Kiki rallilaamailee jälleen

Rallitoko Inkoossa 9.6. tuomarina Anna Klingelberg.

Rata kivan näköinen ja helppo avoimen luokan radaksi, ei mitään mitä Kiki ei osaisi. Lämmintä oli, mutta onneksi rataantutustuminen alkoi ajoissa ja lähdimme viidensinä, joten turhia odotteluita ei tullut. Kikin kanssa lämmitellessä se teki iloisesti seuraamista, pyörähdyksiä ja seisomista, ei niin mitään ongelmaa. Varjossa odotellessa oli jopa kohtuullisen rauhallinen, toisin kuin viimeksi.

Vähän heikko kuva, enkä osaa kääntää sitä
Pujottelussa oli merkkien tilalla crocsit, joita kovasti ihmeteltiin. Sitten ihmeteltiin vuorostaan kehän ulkopuolta ja välillä surffailtiin muuten vaan metrin perässä. Virheitä ja kontrollin puutosta ja vinoutta ja puutteellista yhteistyötä sateli tiheään, kun Kiki laahusti perässä ja oli ihan kuutamolla.

Vasemmalle 360 astetta käännöstä pitäisi treenata, koska pylly menee helposti maahan. Siitä johtuen mä teen edelleen pienen ympyrän, josta lähtee aina se -3p. Yhden kyltin se kiersi ja tökki, jonkun liikkeen uusin, kun teki mitä sattui.

Oikealle käännöksessä, missä olisi pitänyt pysähtyä sekä ennen että jälkeen käännöksen, Kiki oli kuutamolla eikä kääntynyt yhtaikaa, tästä lähti näköjään -10p. Houkutuksessa oli ihana Angry Birds -lelu, joka käytiin hakemassa ja oltais haluttu kantaa palkintona ulos kehästä. Autoakin ihmeteltiin kovasti ja käytiin tökkimässä, näistä myös -10p.

Laama-Kikiperkele
Tuloksena 68 pistettä, ei oo todellista!! Mua ei harmita noi Kikin iloiset touhotukset ja lelujen noutamiset, mutta tuo täydellinen lahnaus ärsyttää aivan suunnattomasti. Viimeksi ajattelin, että ongelma on kuumuus, mutta tällä kertaa se oli kyllä aivan oma itsensä sekä ennen rataa että sen jälkeen. Voi huoh, miksi nämä lahnat osuu aina mulle...?!

Nyt mua ärsyttää koko rallitoko niin paljon, että jätetään laji hetkeksi tauolle ja keskitytään tokoon ja palveluskoiralajeihin. Mietitään vaikka syksyllä tai talvella, jos vaikka jaksaisi treenata rallijuttuja.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Agikisat Riihimäki 12.10.

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa