Katsaus menneeseen vuoteen ja tavoitteet vuodelle 2023

Taas yksi vuosi takana ja aika tarkastella, miten tavoitteet ovat toteutuneet. Sekalainen vuosi on takana, on riittänyt haasteita, on ollut hienoja onnistumisia, keväällä perheeseen syntyi toinen vauva ja kaikenlaista kivaa on touhuttu. 

 Tavoitteet vuodelle 2022

- AVO1
- VOI1
- PK-koulari 
- RTK4
- Luonnetesti 
- Treenata säännöllisesti hyppytekniikkaa 
- Saada metrinen toimimaan 
- Kokeilla Noseworkia
- Liikkurikurssi/RT-koetoimitsijakurssi

Meillä oli kunnianhimoiset tavoitteet, joista valitettavasti suurin osa ei toteutunut. Tokossa edettiin hitaasti, mutta kuitenkin edistystä koko ajan tapahtui. Vireenhallintaongelmat seurasivat tokosta rallitokoon, jossa ei ensimmäisen kahden kisan jälkeen ei kerta kaikkiaan olla onnistuttu radoilla tuloksen arvoisesti. Suurin askel oli kuitenkin pk-lajeista luopuminen, kun koin, ettei aika vaan riitä kaikkeen kahden pienen lapsen kanssa. Harmittaa todella paljon, koska haussa Kiki oikeasti oli hyvä ja rakasti sitä, samoin mä. 

Kisastarttien määrän perusteella takana on kuitenkin kohtalaisen aktiivinen vuosi: 8 rallitokoa ja 3 tokoa olivat enemmän kuin aikaisempina vuosina (2021: 4 rallia ja 2 tokoa, 2020: 3 rallia, 2 tokoa ja 1 BH)

Toko

AVO1 saavutettiin vihdoin syyskuussa neljännellä yrittämällä. Yhteensä kisasimme kolme kertaa tänä vuonna. Liikkeet olivat kohtalaisen hyvät jo talvella, mutta kokonaisuuden hiominen vaati vielä kuukausien työn. Vireenhallinnan kanssa ollaan edistytty huimasti varsinkin sen jälkeen, kun päätin keskittyä jatkossa vain tokoon. 
Voittajaluokkaa ei vielä ehditty korkata, se jää ensi vuoden tavoitteeksi. 

PK-lajit

Tehtiin keväällä ja kesällä tottista ja kokeiltiin jälkeä muutaman kerran, mutta valitettavasti tuntui, ettei aika ihan kerta kaikkisesti riitä kaikkeen. Hakutreeneihinkin saa uppoamaan koko illan ja silti en ollut enää lainkaan varma, saanko tottiksen koskaan toimimaan niin, että kisoihin asti päästäisiin. Paukut toimivat sen verran, että saan Kikin seuraamaan, mutta paikallaolo ei toiminut missään vaiheessa. Hyppytekniikkaa tehtiin jonkin verran eikä koskaan päästy metristä yli. Samat ongelmat vainosivat treeni toisensa jälkeen. Paikkamakuu tuottaa ongelmia siitä huolimatta, että tokossa kisataan onnistuneesti. En välttämättä ikinä pysty luottamaan Kikiin riittävästi. 

Rallitoko

Kisattiin 8 rataa mestariluokassa, joista tulos saatiin ensimmäisistä kahdesta. Vireenhallinta tuottaa isoja ongelmia edelleen ja tarvitaan vielä paljon ratatreeniä. Syyskuun lopussa kävimme Ahvenanmaalla kisaamassa, se oli mukava reissu. RTK4 jää vielä odottelemaan parempia aikoja. 

Luonnetesti

Tajusin kesällä, että luonnetestin ikäraja on vasta seitsemän vuotta, joten siirsin ihan suosiolla ensi vuoteen tämän. 

Hyppytekniikka ja metrinen

Treenattiin alkuovuodesta, kunnes lopulta päätin luovuttaa metrisen suhteen. 

Nosework

Kokeiltiin ja on hauskaa, jäi kuitenkin kokeiluasteelle. Tällä hetkellä keskitytään tokoon ja ralliin, kokeillaan nosea sitten uudelleen eläkkeellä. 

Liikkuri- ja rt-koetoimitsijakurssi

No kävin sit molemmat, liikkurikurssin kesällä ja koetoimitsijakurssin syksyllä. 

Matkamuistoja syksyltä


Tavoitteet vuodelle 2023

Lajivalikoima pienenee ensi vuonna ja asetan tavoitteet huomattavasti matalamme kuin aiemmin. Joka vuosi on jäänyt tavoitteet täyttymättä ja vähän ehkä liikaakin olen puuhastellut vähän sitä sun tätä. Nyt keskitymme ensisijaisesti tokoon ja siinä sivussa tehdään rallia sen verran, että saataisiin RTK4. Mulla on myös ajatus pitkäjänteisemmistä tavoitteista, joista jäljempänä. 

