksi aika hitaasti ja ennakoi läpijuoksuissa. Stoppi itse hyvä. Loppuluoksari kans hyvä. Lopuks yks kisanomainen, alle pieni pätkä seuraamista palkatta, yritin saada koefiilistä päälle. Oli hyvä. Tunnarin palautusta treenasin

Uusi alku

Kuva
Tänään oli Zeron "ekat" agilitykisat. Olen enemmän kuin tyytyväinen pikkuiseen, se käyttäytyi tosi mallikelpoisesti, oli tosi rauhallinen eikä riehunut yhtään. Mä kans ohjasin rauhassa, radalla olin häsläämättä ja maltoin, välillä ehkä vähän liikaakin :) Viitaten viime viikkoiseen postaukseen meidän tän hetken vaatimattomista tavoitteista klik , niin yllätyksekseni saavutettiin ne kaikki yhdellä ja samalla radalla :O Tavoitteina oli: - Saada tulos - Saada 10 tai parempi - Olla tiputtamatta yhtään rimaa - Ei keppivirheitä. Zerppaliisa oli ihan super, se ei tiputtanut riman rimaa kummallakaan radalla, siitä huolimatta että mä olin välillä aavistuksen myöhässä. Kepit oli hienot kans, ekalla radalla oli hankala keppikulma, niin mä vedin sen siitä kepeille ja hienosti onnistui tämä. Radat oli tosi sujuvia ja mukavia, kiitos tuomareille Zerppamaisista radoista :) Tuomarina näkyi toisella radalla aika tuttu naama, kun entinen seurakaveri Arto oli tuomariharjoittelemassa ;)

Viimeiset aksailut ennen kisoja

Koska huomenna on tentti ja mä oon lukenut tasan yhden luennon asiat, mä menin koulun jälkeen pika-aksuihin. Tosin mä treenien lopuksi sit laskin esteet ja tajusin, et tää "pikku radanpätkä" olikin täysmittainen 22 esteen rata. Hups. Treenasin meille hankalia asioita ihan muutamalla esteellä ja lopulta kokosin pätkistä radanpätkän, tai siis "pätkän". Valssi sillai et käännytään esteeltä takaisin tulosuuntaan, sitä tein, mut oli äärimmäisen vaikeeta, joku mun ohjauksessa mättää. Kokeilin kaikkii eri vaihtoehtoja, käsien asentoja ja kropan liikkeitä, mut en saanu tolkkua siihen, rima lensi koko ajan. Sit ihan perushyppelyitä, nii ja muuria kans, muistin yks päivä, et sitä on harvemmin tullut treenattua. Keppejä tehtiin eri kulmista, meni loistavasti. Pystyin myös edistämään aika reippaasti ja vauhti vaan kiihtyi. Kohta tää pujottelee niin nopeasti, etten enää pysy perässä xD A:ta ja puomia otettiin kans, yllättävän hyvin meni puomi, paitsi sivuetäisyyttä se ei k

Poikki, pinoon ja säpäleiksi!

Yritys oli hyvä, lopputulos tulitikkuja ja ajatus nyttemmin haudattu.  Tarkoitus oli kokeilla jäljen keppien ilmaisua . Halusin vielä kerran kokeilla noutamista, koska tuo nouto tuntuu olevan sille sata kertaa luontaisempi tapa ilmaista kuin maahanmeno. No, selvisi sitten sekin asia. Koko keppien ideakin on toki epäselvä, mut tää nouto ei oikein toimi, sen mielestä keppi on maailman parasta herkkua ja niistä on kivaa tehdä muurahaisille polttopuita. Jotenkin se ei miellä näitä samalla tavalla noutokapuloiksi, vaan metsästä löytyvät kepit saa syödä. Joutuisin tekemään hullun työn, jotta saisin sen olemaan rikkomatta jälkiesineitä, eikä mul oo tässä vaiheessa kärsivällisyyttä tähän.  Mä en vaan oikein tiedä, miten mä tätä asiaa lähestyisin. Se ei toimi niin, et opettelen vaan ilmaisun kuntoon ja sit laitan kepit jäljelle, koska se ei osaa tehdä kahta asiaa yhtaikaa. Sit se tekee vaan jälkee eikä noteeraa keppejä. Kokeilin tätä monta kertaa viime vuonna, se aina teki joko esineruut

Munkkipossu söpöilee ja treenailee

Kuva
Zerppaliisa oli taas ahkera pieni munkkipossu tänään. Aamulla Viikissä b-talon parkkiksella hakua . Nää umpparitreenit tekee sille kyllä ihan älyttömän hyvää, tuntuu et se rupesi miettimään jo tän yhden treenin aikana! Kaksi ekaa ukkoa oli lumivallin takana, ihan lähellä oli valeumpparit. Ekalla se meni tarkistaa umpparin, sitten keksi että maalimies olikin kauempana. Näytöllä tää höpsö pieni hömpelipömpeli ilmaisi umpparin, meni nätisi maahan ja häntä heiluen odotti, että palkka tulee. Aikansa odotettuaan se muisti, ettei tää ollutkaan oikea piilo. Voi että mikä hömelö :D Tokalla mä huomasin, et se katteli umppariin päin, eikä edes yrittänyt käyttää nenäänsä. Se lähtikin tarkistaa sen ja eteni sit kohti toista umpparia. Kutsuin pois, selkeesti se rupes sit miettii et ei tää ollutkaan mikään tarkista-joka-mahdollinen-kolo -treeni, vaan et nenää piti käyttää. Ilmaisu oli hankala, ei eka meinannu ottaa rullaa ja yritti sinnikkäästi tarjota maalimiehelle. Mun kutsut kaikui kuuroille

Kooste Zerpan voittajakokeista

Kuva
Tein Zerpalle supermielenkiintoisen taulukon sen tokokisoista:  Tosta näkee siis kaikkien liikkeiden keskiarvo, lisäksi erikseen keskiarvot vuosina 2011 ja 2012, joita vertaamalla näkee selkeästi, missä on tapahtunut edistystä ja missä takapakkia. Prosenttiluku lopussa kertoo muutoksen edellisvuoteen verrattuna.  Poimin tosta joitakin menestyijä:  Vahvimmat liikkeet 2012:                                       Heikoimmat liikkeet 2011  1. Istuminen 9.75                                                      1. Kaukot 3.6 2. Seuraaminen 8.5                                                    2. Ruutu 4 3. Luoksari 7.75                                                        3. Tunnari 6.4 Suurin edistys:                                                       Suurin takapakki:  1. Tunnari +330%                                                   1. Kaukot -50%  2. Istuminen +310%                                                2. Paikallaolo -28% 3. Ruutu +110% 

Treenattavaa -lista

Päivitin meidän tokoanalyysiä. Sen mukaan meidän treenilistalla on erityisesti: Paikallaolot: - Lisää vieraiden koirien kanssa, erityisesti tytöt - Istumiseen lisää kestoa - Häiriötä lisää Seuraaminen - Lisää pitempiä kaavoja - Häiriötä - Täyskäännökset ja juoksu paremmiksi Luoksetulo - Stoppi nopeammaksi - Loppuasento suoraksi (+korjaus) Jäävit - Kokonaisuutta Nouto - luovutus suoraksi (+korjaus) Hyppynouto - Vinoja heittoja varmemmiksi Metalli - Varmemmaksi ja vauhdikkaammaksi - Puruote paremmaksi Tunnari - Varmuutta lisää - Hankalia asentoja ja paikkoja - Vireen säätelyä - Pidettävä yllä, vaikkei muuta treenaiskaan Ohjattu - Sivuirtoamista - Yleisesti lisää varmuutta - Merkin kanssa yhdistelyä - Korjaamista Merkki - Paikka suoremmaksi - Vauhtia lisää - Lähestymistä eri suunnista Ruutu - Seuraaminen - Merkin kanssa yhdistämistä Kaukot - Ennakointi - Etäisyyttä Yleistä - Häiriötä lisää! Eri paikkoja, vieraita koiria, hälinää yms.

Hidasta, kokoa ittes, lyhyesti ja pyöreästi!

Heheh, olinpas taas nokkela otsikon kanssa! Huomaa et nukkumaanmenoaika meni jo... :P Zerofiina oli taas ahkera tänään, käytiin tokoilemassa, aksaamassa ja lopulta otettiin vielä pudotettua. Treenattiin Jennin kaa Ojangossa, mä otin eka hieman tokoa. Metalli oli kivaa, mä hypyytin ja laitoin putkiin yms. Lähinnä siis pidettiin hauskaa. Yhtään luovutusta en ottanut, humputeltiin vaan, jotta saisin sen asenteen paremmaksi. Merkki ja ohjattu meni kivasti myös. Merkin paikkaa se tarjoaa tosi kivasti, joskin jää välillä melko vinoon. En kuitenkaan vielä puuttunut asiaan. Sit otettiin ohjattua, ensin erikseen, tää meni hyvin. Sit lähetin merkille, välipalkkasin nakilla ja lähetin kapulalle. Ei yhtään tajunnut eka ja sinkosi keskikapulalle. Kuunteli tosi hyvin mun stop-käskyä! Korjausta se ei kuitenkaan osaa vielä, niin piti laittaa takaisin merkille ja lähettää siitä. Lopulta onnistuin yhdistää nämä molemmat. Loppuun vielä pelkkä merkki. On ehkä vielä turhan aikaista yhdistää merkki ja

Nostalgiaa...

Kuva
Kaivoin kaapistojen uumenista vanhan kovalevyni ja mitä aarteita sieltä löytyikään! Zeron luonnetestiä olen kaivannut jo pitkään, mä tiesin, että se on jossain vielä tallella. Nyt se sitten löytyi ja tein siitä ihan oman sivunkin tonne yläpalkkiin. Hirveän hauskaa tässä vaiheessa nähdä, miten se reagoin eri osioihin, en muistanut enää tarkkaan, mitä kaikkea se teki. Tässä video: Sitten löysin muitakin aarteita. Nimittäin Zeron ekat agilitystartit! Sain kuulkaa niin älyttömät hepulit, että mun on pakko jakaa se tännekin, vaikka aika äärettömän noloa mun toilailut onkin. Mutta onneksi mä oon tottunut olemaan noloissa tilanteissa :) Ihan järkyttävää meidän meno kyllä on, nyt mä kyllä ymmärrän, miksi meidän tuloslista näyttää, miltä näyttää. En voinut silloin ymmärtää, miksi niitä nollia ei tule. Ihme juttu, juu. Jännä juttu, et mä ilmoitin se kisoihin kolmena viikonloppuna peräkkäin, joista keskimmäinen oli niinkin kaukana kuin Luxemburgissa. Muistaakseni me vielä lennettiin k

No en varmana ohjannu!

Huoh, tää kovakaali ei opi ikinä! Zerppa kuitenkin oli tosi pätevä, ihan yllätyin :) Treenattiin haun ilmaisuja Ojangon kentällä, ripoteltiin kenttä täyteen umppareita ja siinä sitten ilmaistiin. Ekat kaksi ukkoa Zerppa näki kun ukot lähti, kaksi vikaa ukkoa oli valmiina. Kaikki otettiin irtorullalla, koska se ei vielä osaa kiintorullaa. Kolmas oli lähesumppari, eli ukko näkyi siitä sen verran, ettei ihan täysumppari ollut... Ekat kaks meni oikein hyvin, kolmannella se vähän hämääntyi ja kiersi vähän aikaa, sit kiersi rulla suussa vähän aikaa ennen kun toi sen mulle takaisin. Vikalla lähetin ite ihan vinoon, mielestäni olin ihan suorassa, enkä suostunut taas uskomaan, kun selitettiin. Kaikkein ärsyttävintä mussa on varmaan se, et mun on pakko aina vängätä vastaan, enkä suostu ymmärtämään mistään mitään. Huoh, mä en opi ikinä. Edelleenkään mä en hahmota koko aluetta, enkä mä ymmärrä noita lähetyslinjoja. Joku vois opettaa mulle vähän perusmatematiikkaa, et 45° kulma ei oo sama asia

Ojangossa tapautuu kummia!

Vihdoin se tapahtuu! Siitä on kaksi vuotta ja kolme kuukautta, kun viimeksi startattiin aksakisoissa, mutta nyt on aika tehdä uusi debyytti.  Ilmoitin Zerpan siis kisoihin 16.3. tutussa Ojangossa. Tiedossa olisi kaksi starttia, agi- ja hyppyrata tuomarina toimii tuttu ja turvallinen Esa Muotka.  Olkaa siis kuulolla ensi viikolla, sillä Ojangossa eletään jännittäviä aikoja!  Mun vaatimattomat tavoitteet on nyt  - Saada tulos - Saada 10 tai parempi - Ei tiputtaa yhtään rimaa koko radalla - Ei keppivirhettä Näiden jälkeen sit tavoitellaan sitä nollavoittoa :D Huomaa et mulla on itsetunto unohtunut jonnekin, mut ei voi mitään, just kattelin agilityliiton sivuilta meidän vanhoja tuloksia, hehee :)