Ropleemoja reeneissä

Zerppaliisa on treenannut enemmän tai vähemmän ahkerasti. Edelleen ongelmia tuottaa ne uudet liikkeet, vanhat alkaa sujua oikeastaan jo aika hyvin ja vanhojen sääntöjen puitteissa voisin ihan hyvin mennä jo kisaamaan.

Kierto-ohjattu tuottaa eniten päänvaivaa. Se teki tosi hienoja kiertoja ja noutoja pari viikkoa sitten. Nyt sitten sille yhtäkkiä tuli mieleen et hei, nää hypyt voisi esim hypätä, tai kiertää ulkokautta, tai käydä matkalla merkille napata viel noutokapula mukaan...

Tää ongelma on outo, koska juuri erilaisia häiriöitä olen aika paljon treenannut eikä hypytkään olleet ongelma tähän asti, vaikka olenkin muutellut hyppyjen etäisyyttä reilusti. Mielessä on käynyt sekin, onko tämä ihan vaan possuilua. Zerppa ei kuitenkaan ota mitään palautetta vastaan tässä tapauksessa, tekee vaikka 20 kertaa väärin, vaikka sanotaan. Pari kertaa olen lopulta raahannut sen kaulapannasta takaakiertoon, sekään ei tehonnut, näytti vaan *ittuuntuneelta :D

Tässä muutama treeniajatus: 

1. Hypyt ihan vierekkäin ja merkki siihen väliin, pikkuhiljaa merkkiä taaemmas. Tätä testasinkin, toimi hyvin, mutta ongelma ilmeni heti, kun merkin ja hypyn etäisyys oli yli 7m.

2. Hypyt vielä lähekkäämmin kuin nyt, väli n. puoli metriä. Tää ikään kuin korostaa hyppyjä ja niiden välistä menemistä.

3. Hyppykuja, 2-3 hyppyä peräkkäin, tääki korostaa hyppyjä ja niiden ohittamista. Kuja voisi myös tehdä pyramidin malliin, niin ehkä ne hypyt korostuisi entisestään. Tätä varten tarttisi raahautua Ojankoon joku päivä (onko siellä enää esteitä pihalla...?)

4. Vähemmän toistoja - tällä hetkellä se tekee yleensä 2-3 toistoa hyvin, ongelma ilmenee vasta kolmannella tai neljännellä toistolla.

5. Kuuntelutreeniä - hyppy, merkki ja kapula vierekkäin, pitää kuunnella käskyä, mikä kulloinkin suoritetaan. Tää tekis muutenkin hyvää, että oppisi kuuntelemaan.

6. Kiertoa luoksetulona - itse seison puolivälissä, kutsun ja lähetän kiertoon.

Taidan kokeilla näitä kaikkia vuorotellen, eiköhän se jotenkin opi näitä :D

Muita pohdintoja kierto-ohjatusta: 

- Palautuksessa kiertää helposti hypyt sisäkautta. Tätä varten olen tehnyt erilaisia treenejä: Hyppyjen väli korostetun suuri, jotta joutuu kunnolla kiertää. Itse siirryn lähemmäs hyppyä, jotta linja menisi hypyn yli. Kapulat lähemmäs keskilinjaa, mikä korostaa hypyn kaarrosta. Mielestäni ongelma on näiden myötä selkeästi vähentynyt, tän se on tainnut tajuta ihan hyvin.
- Suuntien kanssa sählää välillä, tää on ihan vaan treenillä parantunut. Osittain myös kuuntelujuttu. Lisäksi käytän samaa käskyä, ideana olisi katsoa käsimerkit. Tosin tässäkin olen miettinyt suuntakäskyjen käyttöönottoa noutokäskyn lisäksi (oikhae, vashae).
- Olisi ehkä loogisempaa opettaa kaikki merkit kierron kautta. Zerolle en enää jaksa opettaa tätä, mutta seuraavalle voisi opettaa perusmerkinkin kiertämään.
- Kierto aina samaan suuntaan on tosi yksipuolista. Täytyisi melkein harkita opettaisiko kierron myös toiseen suuntaan. Täytyy myös muistaa fyssari.
- Kierrä-käsky on sama, mitä käytän agilityssä. En usko, että se agilityssä kuuntelee mitään käskyjä, mutta jos haluaa varman päälle ottaa, voisi ehkä seuraavalle koiralle opettaa erillinen käsky.

- Palkkaus: tässä en ole päässyt yksimielisyyteen itseni kanssa. Mielestäni loogisinta olisi, että aina paluumatkalla kuuluu hypätä hyppy, niinpä palkkaan sen aina hypyn yli (varsinkin tuon nouto-ongelman ilmaannuttua). Pelkään vaan, että hra Urpo voi sitten tositilanteessa kiireessä unohtaa kapulan. Toistaalta olisi myös yksi vaihtoehto, että aina kapula suussa hyppy hypätään ja ilman kapulaa se kierretään. Täysin loogista tää ei tosin ole, koska esim pk- ja metallinoudossa se este kuuluu hypätä myös ilman kapulaa. Ratkaisu tähän dilemmaan olisi ehkä kiertää asia kokonaan ja palkata se hypyn taakse...