Toko

- Möllikokeita 1 - 2 kpl (VOI) ennen ekoja kisoja 
- Kehätreenejä muutama ennen kisoja
- Ekat VOI-kisat (kesä?) 
- VOI 1 
- SM-kisat

Tärkein tavoite olisi saada voittajaluokan kokonaisuus kuntoon. Tarpeeksi liikkurointia ja koemaista treeniä, kehätreenejä ja 1-2 möllikoetta ennen varsinaista koetta. Varsinaista aikatavoitetta en ajatellut asettaa, ajatus kuitenkin olisi saada 1-tulos vähän nopeammin kuin aiemmissa luokissa. SM-kisat ovat lähinnä bonustavoite, koska en ole lainkaan varma, ehditäänkö saamaan tulos ennen ilmoittautumisajan umpeutumista. 

Rallitoko

- RTK4 
- vähintään neljä kisaa

Ralli on sivulaji tokon ohella, treenin pääpaino on ratatreenissä. Teknisesti Kiki osaa mielestäni riittävästi, kokonaisuus tuottaa haasteita. Päätin viime keväänä, että kymmenen peräkkäisen nollatuloksen jälkeen voin luovuttaa, joten ensi vuonna kisataan vähintään neljä kisaa. Tavoitteena olisi toko saada RTK4. Valiotitteliä en nyt toistaiseksi havittele. 

Luonnetesti

Kiki täyttää marraskuussa seitsemän, joten ennen sitä on luonnetesti käytynä. Tavoitteena olisi toki päästä siitä läpi. 

Omat tavoitteet

Toimitsijakortteja on toistaiseksi kertynyt tarpeeksi, tavoitteena olisi nyt lähinnä hyödyntää niitä. 
- BH-kokeita 1 - 2 
- Rallitoko 1 
- Liikkurina 1 - 2 
- Juosta 10km 

Pitkän aikavälin tavoitteet/ajatukset: 

Kiki on nyt 6-vuotias, joten aktiivista tokouraa sillä on vielä kaksi vuotta, korkeintaan kolme, jos pysyy ehjänä. Nyt panostetaan siis seuraavat kaksi vuotta täysillä tokoon, tavoitteena TVA. Ajatus on nyt kerätä 3x VOI1-tulosta ja luottaa siihen, että sääntömuutos tulee voimaan. Tästä tulee toivottavasti tarkempaa tietoa jo siinä vaiheessa, kun Kiki saavuttaa ensimmäisen ykköstuloksensa. Jos näyttää huonolta, muutan suunnitelmaa, siirryn suoraan EVL:ään, yritän kerätä valiotulokset sieltä ja suosin lempeitä tuomareita. 

Rallitokoa kisataan huvikseen tokon rinnalla, tehdään ratatreeniä ja tavoitellaan RTK4:ta. Käydään ehkä vielä uudestaan Ahvenanmaalla kisaamassa ja pidetään hauskaa. Vuonna 2025, kun Kiki on 8-vuotias ja sen tokoura hiipuu, panostetaan täysillä ralliin ja yritetään tosissaan kerätä valiotuloksia. 

Noseworkia kokeillaan taas, kun toko päättyy ja Kiki 8 - 9 -vuotias. Silloin panostan siihen sen verran, että ilmoittaudun johonkin kurssille ja käyn seuraamassa kisoja. Tavoitteena olisi kokeilla kaikkien lajien kisoja muutamia. Lajina varmaan kaikista kevyin, joten tätä voitaisiin jatkaa pitkäänkin. 

Koiratanssia olen aina halunnut kokeilla ja tästä tulee niinikään Kikin eläkeläislaji, tätä kokeillaan sitten, kun rallitokon suhteen ollaan saavutettu tavoitteet tai vaihtoehtoisesti luovuttu toivosta. Tarvitsisin apua ohjelman koostamiseen ja musiikin pätkimiseen. Sitä en vielä tiedä, kokeillaanko freestyleä, HTM:ää vai molempia. 

Pennun paikka olisi varmastikin auki jo pian, mutta koska Kiki on haastava koira yksinäänkin, mun on jotenkin vähän vaikeaa kuvitella tähän toista koiraa rinnalle, vaikka tarve ja toive olisikin suuri. Lisäksi kaksi pientä lasta pyörittää arkea varsin tehokkaasti. Tähän soppaan vielä erikoistumisopinnot ja pitkät työpäivät. niin saapahan nähdä. Kolmen vuoden päästä tosin Kiki olisi 9-vuotias ja lapsetkin 6- ja 4-vuotiaat, joten elämä ehkä siltä osin jo aavistuksen helpompaa. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Agikisat Riihimäki 12.10.

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa