Kikin tokodebyytti, Veikkola 11.5.

Yksi tärkeä askel on nyt otettu ja Kiki on nyt virallisesti iso tyttö. Tähän on mahtunut valtavasti töitä ja vielä vuosi sitten ajatus kokeista oli täyttä utopiaa, joten täytyy olla todella tyytyväinen tähän kehitykseen.

Viimeiset pari viikkoa ei juuri muuta olla treenattukaan, hakutreenejä lukuunottamatta. Vielä tiistaina Kiki keksi kaikkea hauskaa, mitä se ei aiemmin ole tehnyt, se mm. unohti seuraamisen perusasennon ja kieltäytyi irrottamasta otetta kapulasta. Uuden työn takia en ehtinyt enää treenaamaan ennen perjantain valmistelutreenejä.

Valmistelutreeneissä kävin läpi kaikki liikkeet nopeasti. Seuraamista ihan lyhyet pätkät: pari käännöstä, yksi liikkeellelähtö, yksi pysähdys ja yksi täyskäännös. Joka kerta palkkasin ruhtinaallisesti lelulla. Luoksetulossa pelkkä eteentulo ilman valmistelua ja yksi jättö/paikallaolo. Liikkeestä maahanmeno myös pilkottuna kahteen osaan (maahanmeno sekä jättö). Pitoa ihan muutama sekunti, kaukoissa palkkasin ensin ekasta noususta ja sen jälkeen vielä paluusta. Käytiin vielä kunnon lenkillä, sillä toisin kuin Zeron kanssa kisatessa, Kiiraa ei tarvitse erityisesti varjella, vaan päinvastoin, se on erittäin ärsyttävä jos on liikaa virtaa.

Koeaamuna olin itse töissä kokeessa, joten aamulenkin jälkeen ei ehditty kuin 20min lenkille. Koe oli Veikkolan koululla, joten kisapaikalle päästiin kävellen. Juuri ennen alokasluokkaa alkoi sataa, mistä prinsessa ei ollut kauhean innoissaan.

Ennen paikkamakuuta pyysin kaveria häiriköimään, ensin sivulla yritti käskeä maahan ja sitten sama toisinpäin, Kiki maassa ja yritti saada sitä nousemaan. Halusin ihan vain pari toistoa muistutteluksi ja se onnistuikin hyvin.


Sitten itse kokeeseen:

Paikkamakuu 0: Voi perkeleen perkele! Kiki meni hienosti omalla vuorolla maahan, ei häiriintynyt muiden käskyistä ja pysyi paikallaan kiltisti. Hieman pää käääntyi, mutta pysyi hyvin. Vajaa kaksi sekuntia ennen liikkeen loppua se nousi ylös RAVISTELEMAAN!! Siinä se seistä toljotti, kun tulin takaisin. Siinä meni ykköstulos, se jäi kirjaimellisesti kahden sekunnin päähän...

Kapulan pito 10: Tämä oli oikein hieno. Ei pureskellut kapulaa ja luovutti nätisti.

Kaukot 8: Maahanmenoon vaati kaksi käskyä, mikähän aivopieru se oli? Istumisessa otti puolikkaan väliaskeleen, maahanmeno hieno. Istuminen hyvä.

Liikkeestä maahanmeno 9: Kiki oli hieno, mutta mä olin outo. Katsoin koiraa ja käännyin vielä katsomaan sitä. En tiedä, mikä aivopieru se minulta oli. Meni maahan hyvin, tosin mietin, pitäisikö tehdä vielä jotain sen tekniikalle, kun se menee ikään kuin istumisen kautta. Musta se on jotenkin vähän tyhmän näköistä. Sellainen jalat alta plöts olisi hienompi.

Seuraaminen 8,5: Tuntui huonolta. Laahusti jotenkin laiskana perässä ja teki käännökset jotenkin hieman epämääräisesti. Viimeinen perusasento jäi kokonaan tekemättä, vaan tuli viistoon mun eteen istumaan. Aivan ihmeellinen virhe tämäkin.

Hyppy 9: Tässä alkoi jo kuumua palkattomuudesta. Sanoi hau ennen liikettä ja totesi että viu eteentulossa. Hieman vino eteentulo.

Luoksetulo 8,5: Jättö hyvä, vauhti hyvä, eteentulo hieman vino. En ole varma, mistä lähti 1,5 pisteen verran - vinosta eteentulosta?

Kokonaisvaikutus 8,5: Yhteistyö tuntui aluksi oikein hyvältä, oli kivasti mukana ja palkkautui kivan oloisesti pelkistä kehuista. Jossain siinä seuruun jälkeen ennen tokavikaa koetta se alkoi selkeästi turhautumaan ja alkoi haukkumaan aika pahastikin. En voinut enää kunnolla kehuakaan, vaan keskityin ennemmin tilanteen rauhoittamiseen. Selkeästi palkattomuus on sille kuitenkin isompi juttu, kuin olin luullut. Pitää vähän myös pohtia omaa kehumista ja toimintaa liikkeiden välissä. Kiki ei varsinaisesti tarvitse samanlaisesta nostatusta kuin Zero tarvitsi.

Yhteensä 140 pistettä ja II-tulos. Tuomarina Susa Berghäll ja liikkurina iki-ihana Eevis.

Video löytyy tästä: Youtube

Asiat mitä treenataan kuntoon ennen SM-kisoja: 
- Edelleen vahvistetaan paikkamakuun häiriökäskyjä
- Lisää kestoa paikallaoloon ja isompia häiriöitä
- Treenaa myös sateella
- Liikkeiden alut, maahanmenot ja jätöt
- Maahanmenoon enemmän etuosa edellä
- Kaukojen m-i edelleen paremmaksi (myös vatsalihaksia ja syviä selkälihaksia paremmaksi!)
- Seuraaminen edelleen vaatii hiomista
- Muista seuraamisen pysähdykset
- Luoksetulon, noutojen ja hypyn eteentulot ja vinot korjaukset
- Palkattomuutta tulisi treenata enemmän


Sunnuntaina palauttavat treenit liikkuroituna: 

Pito: lyhyt pätkä pitoa, käsky ja irrotus. Palkaton siirtymä...
... Kaukot: Palkka heti maahanmenosta

Liikkeestä maahanmeno, virittelyt ja liikkuri - palkka seuruusta. Ekalla kerralla notkahti, uusittiin eikä enää reagoinut käskytykseen.

Hyppy: Kisamainen muuten, mutta vapautus suoraan esestä. Palkaton siirtymä...
... Seuruun alkuun: Liikkeellelähtö, käsky ja naks - palkka lelulla.

Seuruun loppu: Ihan muutama askel, perusasento ja taas palkaton siirtymä...
... Luoksetulo: tarkoitus oli palkata vauhdista, mutta varasti joka kerta. Päädyin pari kertaa palkkaamaan paikallaolosta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Agikisat Riihimäki 12.10.

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa