Voittajan katsaus helmikuun alussa

 Tokoa itsekseni pääosin - vähän oli tammikuussa taukoa, kun ollaan oltu vuorotellen kipeänä, taas. Tällä viikolla itsekseni Hiekan hallilla, tällä viikolla peräti neljästi + Sirken toko. Kotitreeninä kaukot ja tunnari jatkuu. 

Paikallaolo: ei tehty ryhmässä, aika vähän muutenkin. Vaatii ehdottomasti ryhdistäytymistä. 

Seuraaminen: aika vähän tehty. Tätä pitäisi tehdä liikkuroituna ja pidempää pätkää, kiinnittäen huomiota kontaktin säilymiseen. Käännökset kivoja, myös juoksussa toimivat varsin kivasti. Kontakti kyl parantunut hieman. Seuraaminen alkanut toimia varsin kivasti myös jääveissä ja ohjatussa. 

Jäävät: ollut tosi hyvä, nyt tosin viime treeneissä kieltäytyi kuuntelemasta lainkaan. Yksi istuminen, jonka jälkeen seisomisessa tarjosi istumista. Tehtiin erottelua edessä, tämä toimi hyvin. Jälleen sivulla tarjosi pelkkää istumista. Laitoin hetken jäähylle, jonka jälkeen yllättäen palautui seisominen mieleen. Toissatreeneissä kisamaisessa pätkässä istui myös maahanmenon, tätä se ei ole sekoittanut ikinä ennen. Toisinaan myös hidas, tähän voisi kiinnittää enemmän huomiota. Tekniikasta en oikein tykkää, valuu ikään kuin istumisen kautta maahan. Seuraamaan lähtö kiva ja ollaan tehty kokonaista L:ää myös säännöllisesti. 

Luoksetulon stoppi: tämä on aivan ikuinen murheenkryyni. Saatiin hyvät neuvot Sirkeltä, eikä siitä huolimatta etene. Jarrutus toimi hyvin, kun vapautin suoraan, mutta nyt en saa sitä mitenkään yhdistettyä stoppiin. Ei oikein vieläkään tajua koko pysäytystä, kävelee monta askelta. Pysäytän edelleen noin metrin päähän itsestäni, ei kerta kaikkiaan toimi muuten. Ihan nakinheitolla olen yrittänyt opettaa perusajatusta, en oikein tiedä tajuaako. Pää hajoaa kyllä tämän kanssa! 

Luoksetulon muut osat: ihan yllättävän hyvin tulee edelleen suorat luoksetulot. Vauhtia saisi ehkä olla enemmän, toisaalta en ehkä edes halua, että tulee sata lasissa. Sivulletulot edelleen hirveän helposti valuu liian eteen, ei vaan kerta kaikkiaan tajua vauhdista. 

Ohjattu nouto: Seuraaminen ja seisominen varsin hyvät eikä enää tässä sekoita istumiseen. Liikkuroituna pitäis tehdä enemmän. Suunnat osaa melko varmasti ja ollaan nyt tehty täydestä matkasta. Tällä hetkellä suurin ongelma on kapulan pureksiminen - vähintäänkin pyörittää kapulaa suussa. Toinen iso ongelma on luovutus, jossa valuu ihan liian eteen sivulla. Kapulan pitoa ollaan tehty erikseen lyhyeltä matkalta pikkuhiljaa matkaa pidentäen. Samalla taktiikalla ollaan sivulletuloakin tehty, ensin hitaasta vauhdista läheltä, vähitellen pidemmältä ja kovempaa. Ehkä pientä edistystä tapahtunut pidossa, en nyt anna edes korjata otetta noston jälkeen. Sivulletulo ei oikein toimi - ainoa, mikä toimii on bäk-si -käsky, jota käytän esim. luoksetulossa. Nouto-käskyllä tulee jostain syystä aina eteen. Mitähän tähän keksisi, kun kapulan noston jälkeen ei kuitenkaan enää voi antaa käskyä, vaan ohjatussa on tarkoitus olla ainoastaan oikea ja vasen.

Ruutu: hieno, hieno ruutu on pilalla! Ennakoi ihan hirveästi stoppia ja tulee ihan järjestäen aivan liian eteen. Pallo sivulla -menetelmä edelleen käytössä, kun toimi niin hyvin, jostain syystä nyt kuitenkin tulee taas ihan liian eteen. Palasin pitkästä aikaa takaisin kosketusalustaan, kaipa tähän pitäisi löytää se kuuluisa tasapaino treenaamiseen. Korjaukset toimivat edelleen huonosti, alustalla varsin kivat, näyttöruutua ei hiffaa lainkaan. Sivulletulo seuraamaan toimii oikein kivasti ja hakee paikkaa hyvin. 

