Zero 5 vee

Huh hei hellettä! Kesä on ihan parhautta <3 Muistin blogin olemassaolon, kun kaivelin koneelta Zerppaeläimen vauvakuvia ja tajusin, että juhlapäivää pitää varmaan mainostaa tääläkin.

On kuulkaas niin, et Zerppa täytti eilen viisi! Hui kun aika kuluu nopeasti, juurihan se oli vielä pienenpieni karvapallo!

Zerppavauva, kun sen ekan kerran tapasin <3 <3

Nää kaksi kuvaa on siitä, kun ekan kerran tapasin sen. Se taisi olla joku neljäviikkoinen. Pennut pääsi jo ulos temmeltämään, kun oli kiva ilma. Väsy kuitenkin yllätti nopeasti, kuten alhaalla huomaa.

Toi sen ilme, kun se nukkuu on ihan samanlainen kuin nykyäänkin! 

Hieman ennen luovutusikää kävin taas tapaamassa niitä. Pikku taaperoista oli kasvanut energisiä touhuvilejä.

Noin kuusiviikkoinen Zerppanen <3

Näyttelypose. Kylläpä se oli pieni! 

Loppujen lopuksi sain valita kahden välillä. Ne oli kauheen samanoloiset ja oli hankala valita. Lopulta päätin kuunnella sydäntä ja valita se, joka tuntui omalta. Mulle muutti siis Tavis aka. Tronic Davis. Nimi tuli sen värityksestä, se oli niin tavis-bortsun näköinen tasaisine väreineen ja kauluksineen. 

Nää kolme kuvaa on luovutuksen aikoihin. Hain Zeroa viikkoa myöhemmin kuin muut, koska mulla oli ylppärit. Zero oli siis kahdeksanviikkoinen kun se muutti meille. 

Ajoin kasvattajalle suoraan biologian ylppäreistä. Olin istunut ylppärisalissa kuusi tuntia putkeen ja kirjoittanut yhteensä 36 sivua tekstiä. Koerupeaman jälkeen käsi oli niin kipee, et en pystynyt enää pitää kynää kädessä voidakseni kirjoittaa nimeni paperille. Siitä tuli aika suttuinen nimmari.

Olin ihan poikki, kun saavuin kasvattajalle. Kaiken lisäksi mulle oli nousemassa kuume. Pentunen odotti mua alakerrassa. Olin lainannu kaverilta metallihäkin matkaa varten. Kotonakin kaikki oli valmiina.

Muistan ekan yön. Se nukkui mun sängyn vieressä fleecepeitolla. Se ei kertaakaan itkenyt yön aikana, vaan sain rauhassa nukkua. Se ei myöhemminkään itkenyt äitinsä perään. Pentuesisaruksethan oli lähtenyt jo aiemmin koteihin, Zero oli ainoa jäljellä.

1 v ja 1 kk

Zerppaeläimen eka näyttely oli Porvoossa 30.8 eli tyyppi oli tuolloin vuoden ja yhden kuukauden ikäinen.

2 vuotiaana Zerppa pääsi valloittamaan maailman. Ja Euroopan agilityharrastajien sydämen. Siitä lisää kohta.

Zerpan ykkösharrastus oli agility. Sitä treenattiin ihan pikkuvauvasta asti. Tyyppi kävi tutustumassa agihallin sisältöön oltuaan mulla kolme päivää. Isoveli Kim harrasti silloin aktiivisesti.

Zero tais olla parivuotias, kun otettiin eka kisastartti. Keppien harjoittelussa oli ollut vähän ongelmia. Aloitettiin kisaaminen kunnianhimoisesti: yhdet kisat Suomessa, sen jälkeen saman tien Luxemburgiin Border Collie Classiciin eli toisin sanoen bortsujen avoimiin EM-kisoihin. Ei siinä mitään, tavoitteita pitää olla :) Menestystä ei tullut, mutta hauskaa oli ja kokemus hieno. Ehdottomasti aion olla tuolla joskus toistekin. 

Seuraavana päivänä käytiin starttien välissä viereisessä eläinpuistossa, jonne koiratkin oli tervetulleita. Amazon-taloon sitä ei kuitenkaan voinut ottaa, joten sidoin sen aitaan kiinni ja käskin odottaa. Tultuamme käärmeiden ja värikkäiden lintujen valtakunnasta takaisin auringonpaisteeseen, löydin aidan tolpasta hihnan ja hurtta-valjaat. Samalla kuulin kuulutuksen: "mustavalkoinen koira löytyi juoksentelemasta vapaana, löytyy infopisteestä". Häpeästä naama punaisena juoksimme sinne, mutta sielläpä ei ollut mustavalkoista missään. Joku huomaavainen oli keksinyt, että viereisellä urheilukentällä oli koirakisat ja päätteli, että koira on varmaankin karannut sieltä. Kisajärjestäjä oli ystävällisesti hakenut koiran ja kuuluttanut kisayleisölle, oliko joku kenties hukannut koiransa. 

Tultuani takaisin Luxemburgilainen kaverini huomasi mun kädessä roikkuvan hihnan ja valjaat, joten hän ohjasi mua kohteliaasti toiselle kisaradalle. Aavisti pahaa, mut näky tyrmäsi mut täysin. Kisat oli keskeytetty, kaikki kisaajat, huoltojoukkueet ja yleisö oli kerääntynyt isoksi ympyräksi ja ihailivat jotain ympyrän keskellä. Keskellä oli - yllätys, yllätys, kukas muu kuin arvoisa nuorimieheni. Sain monta hilpeää katsetta osakseni ja Zero oli saanut monta uutta ystävää ympäri Euroopan. Kaikki oli rakastunut ystävälliseen koiraeläimeeni <3 

Seuraavana päivänä useampi tuli vitsailemaan ja multa kysyttiin, joko olen taas hukannut koirani. Siinä sit selitin et ei, jätin sen vaan hotelliin lepäämään, koska tänään ei oo startteja. Oli kyl ollut hilpeä viikonloppu :D Seuraavan kerran, kun lähden ulkomaille kisaamaan, ostan koiralleni sinivalkoisen Suomi-pannan, johon kaiverrutan nimeni ja puhelinnumeroni. 

2.5 vuotias Vaavi

Tässä se on Tammikuussa 2009 isoveljensä Kimin kanssa kotimetsässä:  

Näyttelyissä käytiin muutama kerta vuodessa ja se menestyi ihan ok. Zero kelpaa monelle tuomarille ja sai hyvät arvostelut. Niin hyvä se ei kuitenkaan ollut, että se olis sertejä saanut... 

Agilityäkin treenattiin kunnianhimoisesti. Kuuluimme myös SM-valmennusryhmään jossain välissä. Jouduin kuitenkin 1.5 vuoden päästä luopumaan paikasta, koska ilmeni selkäongelmia. 

Kun agility väheni, innostuin toisesta lajista: 

Sen jälkeen kun muutimme Vantaalle, niin loput oikeastaan tiedätte jo, kaikki löytyy täältä blogista :) Kuvioon tuli pari uutta lajia, haku ja jälki, viimeksimainittu on kuitenkin hieman motivaatiopulatauolla :P En oo vaan saanut aikaiseksi talloa jälkee metsään...

Kaikkein uusin villitys on vesipelastus. Ei kyl tekeminen lopu kesken, vaikkei agilityä enää pysyttäis tekemäänkään!

Tässäpä lyhyt historia. 

Zero <3