Ajatuksia ja mietteitä jäljen ja haun alkeisopetuksesta

Ajattelin nyt kirjoittaa ylös mun tämän hetkisiä ajatuksia siitä, miten lähtisin uutta pentua kouluttamaan jäljelle ja hakuun. Kiki on nyt kohta neljävuotias, maasto ei vielä läheskään valmis, mutta nyt jo huomaa, että erityisesti jäljellä olisin voinut tehdä asiat hieman toisin. Haussa sen sijaan tuntuu, että aika hyvin on edetty ja ainakin vielä näyttää ihan lupaavalta. Seuraavaa pentua tuskin on vielä pitkään aikaan tulossa, joten ihan hyvä tässä vaiheessa kirjoittaa ajatuksia ylös. 

Jälki 

Kiki on aina ollut luonnostaan todella hyvä jäljestämään. Jo pentuna sen nenä oli jatkuvasti maassa ja se seurasi eläinten jälkiä tosi sinnikkäästi, se ei harrastanut samanlaista villiä poukkoilua kuin esim. Zero. Lyhyet namijäljet pellolla menivät tosi hyvin, pieni pentu jaksoi keskittyä todella hyvin huolimatta siitä, että muualla se oli täysin keskittymiskyvytön hulivili ja mistään tokosta tai agilitystä ei tullut yhtään mitään. 

Aika paljon tuli tehtyä namijälkeä, ensin metsässä ja sitten pellolle. Jäljet saivat lisää pituutta ja pikkuhiljaa otin myös pieniä kulmia mukaan. Nameja oli aika tunnollisesti joka askeleessa melko pitkään, ennen kuin aloin harventamaan niitä hyvin hitaasti. Jo valmiiksi taitavalle jäljestäjälle siis koulutin vielä entistäkin vahvemmaksi jäljestyksen melko pitkään. 

Aika kauan treenattiin näin, ennen kuin aloin opettamaan keppejä. Niitä tehtiin ensin kotona olohuoneessa, sitten kotipihalla, seuraavaksi metsässä. Aluksi keppiruutua, sitten ihan viemällä ne Kikin nähden metsään minijäljelle. Tässä taas oli ongelmana hirvee kaahottaminen ja usein kepit jäivät nostamatta. Ilmaisun annoin sen valita itse, halusin ilmaisun olevan sille mahdollisimman luonteva. 

Jäljellä Kiki säännöllisesti jättää kepit nostamatta, koska sillä tuntuu olevan kauhea kiire ja hoppu päästä jatkamaan jäljestystä. Se on voimakkaasti kiinni jäljessä ja kepit tuntuvat olevan toissijainen asia. Tätä ollaan nyt yritetty korjailla koko kesän tekemällä monen monituista keppiruutua. eri kokoisia, eri paikoissa, erilaisella pohjalla, erikokoisilla kepeillä. Seuraavaksi tein hyvin erilaisia lyhyitä keppijälkiä, ihan Kikin nähden taaas vein ensin yksitellen kepit, myöhemmin kaksi keppiä kerralla. Nämä treenit sujuivat hyvin vaihtelevasti. Namit jäljellä olen nyt jättänyt ihan kokonaan pois jo pidemmän aikaa. 

Zeron kanssa puolestaan tuli treenattua jälkeä myös hyvin pitkälle namien avulla ja kepit otin samaten vasta myöhemmin mukaan. Keppien ilmaisu tuotti sillekin hankaluuksia, koska jäljestäminen olisi ollut paljon hauskempaa ilman keppejä. Sen kanssa opetin keppi-ilmaisun namipurkkien avulla, joille se meni maahan. Ilmaisua en antanut sen keksiä itse, vaan halusin sen maahan. Purkkien avulla jäljellä pysähtyminen helpottui huomattavasti, sen sijaan niistä eroon pääseminen olikin vähän hankalampi juttu eikä keppi-ilmaisuista koskaan tullut kauhean varmaa. 

Jos nyt uudestaan täytyisi opettaa koira jäljelle, mä tekisin tyystin erilailla kuin nämä kaksi. Koko pk-jäljen ajatushan on kepeissä - lähes kaikki pisteet tulee kepeistä ja itse jäljestämistähän ei edes arvostella muuta kuin janan osalta, joka on taas asia erikseen. Aloittaisin siis pennun opetuksen suoraan kepeistä ja unohtaisin alkuun koko jäljen ihan tyystin. Kuten Zeron ja Kikin kanssa tein, raahaisin kepit ensin olohuoneeseen, joissa antaisin sen keksiä itse, mitä se niille haluaa tehdä. Pikkuhiljaa laittaisin kepit ulos ensin kotipihalle, sitten muualle helpolle alustalle ja pikkuhiljaa metsään. Näitä keppiruutuja tekisin melko pitkään pikkuhiljaa suurentaen hieman aluetta ja myöhemmin voisi ottaa myös hieman ikää mukaan. Siirryttäessä ruudusta jälkeen mä yrittäisin ehkä ensin talloa ruudusta suorakaiteen muotoista ja kavententaisin sitä pikkuhiljaa pieneksi, leveäksi jäljeksi. Siitä sitten suoraan minijäljelle keppi ensin yksi kerrallaan, sitten useampi; Vähän samaan tapaan siis kuin Kikin kanssa olen edennyt nyt, sillä erolla vaan, että en ottaisi juurikaan namijälkeä alle. 

Sitten, kun alkaisi tuntua siltä, että nyt jäljestäminen on liian vauhdikasta ja epämääräistä, mä vasta ottaisin namijäljen mukaan. Tekisin sille lyhyitä namijälkiä ensin nurmikolle ja myöhemmin metsään. Toki tässä metodissa opetettaessa on taas riski, että koirasta tulee ihan liian vauhdikas ja kepit jäävät sen takia metsään. Tämäkin toisaalta riippuu myös koiran luonteesta - esimerkiksi just Kikin tyyppinen koira, joka jäljestää huolellisesti ja tarkasti, sen tyyppiselle koiralle tämä olisi varmasti sopinut. Sitten taas hätäiselle, kiireiselle koiralle voi joutua sitä jälkeäkin enemmän muistuttamaan. Joka tapauksessa mä lähtisin uuden pennun opetuksessa kepit edellä eikä jälki edellä, kuten tähän asti olen tehnyt. Koiralle kuin koiralle jäljestäminen on kuitenkin tosi luontevaa. 

Haku 

Tässä olen tehnyt vähän eri tavalla näiden kahden kanssa ja myös näiden luonteet ovat olleet erilaiset. 

Zero ei ollut mikään rämäpää eikä se esimerkiksi lenkeillä yleensä kauhean kauaksi mennyt minusta. Se ei ollut mikään perskärpänen kuten Kim, mutta ei myöskään lentävä lautanen kuten Kiki tai Sara. Metsässä jo aikaisin huomasin sen käyttävän tosi paljon silmiä etsimiseen ja ilmavainu taas ei ollut kauhean luontevaa. 

Me aloitettiin sen kanssa vähän tyhmästi haamuilla, nyt jälkiviisaana se varmasti edesauttoi silmien käyttöä. Kuitenkin aika pian me tehtiin todella kauan hajuhakuja nenän vahvistamiseen. Tämä oli sille tosi pitkään vaikeaa siitä huolimatta ja usein sillä oli nenä kiinni juostessaan. Nenän käyttö pikkuhiljaa parani, mutta sen sijaan irtoaminen oli aina ongelma. Se juoksi 30 metriä suoraan, jonka jälkeen alkoi poukkoilla villisti ympäriinsä. Se ei myöskään aina tosiaankaan mennyt sinne, mihin sen lähetin. Sellainen suora eteneminen oli sille suhteellisen tuntematon käsite ja tämä oli sen kanssa ongelma oikeastaan aina. 

Kiki puolestaan on melko itsevarma metsässä liikkuessaan ja se liikkuu vaivatta melko kauaskin. Sen nenänkäyttö on ollut vahvaa jo pennusta asti, myös ilmavainun käyttö oli sille luontevaa. Sen kanssa halusin heti alussa saada sen koko kuvion selkeäksi: metsässä edetään reippaasti ja suoraan 50 metriä ja mieluiten nenä auki. Sen kanssa treenattiin mielikuvien avulla aika pitkään ihan asennetta ja haun ideaa, mikä toimi tosi hyvin. Sen jälkeen tehtiin vähän aikaa hajuhakuja, kunnes nekin tuntuivat jopa vähän liian helpoilta. Kikillä on aina ollut ilmiömäisen hyvä muisti, joten sen kanssa kahden hajun hakeminen peräkkäin ja välillä autoon -taktiikka on toiminut hyvin apujen häivyttämiseksi. Sekin poukkoilee, jos on epävarma, mutta pääsääntöisesti se etenee melko hyvin metsässä lähetettyyn suuntaan ja nykyään myös etenee aluetta eteenpäin kiitettävästi. 

Mä ehdottomasti tykkään Kikin koulutustavasta enemmän. Nenän käyttö on toki tärkeää, mutta mun mielestä on toiminut vielä paremmin se, että ensin opetetaan koiraa irtoamaan vauhdikkaasti ja iloisesti kauas ohjaajasta - hajuhauilla voi sitten myöhemmin vahvistaa nenän käyttöä. Bordercollie on kuitenkin yleensä sellainen koira, joka rakastaa juoksemista, joten mä luulen, että mielikuvatreeni sopii hyvin sellaiselle koiralle. Näköapuja käyttäisin puolestaan hyvin varoen bordercollielle, koska niillä on aina vaarana silmän käyttö. Kikille niitä tuli jonkin verran käytettyä yhteen aikaan, mutta ei ihan hirveästi ja usein samassa treenissä oli myös käytössä muita apuja. Siinä vaiheessa se myös jo tunsi jossain määrin kuvion ja osasi jo edetä metsässä ja käyttää nenäänsä. Zeron kanssa puolestaan näköapuja käytettiin paljon ja pitkään ja samassa treenissä useita kertoja. 

Tulevan pennun kanssa varmaan etenisin suht koht samalla tavalla kuin Kikin kanssa - ensin mielikuvatreenillä etenemistä ja asennetta kuntoon, sitten vasta nenänkäyttöä vahvemmaksi. On kuitenkin melko luontaista koiralle käyttää nenäänsä etsiessään ihmistä, joka hetki sitten on jätetty yhdessä metsään. Toki tässäkin on koirien välillä eroja... 

Yleisiä huomioita hausta: 

Lueskelen tässä Tiialta lainaan saamaani hakukirjaa Haamuja Tuulessa, kirjoittanut Reija Nieminen. Aika paljon tuttua asiaa, mutta muutamia ihan hyviä huomoita, jotka ajattelin laittaa muistiin: 

• Etenevä maalimies: Siis niin, että lähetän koiran suoraan ja maalimies onkin lähetyspaikasta selkeästi aluetta eteenpäin. Tässä mä jotenkin ajattelin, että jos tuulee suoraan takaapäin alueen etuosaan päin, niin koira nappaa kivasti hajun edettyään riittävän pitkälle ja kääntyy näin kivasti aluetta eteenpäin. Niin toki kääntyykin, mutta tämä lähinnä vahvistaa suoraa etenemistä viiteenkymppiin. Jos haluaa eteenpäin kääntymistä vahvistaa, pitäisi tuulen suunta olla suoraan maalimieheltä keskilinjalle päin, jotta koira saisi maalimieheltä hajun vasta käännyttyään aluetta eteenpäin. Vain näin vahvistuu eteenpäin työskentely. 

Suunnilleen tältä etenevän piston kuuluisi näyttää 

• Taaksepäin työskentely: oikeastaan edellä mainitusta syystä ei haittaa, jos koira kääntyy taaksepäin aluetta saadessaan maalimiehestä hajun. Taaksepäin kääntyminen on ongelma vain, jos koira kääntyy ilman, että on saanut hajun maalimiehestä. Tämä kuitenkin usein korjaantuu sillä, että ohjaaja kävelee reippaasti aluetta eteenpäin ja huutelemalla kertoo koiralle oikean suunnan. 