Kaukot: etenee hitaasti, mutta Emmin ohjeiden avulla olen saanut vähän toivoa ja itse asiassa Kiki tuntuu vähän jo tajuavan ajatuksenkin. Viime treeneissä keksin asettaa riman tassujen eteen, jotta saisin etäisyyttä mukaan enemmän kuin omien jalkojen mitan ja se toimi yllättävän hyvin! Aiemmin rima häiritsi ja Kiki yritti astua sen yli tms. mutta nyt tajusi, että sen takana kuuluisi pysyä. Edelleen tekee paljon virheitä ja erityisesti sitä, että tassut tepuuttaa paikallaan. En nyt haluaisi suvaita sitäkään, vaan haluaisin tassujen pysyvän täysin paikallaan. I - M - I ei olla vielä treenattu. 

Tunnari: tämäkin etenee hitaasti, mutta varsin hyvällä varmuudella ilmaisee purkista oman. Hirveästi vaihtelua tähän ei olla saatu, koska en vieläkään ole saanut aikaiseksi tehdä purkkirataa, jotta saataisiin etäisyyttä ja erilaisia ympäristöjä tehtyä. Myöskään kapulan noutoa ei olla tehty, se olisi listalla seuraavana. 

Kierto-ohjattu: Jostain syystä kierrolla tarjoaa edelleen sinnikkäästi hyppyjä, varsinkin aksahyppyjä treenatessa (halli on tosi huonosti varusteltu, siksi joutuu treenaa aksahypyillä). Erityisesti silloin tarjoaa, kun on ensin treenattu suuntia, ei jotenkin yhtään hiffaa meno- ja paluumatkan eroa. Ilman stoppia läpijuoksuna olen nyt kiertoa tehnyt (en siis enää palkkaa hyppyjen ohi kierrosta), toimii tosi kivasti. Pysähdyksestä pääsääntöisesti on toiminut hyvin, tosin viime treeneissä taas jostain syystä kieltäytyi hyvin jyrkästi suorittamasta umpihyppyä (40cm puinen umpieste, ei ongelmaa aiemmin). Sivulletulo tuottaa haasteita, tulee ihan liian eteen. 

Stoppeja ihan tosi läheltä kiertoa, erityisesti maahanmenoa - toimii lähietäisyydeltä ihan kivasti, vaatii vielä paljon treeniä, jotta päästään täyteen matkaan. Stoppia vähemmän, toivon, että siirtyisi luoksetulosta ilmaiseksi. Ollaan tehty erikseen myös paluuta kiertämään, jotta voisin stopin/maahanmenon jälkeen vuorotella kutsun ja kierron välillä. Tajuaa huonosti, lähtee säheltämään helposti ihan muualle. 

Tää kierto-ohjattu tuntuu olevan ikuinen murheenkryyni. Kun yks osa toimii, toinen hajoaa. Kiertoa olen avossa rakentanut hyvin huolellisesti, tehnyt hypyn ja kierron erotteluita, tehnyt kaikenlaisia häiriöitä kierrolle, laittanut tötsät hyppyjen väliin ja taakse ja oikein korostanut hyppyjen ohittamista. Nyt sitten hyppyjen suuntien myötä estehakuisuus on kasvanut myös kerrossa. Usein Kiki tekee vielä niin, että kiertää esteet takaa - tähän olen miettinyt käskyn vaihtamista, koska "kierrä" on geneerinen kiertämiskäsky vähän kaikelle ja ehkä se muistelee vuosien takaisia aksatreenejä? Käskyn vaihtamisen lisäksi tähän voisi auttaa kunnollinen este, pitää ehkä laittaa viestiä hallin omistajalle. 

Ajatuksia: 

- Kierrossa paluu alkutekijöihin: vahvistaa hyppyjen välistä irtoamista ihan vaikka namikipon avulla

- Kiertoa luoksekutsuna hyppyjen etupuolelle ja peruutus takaisin hyppyjen taakse

- Erilaiset asetelmat hyppyihin: pitkä väli, lyhyt väli, useita hyppypareja... 

- Lelu hypyn taakse edistämään kierron jälkeen hypylle hakeutumista

- Umpihypyn vahvistaminen: hyppytekniikka, naksutin, lelu taakse

- Kuuntelutreenit: hypyn, kierron, merkin ja noudon erottelu, sirkusradat 

Kikillä on ollut rankka viikko


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Agikisat Riihimäki 12.10.

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa