Tervemenoa voittajaluokan superkiki! - eli toko Veikkola AVO1

 Jeeeeeeeeee, me tehtiin se! Matka oli pitkä ja kivinen, mutta vihdoin saatiin se himoittu ykköstulos, joten seuraavaksi superkikin tie jatkuu kohti voittajaluokkaa. 

Veikkolan Kaukalolla koe, tuomarina Susa Berghäll


Kiki oli paras! 

Paikalla istuminen 10: jännitti niin, ettei veri kiertänyt ja ajattelin, että pyörryn. Sinnikäs alun palkkaaminen on tuottanut tulosta, istui kuin tatti jätössä ja pysyi, vaikka yksi koira nousi ja lähti rivistä kesken kaiken. Pään pyörimistä voisi olla vähemmän, mutta tosi tyytyväinen kokonaisuuteen. Kehääntulo oli hieno, kehästä lähtöä voisi vähän treenata, siinä kohti pakka yleensä hajoaa (myös yksilöliikkeissä). 

Seuraaminen 9: Ei tuntunut kauhean hyvältä. Piti kontaktia vähän huonosti. Eka perusasento oli hidas ja pari käännöstä vähän laiskoja. Juoksu oli hyvä ja peruutus oikein nättiä. 

Liikkeestä istuminen 10: tämä oli hyvä, vaikka kovasti vielä ennen kehää tarjosi seisomista. 

Luoksetulo 9,5: Vähän oli jätössä ilmeisesti haistellut, muuten tuli kivaa vauhtia, tuli eteen suoraan ja reippaasti, ei ennakoinut vaan lähti sivulle vasta käskystä. Muistaakseni pieni käsiapu tuli sivulla, vaikka kuinka yritin keskittyä käsiin. Mur. 

Ruutu 9: Ruutuun menossa aavistuksen pieni banaani, meni kuitenkin nätisti keskelle. Pysäytys hidas, liikkui metrin verran vielä käskyn jälkeen. Tähän ehdottomasti lisää napakkuutta. Maahanmeno nopea, sivulle kivasti. 

Kaukot 8: Meni maahan hienosti, mutta ekalla nousulla vaati tuplakäsky. Hassua, tätä tehtiin muutamakin toisto ennen omaa vuoroa ja joka kerta toiminut hienosti. Muuten ihan hienot vaihdot eikä sekoittanut etu- ja takakaukoja (teki nyt siis tutusti takakaukoilla). 

Hyppynouto 5: Voi surku. Lähti hienosti, toi kapulan ja kiersi esteen takaisinpäin tullessa. Tajusin, että ei oo riittävästi tullut treenattua umpihyppyä eikä ainakaan riittävillä korkeuksilla. Mulla on iso henkinen ja periaatteellinen ongelma kiinteiden umpihyppyjen kanssa, en tajua, miten ne on edes luvallisia missään koiralajissa. Pitänee pk:n uudella magneettiesteellä treenata. Pureskeli hieman palautuksessa, tuli kivasti sivulle, suoruudesta en muista kommenttia. 

Kierto 8: kiersi nätisti, edessä tapahtui kummia, hyppäsi mua vasten ja istahti hyvin vinoon johonkin eteen ja sivulle välimaastoon. 

Kokonaisvaikutus 8: Pari haukkua kuului, siitä vähennys. Kokonaisuudessa oli mielestäni kuitenkin erittäin hyvä ja yhteistyö pelasi paljon paremmin kuin koskaan aiemmin. Kesti hyvin kehut, jaksoi palkatta ja keskittyi kivasti loppuun asti. Hyvä Kikistiina! 

Yhteensä 270 pistettä, 1-tulos ja luokkavoitto! 

Seuraavaksi siis katse kohti voittajaluokkaa. Tämä ykköstulos tuli oikein hyvään saumaan, nyt voi rauhassa keskittyä talven yli hiomaan voittajan liikkeitä kuntoon ja kisata sit ens keväänä taas. Hyvä Kikiiiii! 

Odotellaan vuoroa. Vauva nukahti ja aurinko paistaa. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Agikisat Riihimäki 12.10.

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa