Hakukiki ja jälkikiki

 Ei olla paljoa treenattu pk-juttuja parin viimeisen kuukauden aikana. Hakua ehkä kahdesti ja pari minijälkeä. 

Haussa teemana on ollut tyhjät pistot. Ollaan nyt pitkään ja hartaasti treenattu suoria pistoja, eteneviä, on tehty sisääntuloa ja perusteiden pitäisi olla kunnossa. Tää on ollut itselleni iso kynnyskysymys, vähän ehkä samantapainen kuin aikoinaan avuista luopuminen. 

Ekan kerran tyhjää treenatessa joskus kesäkuun lopulla Kiki ei lähtenyt ollenkaan pistolle. Oli tehnyt nätin piston ensin vasemmalle, josta nosti ukon. Oikealle ei lähtenyt ollenkaan tyhjälle. Ei millään, eteni ehkä viisi metriä ja kääntyi sen näköisenä, et oletko ihan urpo. En sit jäänyt jahkailemaan vaan siirryin seuraavaan. Tää on vähän tällainen, etten kyl tiedä, mitä tässä pitäisi tehdä. En mä oikein voi vaatiakaan koiraa irtoamaan tyhjään, jos se ei osaa ja toisaalta jos se tietää, ettei siellä ketään ole. Tajusin vasta jälkeenpäin, että tuuli oli kääntynyt ennen meidän vuoroa sen verran, että olin yrittänyt lähettää koiraa vastatuuleen. Eihän sellainen tietenkään toimi hyvänenäisellä ja viisaalla koiralla. 

Nyt viime treeneissä keskiviikkona kokeiltiin uudemman kerran ja nyt olin tosi tarkkana tuulensuunnan kanssa. Maastona sama kuin edellisellä kerralla, eli masto ihan Espoon ja Kirkkonummen rajalla. Eka pisto suora oikealle, tämä hyvä ja hyvä ilmaisu. Vasemmalle tyhjä, tosin edellisellä koiralla oli ollut tässä etenevä maalimies noin 20m etukulmasta. Irtosi tosi hienosti etukulmaan, kääntyi siitä aluetta eteenpäin ja jäi pyörimään hetkeksi. Tuli lopulta reilusti mun edestä pois, siitä palkasin nyt samalla tavalla kuin maalimiehellä, eli kissanruokaa ensin ja sit leikki. Kolmas ja neljäs suoria, neljännellä ääniapu. Molempiin hyvät pistot ja hyvä haukku. 

Yksi purkki jäi vielä, joten ilmaisu läheltä niin, että jäin kiertelemään ja kaartelemaan. Hieman häiriintyi, mutta jatkoi sitten haukkumista. Näitä tarvis lisää. 

Jälkeä ei olla juurikaan tehty, silloin kesäkuussa jokunen treeni ja nyt viime hakutreenien jälkeen yksi, pituutta ehkä just se 150 askelta (eli olisko 100m) ja yksi keppi päässä. Jana oli tosi vaikea jostain syystä, lähti väärään suuntaan, haahuili jonkin aikaa ja lopulta nosti sen vähän edempänä. Itse jälki ihan hyvä, ei sinänsä ongelmaa. Nosti määrätietoisesti kepin, sai hajun jo kaukaa. 

Vois ehkä ensi kerralla tehdä 2-3 näitä minijälkiä tavallaan erillään toisistaan. Yhteispituus voisi olla noin 300m ja yksittäisen jäljen pituus 80 - 120m. Näin tulisi samalla treenattua janoja. Myös pidempää yksittäistä jälkeä voisi kokeilla. Jos miettii kakkos- ja kolmosluokkien jälkiä, niin keskimäärin keppien väli niissä on 167 ja 250 metriä. Hyvin voisi siis kokeilla huomattavasti pidempiäkin minijälkiä kuin mitä nyt olen tehnyt. 

Toissapäivänä kokeilin tuota, talloin Nuuksion rajamaille siihen teollisuusalueen taakse 3 lyhyehköä jälkeä, kussakin yksi esine lopussa. Oli ollut lämmin päivä, illallakin oli vielä melko lämmintä. Maasto oli kohtuullisen haastavaa, oli varvikkoa ja kaatunutta puuta ja vikan jäljen onnistuin tallomaan kalliolle... 

Eka oli ehkä 100m, toka 150m ja kolmas ehkä 80m. Jokaisella lyhyehkö jana 5 - 20m. Janat menivät ihan kohtuullisen hyvin, eteni määrätietoisesti ja nosti jäljet, paitsi vika, jossa se eteni suoraan kallion päälle (jälki oli sen alla) ja kääntyi varmaan kohti peuran jälkeä täysin väärään suuntaan. Jäljet kääntyivät vahingossa kaikki vasemmalle. Ensi kerralla täytyy tehdä vaihteeksi oikealle. 

Ekalla jäljellä se eteni nätisti ja vähän oikoi kulmassa mutkat suoriksi. Pari polunylitystä, josta eka meni sujuvasti ja tokalla polun jälkeen vähän haahuili (veikkaan peuroja) ja just ennen keppiä hukkasi jäljen ja jatkoi täysin väärään suuntaan. Kutsuin takaisin, näytin kepit ja lopetettiin siihen. 

Toka jälki meni kivasti, seurasi kivasti jälkeä, selvitti vaikeat kohdat ja nosti iloisena kepin, sai siitä hajun jo tosi kaukaa, juoksi nenä ylhäällä varmaan vikat 30 metriä. 

Kolmas oli tosiaan hankala ja musta tuntuu, että tää oli joku peurojen lempipaikka, koska lyhyt jälki ylitti ainakin kolme kakkakasaa ja Kiki yritti vaihtaa sujuvasti jälkeä kahdesti. Koska nyt tiesin ihan tarkalleen, missä jälki menee, sanoin tiukasti että ei käy, takaisin. Nosti molemmilla kerroilla oman jäljen ja jatkoi. Vika keppi nousi hieman avustetusti, oli just taas vaihtamassa jäljen riistanjälkeen, kutsuin takaisin ja sai hajun kepistä. 

Jos vaikka ensi kerralla johonkin muualle. Hittovie, kun olisi hirveä hinku päästä kokeisiin. Tuntuu, että ollaan päästy niin kovin lähelle ja silti ollaan vielä niin kaukana, tekemistä olisi vielä vaikka kuinka paljon ja epävarmuustekijöitä vielä aivan liikaa. Mä en tiedä, tajuaako kukaan, miten järkyttävän kova homma tää on ollut Kikin kanssa päästä edes tähän pisteeseen. Kikin kanssa on ollut lähes ylitsepääsemättömän pahat ongelmat, joista jokainen jo yksinään olisi riittänyt, että olisin todennut, että ei tän kanssa kyl pk-kokeisiin ole asiaa. Silti nyt tuntuu, että me saatetaan ihan oikeasti jonain päivänä päästä kokeisiin. Ei ehkä vielä tänä syksynä (jos ei muuta, niin tuo hyppytekniikka pitää saada ensin kuntoon), mutta ehkä ensi keväänä tai ensi syksynä. 

Häiriöherkkyys: Lähtötilanne oli se, että Kiki kirkui kurkku suorana kahdella jalalla pomppien, kun kentällä ylipäätään oli toinen koira. Se karkasi kesken seuraamisen tai riehakkaimman leikin tarkistamaan puusta tippuvaa lehteä, toisten kanssa ei voinut treenata lainkaan ensimmäiset 2-3 vuotta. 

Paikkamakuu: vielä vuoden ikäisenä tuo ei kerta kaikkiaan kyennyt olemaan viittä sekuntia kauempaa paikallaan. Kiki olikin jo 2,5 -vuotias, ennen kuin se pystyi olemaan sen vaadittavat 60 sekuntia paikallaan, mitä tokon alokasluokassa vaadittiin. Edelleenkään se ei jaksa olla varttia paikallaan, mitä koesuoritus voi vaatia. 

Paukut: Kiki on reagoinut voimakkaasti paukkuihin. Sillä on ihan hyvä hermorakenne ja jonkinlainen moottorikin, eikä tilanne ole koskaan ollut niin paha, että se olisi lähtenyt häntä koipien välissä karkuun. Se on aina palautunut hyvin. Silti tässä on ollut ja on edelleen järkyttävä määrä työtä vielä tehtävänä. 

Hyppy: 46 senttiä korkea Pikkukiki on jo lähtökohtaisesti on haastava asia metrin hyppyä ajatellen. Tähän kun lisätään sysipaska hyppytekniikka ja tosi epävarma hyppääjä, niin tää on kyl tosi iso haaste. 

Seuraaminen: Kiki on aina vihannut seuraamista ja koska sillä on kärpäsen keskittymiskyky, mä en tiedä, saanko tämän ikinä toimimaan kunnolla. Hetkellisesti olen saanut motivaation korkeammalle, joka yleensä sit päätyy toiseen ääripäähän - kirkuvaan Kikiperkeleeseen. 

Palkattomuus: Kiki tekee töitä itsekseen, eikä se todellakaan tee mitään, koska niin käsketään. Se ei näe mitään järkeä tehdä asioita omistajan miellyttämiseksi, varsinkin, jos ei oo palkkaa tiedossa. Sosiaalista palkkaa on harjoiteltu pennusta asti, mutta toistaiseksi huonolla menestyksellä. PK-puolella haluttais tunteettomia robotteja, joita ei tarvitse palkata tai kehua ikinä ja sehän ei meille sovi. 

Tässä ehkä ne oleellisimmat. Sit on toki vielä se riistavietti, joka hivenen saattaa hankaloittaa esimerkiksi jäljestämistä... No, saapahan nähdä, mitä tässä vielä käy. 

Askelmääriä en muista ikinä: 

75 askelta = 50m

150 askelta = 100m

225 askelta = 150m

300 askelta = 200m

Sit tietty oikeasti lasken askelpareja ja siinä kohtaa mulla meneekin aina laskut ja pasmat sekaisin. Pitkästä matikasta E ja eläinlääkärin paperit taskussa. Jepjep.