Olenko ikinä sanonut, että tää uusi liike on perseestä?!

Eteenmeno tuottaa ehkä vielä enemmän päänvaivaa kuin kierto-ohjattu. Tässä muutama ajatus siitä:

1. Suorat sivulletulot on aika kriittiset, jotta on edes teoriassa mahdollisuus mennä suoraan.
2. Paljon toistoja pk-tyyliin vahvistaa suoraan menemistä sekä antaisi itsevarmuutta.
3. Näyttöä välillä, jotta ei opi pelkästään juoksemaan palloa kohti, vaan tajuaisi itsekin katsoa kohdan.
4. Virittelystä palkka, kun katsoo oikeaan suuntaan. Tätä ollaan tehty joka treenissä, toimii aika hienosti.
5. Häiriöitä otettava mukaan ajoissa: merkit, ruudut, hypyt, kiertomerkit, kapulat, lelut, ihmiset, koirat... Zero on just niin urpo, että se voi ihan hyvin kisoissa keksiä jonkun puunrungon 100 metrin päästä kentän laidalta ja juosta sinne.
6. Kosketusalusta on käynyt mielessä, mutta epäilen, että tää vaan korostaa entisestään sen asioiden-bongaamisongelman, että sit kisoissa keksii jonkun lehden tms. maasta ja päättää mennä sinne.
7. Korjaukset on mietinnän alla. Ongelma voi olla se, ettei se ylipäätään mene suoraan sinne, mihin lähetän, vaan voi lähteä täysin vinoon. Toinen ongelma on varmasti myös se, että ruutua päin korjatessa meneekin sitten ruutuun tai vaihtoehtoisesti kuvittelee tekevänsä ohjattua.
8. Joku oli treenannut korjauksia kotona riman avulla, jotta kävelisi sivuttain suoraan. Täytyy ehkä koittaa.

Paikallaoloa olen treenannut muutaman kerran, sekä ryhmässä että yksin. Suurin ongelma on lagaaminen, mitään muuta vaikeaa tässä ei olekaan. Niinpä olen erikseen treenannut istumista ja siitä maahanmenoa sekä maassaoloa ja siitä luoksetuloa. Ihan hyvin on oppinut kuuntelemaan, luoksari on hidas. Häiriökäskyjä ei olla treenattu, pitää ihan ehdottomasti ottaa treenin alle.

Muuten liikkeet menee ihan nätisti.

Ruudussa olen edelleen tehnyt merkin avulla, en vielä eteenmenon yhteydessä. Ohjattu menee tosi hienosti, olen keksinyt haastavia ja vaihtelevia treenejä. Luoksari on ihan ok, jospa edelleen vaan stoppi voisi olla nopeampi. Kaukot on ihan nätit ja tekee puhtaasti. Zeta on tosi hieno, tätä on tullut treenattua lenkeilläkin. Kierto-ohjatun stopit on nopeat, eikä juurikaan sekoita käsimerkeillä, ilman niitä saattaa tarjota istumisen sijaan seisomista. Tunnari on taas varmempi, kun en enää palkkaa lelulla. On myös oppinut rauhoittumaan ja keskittymään - viimeksi teki jalkapallokentän vieressä <3 Seuraaminen ihan hyvää, peruuttaminen ei ihan täysin toimi, perusasento edelleen vino, ei opi tätä varmaan ikinä. Juoksussa käännökset vaatii edelleen hiomista.

Palkatonta ollaan hieman treenattu kans, tässäkin tuntuu tapahtuneen paljon edistystä. Ennen heitti pyyhkeen kehään, kun ei tullut palkkaa, nyt se sentään tekee, vaikkakin hitaasti. Juuri tätä olen hakenut takaakin. Ei ole pakko olla iloinen, jos harmittaa, kunhan ylipäätään tekee mitä sanotaan. Palkattomassa ollaan tehty erilaisia treenejä: Kokonainen liike, siirtyminen seuraavaan aloituspaikkaan ja palkka. Kaksi kokonaista liikettä putkeen. Yhden liikkeen loppu ja seuraavan alku ja palkka. Lyhennettyjä liikkeitä putkeen. Pelkkä siirtyminen paikasta toiseen ja kokonainen liike. Onhan näitä.

On yhä enemmän sellainen olo, että jos saan Zermusta ikinä valiota, niin pidän kyllä kunnon bileet. Sen jälkeen se saa sitten luvan jäädä eläkkeelle.

Rallitokojuttujakin ollaan hieman tehty, motivaatiota laskee vähän se, että kisapaikkoja ei ole. Viiteen kisaan olen sen ilmoittanut, yhteen sain paikan ja silloin sattuukin olemaan työvuoro... :P

Noh sellaista tänään. Täytyy jatkaa treenaamista ja pään hakkaamista seinään.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Agikisat Riihimäki 12.10.

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa