Voittajaluokan Vaavi

Vaavi pääsi pitkästä aikaa ralleilemaan. Edellisestä kerrasta onkin jo aikaa mitä, yhdeksän kuukautta...? Hirvästi ei olla treenattu ja mä en ehkä edes muistanut, miten kyltit kuuluisi suorittaa. Pikainen googletus ennen rataa, mutta tulevaisuudessa voisi varmaan edes kerran vilkaista sitä sääntökirjaa ennen kisoja :D

Rata oli sinänsä helppo, mutta huomaa, että Zerolla kropanhallinta on huonontunut aika paljon ja se on hankala käännösten kannalta. Käännöksistä tulee  kömpelöt ja niistä tulee aina virhepisteitä siitä, että rintamasuunta ei ole sama. Musta sen huomaa myös jotenkin sen kropasta, tuntuu et lihakset takaosassa on hävinnyt esim. vuoden takaisesta, sen sijaan etuosassa sillä on olosuhteisiin nähden ihan hyvä lihaskunto. Liikuntaakin se saa varmaan enemmän kuin ennen Kikiä. Selkäkin taitaa  oireilla aina välillä, koska se toisinaan  kävelee jäykän näköisesti ja selkä kaarella. Nyt se ei oo vähään aikaan saanut kipulääkettä ja cartrophenistäkin taitaa olla jo useampi kuukausi.

Radalta pari -10p pistettä puuttuvasta perusasennosta ja joku toinen, mitä en huomannut. Muutama pikkuvirhe lisäksi, joten lopputuloksena 74 pistettä,  RTK2 ja menolippu voittajaluokkaan. Hieman tosiaan petrattavaa, ennen kuin uskalletaan mennä sinne, hehe...



Kiki Kikkelsson pääsi tekemään tokoa ja uu, mä en tiedä miks mä en harrasta tota useammin. Meillä  on ollut seuraamisen kanssa ikuisuusongelma, että se on laiska ja jättäytyy jotenkin tylsästi taakse. Nyt sillä oli jo valmiiksi aika kova vire ja lisäks mä palkkasin sitä namilla ensin ja sitten lelulla. Tällä tavalla sain sen karvaperseeseen vähän vauhtia ja se teki tosi nättiä seuraamista. Pitää vaan huolehtia siitä, että se ei kiehahda yli jossain vaiheessa. Mikään ei ole hirveämpää kuin se PK-tottiksen ylivireinen seuraaminen... Mitään kilometriä se ei tietenkään jaksa vielä tehdä, mutta hyvin seurasi jo useamman metrin. Tajusin tosin, että olen itse tehnyt virheen tässä, että lähden aina liikkeelle perusasennosta. En ole riittävästi treenannut sitä pelkästään seuraamiseen lähtöä suoraan liikkeestä.

Maahanmenon se on jotenkin mystisesti oppinut itsestään, oon varmaan riittävästi karjunut sitä lenkillä. Se lätsähti juoksusta maahan pelkästä käskystä, tähän asti olen aina joutunut avustamaan kädellä. Yleensä se nousee samantien ylös, tähään pitää kiinnittää huomiota. Samoin se, että oma liike jatkuu, enkä pysäytä sitä vartalon avulla. Nyt täytyy vähän enemmän treenata seisomista, kun maahanmeno toimii noin hyvin.

Ihan lyhyt paikallaolo, halusin testata, miten se toimii häiriön alla. Istualteen se pysyy tosi hyvin ja kestää hyvin liikkeen joka suuntaan, mutta toki ei mitään pitkiä aikoja - palkkaan yleensä noin kymmenen sekunnin välein. Tästä nyt sitten pikkuhiljaa pidentämään aikoja. Mä en tiedä miks mä en ole näitä paikallaoloja treenannut enempää, kun se hankaloittaa jo ihan perus treenaamistakin. Maassa se pysyy paljon huonommin, meinaa nousta ylös samantien kun käännyn. Palkkasin riittävän usein ja lopulta päädyin kymmenen metrin päähän pomppimaan kuin kenguru - häiriö ei tuntunut hämmentävän sitä pätkääkään.

Eteenmeno lelulle toimi yllättävän hyvin myös. Otin nyt aika kaukaa ja lelun jätin puskan eteen, oli vaikea erottaa. Juoksi hieman vinoon, mutta toisaalta lelu ei tosiaan meinannut erottua. Paremmin se joka tapauksessa hahmottaa tämän kuin Zero vuoden treenin jälkeen... Voisi alkaa pidentää matkaa pikkuhiljaa ja samalla tehdä vähän pk-eteenmenon alkeita. En usko, että tämä tulee olemaan sen suurempi huolenaihe Kikille. 

Kapulan pitoa mä olen treenannut jonkun verran kotona naksuttamalla. Itse noutohan sujuu ihan hyvin - tehdään sitä edelleen leikkinä. Pelkkä pito tuntuu kuitenkin olevan sille tosi vaikea ja se ei ymmärrä, että sillä on tehtävä pitää kapula paikalaan. Se edelleen kuvittelee sitä leluksi  ja haluaa touhuta kaikkea tyhmää kapulalla, pyörittelee sitä suussaan jne. Kateellisuustreeni toimii jossain määrin: molemmat koirat istuu vierekkäin ja vuorotellen annan kapulan niille ja palkaksi herkkunami. Täytyy ehkä testata tätä muussakin tekemisessä.

Viime ja toissaviikonloppuna Kiki kävi hyppytekniikkakurssilla, joka oli hyvä ja antoi hyvät eväät sekä agilityn että pk-tottiksen hyppyjen opetteluun. Siitä oma postauksensa, kunhan saan ne saamarin videot ladattua puhelimesta. Videokameran laturi hukkui muutossa, joten jos jollain lojuu nurkissa ylimääräinen Sony:n laturi, niin lahjoituksia otetaan vastaan.

Eli treenattavaa:
- Liikkeestä seisominen
- Paikallaolo maassa
- Kapulan pito
- Istumisessa pidennä matkaa ja aikaa
- Seuraamisessa nosta virettä aikaisemmasta, mutta ei liiaksi
- Eteenmenossa pidennä matkaa
- Treenaa häiriössä ja vieraissa paikoissa enemmän

Masalassa muuten on loistavat nurmikentät, jonne voisi mennä treenaamaan hyppyjä joku kerta. Täällä Veikkolassa on superhienot hiekkakentät, mutta ei yhtään järkevää nurmikenttää, jonne saisin hypyt pystyyn.






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Agikisat Riihimäki 12.10.

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa