Tokoiluviikko


Perjantaina - yllätys - tokoa: 

Ohjelmassa merkkiä. Viljelin paikalle oikein paljon merkkejä ja ohjatun kapuloita, oli tosi vaikeaa mennä merkille, yritti toistamiseen hakea kapuloita. Sit kun näytin merkkiä, se meni sinne. Kaiken kaikkiaan hyvä muistutus, että kannattaa välillä ihan kuunnellakin. 
Ohjatun palautusta treenasin lähinnä heittämällä kapulan vinoon tai istuttamalla Zeron vinoon. Yllättävän hyvin osasi korjata, olin ihan yllättynyt. Myös ote kapulasta oli tiivis ja hyvä. Ehkä kannattaisi ensin tällä opetella paikkaa ja sitten vasta siirtää se metalliin! 
Zetan seuraamista treenasin heittämällä eka kapuloita ja sitten seurauttamalla niiden ohi. Ei ollut yhtään vaikeaa, ei noteerannut kapuloita, kun seurattiin. Täytyy nyt paljon tehdä merkkiseuraamista ja toistaalta erikseen treenata jääviä, ettei se ala kyttäämään merkkejä. Liikkeelle lähtöä kaikista asennoista treenasin kans, samoin jäämistä. Olivat kaikki oikein hienoja, paljon täsmällisempiä kuin keksiviikkona. 


Keskiviikkona tokoa: 

Tarkoitus oli tehdä kävelyliikkeitä, mutta lahopää olin unohtanut namit kotiin, joten piti sit tehdä lelupalkalla. Kaukoja tein pitkältä matkalta, teki hienosti ja aika puhtaasti. Jäävissä ei sotkenut juurikaan, oli oikein hyvä. Seuraamiseen tulo ei ollut niin hieno, sitä voisi treenata täsmällisemmäksi, samoin seisomisen paikalla olemista. Paikalla istumista tehtiin lyhyet pätkät. Tää on vielä vähän hankalaa, valui maahan heti kun jätin. Pitää aloittaa samalla tavalla kuin aikoinaan paikkamakuun kanssa. Virittelyn kanssa mulla on lievä dilemma, koska "otetaan istu" = liikkeestä istu, "otetaan paikka" tai "otetaan paikkamakuu" = paikkamakuu. Mitähän mä istumiseen keksin? 

Tiistaina hakua: 

Johan on kumma, kun samat tyypit saa jatkuvasti käydä pelastamassa metsästä - tuumasi Zero, kun hakumetsään pääsi. 

Tarkoitus oli ottaa neljä ukkoa, etukulmiin suorat, kolmas etenevä ja vika suora. 

Eka ukko oli ihan hieno, mä lähetin oikeeseen suuntaan, se etenin nätisti ja löys. Toka sen sijaan oli vähän outo, se eteni pari metrii ja käänty sit melkein suoraan takakulmaan päin, ehti melkeen sinne asti, ennen ku huusin pois. Mä en oikein tajua, mikä sen mikkihiiren päässä oikein liikkuu... 

Kolmas oli kans mielenkiintoinen. Se eteni melko suoraan ja käänty sit takas etukulmaan. Se taitaa olla aika urpo, kun se ei yksinkertaisesti muista, että se kävi siellä jo. Kutsuin pois ja lähetin uudelleen, meni vähän vinoon, ei ollut ihan täysin etenevä, eikä nenä ollut täysin auki, haahuili hetken ennen ku löysi. 

Vika oli tosi hieno, meni täysin suoraan, oli kait saanu hajun jo keskilinjalta ja ampui hirveetä vauhtia ukolle :) 



Maanantaina mun evl-koira kävi treenaamassa isojen koirien evl liikkeitä :)

Eka merkkiä, hetsasin ja oli tosi vauhdikkaita merkkejä! Ihan hyvin haki paikkaakin ja tuntui hahmottavan asian. Sit mä halusin opettaa sille ruudun käsimerkin. Mä laitoin jalkkiksen pusikkoon nii ettei se het nähny sitä merkiltä, sit lähetin merkiltä ikään kuin ruutuun. Idea on,että se osaisi mun käsimerkn perusteella irrota oikeaan suuntaan, vaikkei se heti hahmottaisikaan ruutua merkiltä.

Hyvin Zermu irtosi oikeaan suuntaan, kokeilin molemmista suunnista. Joka välissä otin myös pelkän merkin, ettei se ala ennakoimaan ruutuun menemistä.

Seuraavaksi ohjattua. Muistuttelin eka pallolla, kolme kappaletta, olemattomalla nurmikolla eli hyvin näkyi palloset. Zero muisti ohjatun ihan ku oltais sitä eilen viimeks treenattu :) irtosi tosi nätisti kumpaankin suuntaan, ei mennyt keskipallolle eikä ennakoinut. Seuraavan kerran mä kyl otan ihan kapuloiden kanssa ja merkinkin voisi pian ottaa mukaan. Se on sille vielä hankalaa, että merkin jälkeen on muutakin elämää.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Agikisat Riihimäki 12.10.

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa