Haudassa saa sit levätä

 Viikon treenailut yhdessä pläjäyksessä. Nyt onkin ollut tiivis viikko - hallilla käyty peräti neljästi ja sunnuntaina on rallikisat. Kahdesti Virkkalassa ja kahdesti itsekseni Hiekan hallilla. Kikiparka joutuu tehotreeniin aina, kun kukaan perheestä ei ole kipeänä - tämä on sen verran harvinainen tapahtuma, että pakko ottaa kaikki hyöty irti siitä ajasta. 

Maanantai - Pian kanssa Virkkalassa

Kehääntulot ja liikkuminen: ei taas aikoihin tehty erikseen, toimi hyvin ja oli kivassa vireessä. 

Ruutu: ei toiminut taas yhtään, varasti toistuvasti lelulle ja paikka aivan väärä. Vaikutti vähän myös siltä, ettei voisi vähempää kiinnostaa koko touhu muutenkaan. MUR. Alustalla ihan ok toistoja, silloin kun ei varastanut lelulle. Keskusteltiin käskyistä - alustalle kun hakeutuu, se seis on vähän turha, sillähän mä merkkaan paikan oikeaksi. Ehkä enemmin kannattaa kattoa, mitä tekee ja opettaa olemaan paikallaan tepuuttamatta oikeassa paikassa? Ylipäätään mä oon vähän opettanut koiran siihen, että höpötän koko aika ja hiljaisuus on yleensä sitä, että jokin on pielessä. Vähän tätä samaa olen tehnyt naksuttamalla paikkaa, odotan hiljaa, että korjaa paikan. Tämä ei ehkä jatkon kannalta kauhean hyvä, jos idea on opettaa koiralle, että hiljaisuus on hyvä asia. 

Ohjattua: seuraamista palkkasin erikseen, oli nyt ihan hyvä ja stoppi vähän parempi. Suunta kohti ruutua vaikea, meni ruudun kautta, mutta osasi korjata kaupulalle. Oikein kuuli sen ajatukset, kun se pohti asiaa. 

Kaukot: muutama toisto, ihan hyviä, joskin vieläkin niin helposti lähtee tulemaan eteenpäin ja huomiota kiinnitettävä rauhallisuuteen - nyt se tekee kolme toistoa yhden käskyllä ja touhuaa koko ajan jotain. Enemmän siis rauhaa, hiljaisuus on hyvä asia ja korostaa niitä asentoja, ei muutosta. 

Uusi pallo on tosi kiva

Tiistai - rallin muistuttelua itsekseni 

Ensin tekniikkaa, sitten näistä koostettua radanpätkää. Kuuntelu ja erottelu oli erityisesti päivän teemana. 

Puolenvaihto edessä vs. jalkojen välistä - vaikeaa, varsinkin putken lähellä kuumenee ja pyrkii tekemään mahdollisimman nopeasti vaan jotain sinne päin. 

Peruutus edessä ja eteen istu - helppoa, käsimerkit on tässä hyvin selkeät ja erottaa ne hyvin. Peruutus hiemen epävarma edestä, aloittaessa kauempaa peruuttaa sujuvasti seuraavan kyltin ohi, mutta kyltillä mun edestä peruuttaessa varmaan välimatka seuraavaan kylttiin on niin pitkä, että Kikillä menee usko. Voisi testaa vähän lyhyemmällä kylttivälillä, toimisiko paremmin. 

Puolenvaihto takana vs. pyörähdys vs. poispäinkäännökset - nämä ihan yllättävän hyviä. Enemmän sekoittelua tapahtui ihan perus kukkaiskäännöksissä ja saksalaisessa täyskäännöksessä. Niissä ei kerta kaikkiaan kuunnellut ja seurannut käsimerkkiä loppuun asti vaan sama kuin puolenvaihdoissa aiemmin, kunhan nyt mahdollisimman nopeasti tekee jotain sinne päin, niin on varmaan ihan riittävän hyvä. 

Oikealla puolella peruutus sekä 1-seiso-2-istu-3-maahan oli helppoa. 

Putken ohi seuraaminen - kyttäsi ja rumaa, joutu tekee muutaman toiston, ennen kuin oli siedettävä. 

Radanpätkällä edellä mainitut temput sekä houkutus ennen putkea, johon ei menty missään vaiheessa. Alku tuotti ihan tosi isoja haasteita, vaikka oli ihan perustemppuja. Jotenkin ei yhtään kuunnellut täyskäännöksissä ja puolenvaihdoissa. Houkutus oli vaikea, koska piti ohittaa putki (oli vaikeampi kuin hallista keräämäni houkutuskrääsä, joskin meni varuiksi sinnekin työntämään päänsä purkkiin). 

Radalla tuntuu ihan hirveän vaikealta vieläkin kokonaisuuden hallinta. Ihan perustemput menevät pieleen, koska Kiki tekee jotain sinne päin ja itsellä helposti hajoaa pakka, kun Kikillä herpaantuu keskittyminen. 

Ralleilua

Torstaina - Virkkalassa yhteistreenit

Kolmistaan treenit, olipa luksusta saada uusi liikkuri. Kiki oli suorastaan sika, teki ihan kummallisia juttuja taas. 

Kierto-ohjattu: Odottamista eka, ei kuunnellut liikkuria, mutta yritti muutaman kerran tulla eteenpäin mun vielä kävellessä. Suuntia seuraavaksi, tällä kertaa avohyppy (oikealla) oli vaikeampi kuin vasen umpihyppy. Outoa. Sivulletulot olivat melko hyvät. Kiertäminen meni ihan yllättävän hyvin eikä tässäkään kuunnellut liikkurin käskyä. 

Seuraamista liikkuroituna: tämä olikin vaikeaa. Ei taas aikoihin olla tehty kauhean pitkää pätkää eikä liikkuroituna. Näytti tosi tylsistyneeltä ja kontakti oli huono. Edisti ihan hirveästi, varsinkin aloitettaessa seuraaminen täyskäännös ja liikkeelle mars - tällaista ei ennen ollakaan tehty. En tajua, osaahan se täyskäännökset liikkeestä ja paikallaan noin muuten. Kunhan saatiin väännettyä kontakti ja paikka, seuraaminen oli teknisesti ihan ok. 

Ruutua: nyt, kun oli kaksi avustajaa, laitoin lelut ruudun molemmille puolille ja vähän vuoroteltiin alustaa ja ilman alustaa. Oli melko sika taas, yritti toistuvasti varastaa. Oli myöskin sitä mieltä, että Pia on vähän nähty ja olisi mennyt vaan toiselle apparille hakemaan lelua. Keskusteltiin käskyistä, parempi tosiaan olla hokematta sitä seis-käskyä alustalla ja ilman alustaakin olisi sinänsä paikkaa opettaessa loogista, ettei pysäytä koiraa käskyllä vaan antaa sen pysähtyä itse oikeaan paikkaan. 

Stoppeja: ennakoi ihan hirveästi naminheitolla luoksetuloa, täytyy olla tosi tarkkana, että riittävästi tekee myös perille asti luoksetuloja (olen nyt alkanut heittää nameja mun taakse myös sen tullessa luo). Keksittiin kokeilla namialustalla takapalkkaa lelun sijaan, koska lelu keskeyttää ärsyttävästi aina toiminnan ja lisäksi saa enemmän vauhtia ja säpäkkyyttä toimintaan, kun ei tarvii vääntää paikallaolemisen kanssa. Tämä toimi tosi hyvin ja sain nopeita toistoja läpijuoksuja ja muutama stoppi. Näin on myös helppoa varioida etäisyyttä toistojen välillä. Montaa toistoa ei pysty kuitenkaan ottamaan, koska on aika kuluttavaa. 

Kaukot: rimalla muutama toisto, ihan hyviä

Paikallaolo: toiset teki istumista, joten ei häiriökäskyjä. Haisteli pari kertaa, josta huomautin. Menin hetkellisesti piiloon ja kurkkasin sieltä Kikiä. Ei kiinnostanut erityisemmin mun sijainti. Yhteiskehääntulosta saatiin vähän harjoitusta, kun seuruutettiin ympyrässä koiria. 

Pitkästä aikaa lenkki ilman hihnaa, Kiki tykkää!

Perjantai - Hiekan hallilla itsekseni 

Tänään mietin erityisesti virettä ja vaihtelin nopeiden ja hitaiden liikkeiden välillä enemmän kuin yleensä.

Stoppeja muutama ihan naminheitolla ja monta läpijuoksua. Oli ihan hyviä toistoja, joten kokeilin paria stoppia maasta lelupalkalla lyhyeltä matkalta. Ihan hyviä nekin. 

Tunnarin tuontia: ihan yllättävän hyviä, viimeksi ei onnistunut koko sivulletulo ja nyt teki sujuvasti lyhyeltä matkalta. Paristi yritti siirtää kapulaa takahampaisiin, mutta muistuttelun jälkeen piti nätisti. Tunteet meinaa vähän kuumeta tässä, joten saa olla tarkkana ja korostaa rauhallisuutta tässä, varsinkin matkan pidentyessä. Pisin matka oli ehkä noin 5m. 

Ruudun korjaukset: alustalla - ilman vuorotellen. Sit vuorotellen kahdesta eri suunnasta alustalla ja samat ilman, näin oli selkeästi vaikeampaa. Olisi halunnut tarjota etulaitaa. Pääsääntöisesti kuitenkin ihan hyvä treeni. 

Kaukoja: muutama hassu toisto, ihan tosi hyvin meni nyt, ei tepuuttanut, pysyi rauhassa ja teki ihan suht koht täsmällisiä toistoja. I - M - I käskyjä täytyy kyl miettiä. Tajuaa maahanmenon ihan hyvin, istuminen aavistuksen vaikeampaa, on vähän töksähtelevä. Ehkä kuitenkin vielä jumppaisi lisää ja käyttäisi kokonaan eri käskyä? 

Merkin ja ruudun erottelua: merkit ruudun edessä, ei ajatellut taas yhtään. Ei niin yhtään, tarjosi kymmenen kertaa ruutua, kerran teki kierron. Ei kuunnellut yhtään, vaikka osasi kyllä bongata ruudun ja merkit. Pari toistoa vähän sivummasta meni hyvin ja teki tämän jälkeen ruutua kohti kerran, jonka jälkeen taas kymmenen kertaa tarjosi ruutua. Eri suunnasta pelkän merkin suunnat, nämä oli kans aivan ylivoimaisen vaikeat, ei olisi kuunnellut mielellään lainkaan. 

Hypyn ja merkin erottelua: tämä oli ehkä liikaa vaadittu, kun edellisetkään ei sujuneet ja sehän meni aivan odotusten mukaisesti persiilleen. Tarjosi jatkuvasti ruutua ja muutamia hyppyjä, kerta toisensa jälkeen eikä kuunnellut taas yhtään. Pitkän väännön jälkeen tarjosi kiertoa ja taas monta väärää sen jälkeen. Suunnat oli niinikään unohtuneet täysin. 

Tälleen kirjoitettuna kuulostaa aivan järjettömän pitkältä treeniltä, tuli vähän kaikkea treenattua. Todellisuudessa toistojen määrä jäi tosi maltilliseksi ja Kikillä tuntuu toimivan tuo järjestys. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Agikisat Riihimäki 12.10.

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa