Ongelmia ja ideoita esineruutuun

Ongelmat:
1. Määrätietoinen, suoraviivainen eteneminen lähettäessä ei vielä oikein toimi ja usein jää haahuilemaan lähialueelle
2. Esineiden motivaatio ei ole riittävää, ei välttämättä viitsi nostaa, jos esine ei miellytä
3. Palautus on huono, saattaa tiputtaa matkan varrelle.

Eteneminen:
- Haamut, sitä ollaan tehtykin porukalla aika paljon, eli apuihminen seisoo takalinjalla
- Vieminen yhdessä tai että itse vien, tätä olen tehnyt yksin treenatessa aika paljon
- Avustaja vie niin, että koira näkee ja voi vähän hetsata koiraa - tätä ollaan tehty, mutta helposti jää kiinni ihmiseen, jos se tulee pois metsästä
- Riittävän lyhyet treenit eikä monta toistoa

Esinemotivaatio:
- Kotona olen yrittänyt tehdä erilaisten esineiden tuomista, se ei tunnu olevan vaikeaa ainakaan kotioloissa
- Voisiko tehdä lyhyeltä matkalta ihan pelkkää noutoa? Vaikka ihan heittämällä?
- Kunnon kehuminen heti nostettaessa ja karkuun juoksu, tätä olen tehnytkin ja on ehkä vähän auttanut sekä esineiden nostoon että palautukseen - samaan tapaan kuin tokossa kapulan nostotreenit
- Aluksi helpompia esineitä, että ylipäätään saa nostamaan ja palauttamaan - superpalkka

Palautus:
- Heitto lyhyeltä matkalta ihan noutona voisi auttaa tähänkin
- Haluaisin kokeilla samaa kuin tokon merkinkierrossa: avustaja pitäisi koiraa, itse etenen ruudun takaosaan ja heitän esineen kauemmas - kutsu ja lähetys etsimään. Näin tulee vahvistettua suoraviivaista etenemistä ja samalla palautusmatka on kuitenkin lyhyempi.

Suunnitelma:
1. Noutotreeni: Erilaisten esineiden heittämistä metsään, erillään esineruudusta, palautus käteen ja superpalkka (kannattaa varmaan tehdä myös ihan lämmittelyksi myöhemminkin)
2. Noutotreeni ruudun takaosassa siten, että en päästä heti noutamaan vaan palataan hieman taaksepäin ruudussa
3. Kutsuminen ruudun takaosasta ja lyhyt palautus (vaatii avustajan)
4. Viedään esine yhdessä ja palataan lähetyspaikkaan yhdessä
5. Vien esineen itse ja koira odottaa
6. Avustaja vie esineen ja hetsaa, jää seisomaan takaosaan haamuksi
7. Avustaja vie esineen ja palaa takaisin

Kävinkin samantien testaamassa noita kahta ekaa ideaa tuolla lähimetsässä. Ihanaa muuten, kun metsää on melkein kotiovella <3

Pelkkä noutoleikki oli Kikin mielestä ihan hirveän hauska. Tämän voisi ottaa ihan alkulämmittelyksi jatkossakin. Vähän samaan tapaan kuin tokossa noutokapulan kanssa, leikitin ensin, sitten irrotin lelusta ja viskasin esineen metsään. Aluksi en pitänyt kiinni vaan annoin vapaasti juosta samantien. Nostettaessa kehuin ja pyysin tuomaan käteen. Näin alkuun toistelen sen käskyn vielä joka kerta, että oppii tuomaan esineet ihan käteen asti. Zeron kanssahan en ollut luovutuksen kanssa turhan tarkka, vaan ajattelin ottavani sen mukaan ajan myötä.  Kiiran kanssa sen sijaan voisi ehkä olla jo alusta asti vähän johdonmukaisempi, koska sillä on aina ollut pientä ongelmaa asioiden tuomisen kanssa.

Esineruuduksi tein suunnilleen 10 x 25 metrisen kaistaleen. Ensin mentiin ihan takaosaan heittoetäisyyteen takalinjasta ja tehtiin noutoa, kuitenkin niin, että pidin kiinni heitettässä. Seuraavaksi sama, mutta peruutettiin reilusti ja lähetin kauempaa. Kolmannella toistolla peruutinkin jo niin paljon, että olin etulinjalla. Tässä vaiheessa olikin jo hukannut esineen paikan ja saatiin mukaan ihan etsiminenkin.

Tosi hyvä fiilis jäi tästä treenistä, Kikillä oli erittäin hauskaa ja tuonnit toimivat todella hyvin. Taidan jatkaa ihan tällaisia hauskoja ja helppoja esinetreenejä, ihan senkin takia, että saan esineiden arvoa nostettua ja sitä kautta myös etsintämotivaatiota korkeammaksi. Itse nenänkäyttö ei mielestäni ole koskaan ollut ongelma.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Agikisat Riihimäki 12.10.

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa