Alussa oli suo, kuokka ja Zero...

Mä muutan kohta blogin nimeksi Zero possuilee... 

Agility Zeron kanssa on toisinaan kuin suossa kävelisi. Jos et tee mitään, sä vääjäämättä uppoat kohti syvyyksiin. Jos pinnistelet, sä uppoat syvyyksiin siitä huolimatta. Mitä enemmän ponnistelet, sitä enemmän uppoat suohon. Sitten päätät koota kaikki viimeiset voimasi, pinnistät voimasi äärimmilleen ja päätät että NYT. Samalla hetkellä suon syvyyksistä tulee valtava imu, joka imee sut mukanaan. Kylmä, pimeä ja märkä maa imaisee sut sisäänsä. 

Tuomarina Ritva Herrala, oli suunnitellut superkivat radat. Aika haastavat mun mielestä ykkösten radaksi, eikä tuloksillakaan hurrattu, hyppärillä 35 kisaajista 11 tulosta! Mulla oli rataantutustumisessa ihan superhyvä fiilis, mä otin huomioon joka kaarteen ja suunnittelin tarkasti joka esteen. Mä olin vakaasti päättänyt vääntää tästä nollan, tai ainakin hyvän tuloksen vaikka väkisin. Suunnittelin kolmoselle oikein hienoa pakkovalssin tyyppistä, renkaan jälkeen hidastan hypylle, sit putken jälkeen juoksisin ihan pirusti ja sit 14 hypyn jälkeen valssi ja hieno takaakierto-valssi ja hurraten maaliin.

Zero rrkele sen sijaan pilas kaiken ja KARKAS lähdöstä. Tollaista se ei oo kans ikinä tehnyt. Mä huomasin vasta kakkoshypyn jälkeen, että se tuli. Mä olin siihen asti ollut selkä siihen päin ja se vaan röyhkeästi tuli. Mä en ollenkaan ehtinyt ohjaukseen mukaan ja rata oli yhtä katastrofia. Olin myöhässä joka esteellä, rimat lenteli ja koira huus rivouksia. Mä olin kyl niin suolaisenkatkera, että olisin samantien voinu pistää hurtan pataan. MUR!

Toka rata oli kans ihan kiva ja ihan semihyvä fiilis tutustumisessa, joskin ajattelin, että tuolla käytöksellä se salee pomppii kaikki kontaktit. Tällä kertaa se jäi odottamaan lähtölupaa (odotarrkele uskallakinedeshengittää), mutta tiputti ekan riman. Tunnelma jotenkin vähän lässähti siihen ja oma ohjaus oli huonoa. Oli hyviäkin pätkiä, joissa oli yritystä ja juoksin, mut kaiken kaikkiaan vähän sekava suoritus. Puomin kontakti oli tosi siisti, pidin Zeroa siinä hetken. Keinu oli semihyvä kans, mutta A:lle se ei pysähtynyt. Mulla oli kovin kiire tehdä persjättö siihen, keskityin enemmän juoksemiseen kuin alastuloon.

Aah, kyllä tästä suosta vielä noustaan, ei meikäläistä noin vaan lannisteta. Välillä tosin tuntuu, että korkeammat agilityvoimat on päättäneet, että me ei nousta kakkosiin sitten millään. Mut hei, saatiin me against all odds se ykkönenkin voittajaluokasta, joten kyllä me uhmataan agilitykohtaloakin!