• Hajun käyttäytyminen: No tämän osittain tiesinkin, en vaan aina osaa ottaa huomioon. Isojen kivien ja kumpareiden luona tuuli voi joko kuljettaa hajun hyppyriä pitkin tosi kauas, jolloin tarkentaminen on haastavaa. Vaihtoehtoisesti tuuli voi painaa hajun ihan pienelle alueelle, jolloin koiran on vaikeaa saada haju maalimiehestä. 

• Kuumat piilot: Näitä me ollaan kaikissa treeneissä vältetty enemmän tai vähemmän viimeiseen asti. Varsinkin luovuttaessa avuista Kiki on helposti lähtenyt aivan väärään suuntaan tarkistamaan radan alkupuolella olevan edellisen piilon, enkä pidä tästä. Nuoren koiran kanssa olen myös ajatellut, että se on turhan epäreilua, jos treeneissä on paikkoja, jotka haisee ihmiselle eikä niissä ihmistä kuitenkaan ole. Kokeneemman koiran kanssa kuitenkin kannattaisi näitä ottaa reilusti mukaan, jotta se oppisi erottamaan ihmisen hajuiset asiat oikeasta ihmisestä. Alkuun tätä voi treenata esimerkiksi ihan kentälle pystytetyn mökkikylän avulla. Mulle tuli mieleen, että voisiko tässä olla yksi ongelma valeilmaisujenkin takana - voisiko näitä treenaamalla provosoida ongelma treeneissä ja opettaa koiraa erottamaan todelliset ihmiset vienosta ihmisen hajusta...? Tässä olisi treeni-ideaa talven varalle. 
• Erityisesti ilmaisun tullessa mukaan treeneihin näitä kannattaa treenata
• Aluksi ihan kentällä mökkikylän avulla, myöhemmin voi metsään raahata häkkejä, pukea kuusille viitat, jättää pressuja maahan jne. 
• Alkuun avut, sitten suora lähetys, myöhemmin voi kokeilla harhautusta (maalimies menee piiloon A, koira pois ja sillaikaa maalimies siirtyy paikkaan B)

• Sisääntulot: Haukkuvalla koiralla aina niin, että ohjaaja käy piilolla ensin. No, tähän päädyin itsekin lopulta, olen treenannut vähän tyhmästi näitä. Pari treeni-ideaa:
• Viuhka: pari maalimiestä lähtee viuhkana koiran nähden oikealle ja vasemmalle. Koira hetkeksi pois ja maalimiehet tulee pois metsästä. Sen jälkeen avustaja vie koiran metsään ja ohjaaja huutaa sitä keskilinjalta. 
• Pakoharhautus: Sama idea kuin edellä. Kaksi maalimiestä juoksee metsään koiran nähden, koira hetkeksi pois ja sillaikaa maalimiehet tulee pois. Avustaja vie koiran metsään ja ohjaaja huutaa sitä keskilinjalta. 
• Yliheitto: jatkaa suoraan matkaa kohti toisen puolen maalimiestä

• Motivaation nostamisharjoitukset: näitä harjoituksia en ole Kikillä tehnyt, koska se luultavasti kävisi maalimiehen kinttuun kiinni. Ehkä joskus voisi näitäkin kokeilla, jos joskus tuntuu, että vauhtia kaipais lisää. 
• Pako ja peräänjuoksu: Koiran nähden maalimies menee metsään ja koira joko ajaa takaa tai lähtee etsimään
• Puolipakeneva: näitä tehtiin Zeron kanssa paljon (jäniksiä) - maalimies piilossa ja heti koiran lähdettyä etenemään maalimies nousee ja lähtee pakoon. Etäisyyksiä voi vaihdella sen mukaan, mitä halutaan vahvistaa. 
• X-maalimies: Tyyppi lähtee koiran nähden kävelemään kohti piiloa, jossa on jo valmiina toinen maalimies. Koira käännetään ja tyyppi tulee metsästä pois muun hakuryhmän taakse piiloon. Koiralla mielikuva, että tyyppi käveli piiloon. 

• Suoran piston laadunvarmistus: Lähetyspisteestä lähtee useamman ihmisen talloma jälki viistosti aluetta eteenpäin (koira voi kuulla jäljentekijöiden äänet metsästä, kunhan jäjentekijät ehtivät pois ennen lähetystä) - oikea maalimies on suoraan edessä noin 30 metrissä. 

• Tuplalähetys: Tääkin on ihan hauskan kuuloinen. Samaan kohtaan laitetaan kaksi maalimiestä, toinen lähipiiloon, toinen takalinjan tuntumaan. Jos nenä on auki, koiran pitäisi löytää lähipiilo ensin. Sen jälkeen samasta kohtaa toinen pisto, jossa syvemmällä toinen maalimies. Samalle alueelle voi esim. kokeessa lähettää vahingossa jännityksen takia tai korjatakseen vinon piston - tätäkin on ihan hyvä harjoitella joskus. 

• Vahinkotyhjä: Koiraa ei lähetetä uudestaan, jos on tehnyt hyvän piston. Tähän mä taisin itsekin päätyä, mutta pitää jatkossa muistaa. Toki, jos pisto oli räkäinen ja sen takia ukko jäi löytymättä, lähetetään uudestaan. 

• Tyhjät: näitähän en tarkoituksella ole vielä treenannut. Jos kääntyy väärään suuntaan, niin neutraali kutsu ja uusintalähetys. Oikeaan suuntaan käännyttäessä kehu ja kutsu ja palkkaa. Tässä on hyvä olla apuohjaaja (ja hyvä näkyvyys), joka seuraa koiran liikettä lähetyspaikasta. 
• Alkuun voisi ehkä vähän vahvistaa vielä sisääntuloja, niin että käyn maalimiehellä ja jätän Kikin sit metsään ja kutsun luokse. Kunnon palkka. 
• Sisääntuloja voi toki tehdä myös ilman etsimistä, pelkästään appari ja koira jätetään metsään
• Sisääntulojen yhteydessä heti seuraava lähetys ja myöhemmin lähetys tyhjään nostattaa viretilaa. 

• Risteily: tätä mä meinasin, että voisi jokusen kerran treenata ihan ilman etsimistä, lähinnä, että vahvistuisi sisääntulot ja oppisi yliheitot. Mulla kuitenkin vähän tökkii nyt se, että haukkuva koira jättää maalimiehen. Tämä täytyy siis toteuttaa niin, että käyn itse joka kerta maalimiehen luona. Ehkä siis mielellään jossain helppokulkuisessa maastossa tai jopa kentällä, niin saa paljon toistoja. 

• Ilmaisu: no tätä pitäisi nyt ihan tosissaan treenata kuurina. Muutama treeni-idea talvelle: 
• Perusilmaisu ensin kuntoon
• Umpparin ilmaisu (tätähän voi tehdä vaikkapa kentällä)
• Ohitusharjoitus (on tossa edellä, eli mökkikylä, jossa pitää ohittaa kivannäkisiä piiloja)
• Hajuerotteluharjoitus (eli kuumien piilojen ohitus - eka kentällä, sitten metsässä)
• Oman liikkeen sietäminen maalimiehen lähellä, tuomari&apuohjaaja jne. 
• Haltuunotto maalimiehellä 

• Yliheitto
• Apuohjaajan kanssa sisääntulon kautta ensin ihan näkyvälle maalimiehelle (risteilyä)
• Maalimies piilossa, mutta esim. näköapu
• Maalimies lähtee jäniksenä koiran ylitettyä keskilinja (hyvin varoen voisi kokeilla Kikillekin jokunen kerta)
• Tyhjä pisto alle, siitä suoraan lähetys (jänis)maalimiehelle 
• Muistettava välillä pysäyttää koira keskilinjalle, selkeä vartalonkieli näissä! 

• S- ja L-mutkat keskilinjalla: Näitä tulee aika usein treeneissäkin ja näissä voi joutua lähettämään koiran samalle puolelle useamman kerran. Näitäkin kannattaa välillä treenata, ettei mene kokeissa pasmat sekaisin. 

• Matka-avut: matkaääntä me kokeitiinkin ja Kiki meni aivan täysin hämilleen siitä, ei toiminut yhtään. Jos vielä haluaisi kokeilla esim. motivaation nostatukseen, voisi kokeilla esim. jänistä (valmiina lelu, johon käydä kiinni) tai pop-up -maalimiestä (hyppää seisomaan koiran lähdettyä).