Tokomasennus selätetty

Tällä viikolla ollaan monipuolisesti treenattu vähän kaikkea. Ohjelmassa on ollut hakua, tottista ja tokoa. Kiki on myös oppinut uimaan, mikä on suuri erävoitto vesikammoiselle prinsessalle!

Haku 

Keskiviikkona tehtiin samaa kuin viime kerralla, eli vietiin kaksi ukkoa mielikuvatreeninä vuorotellen ja haettiin ne vuorotellen pois. Lisäksi tein kaksi muuta ukkoa ääniavulla. Mielikuvatreenit se osaa kyllä hyvin, Kikillä tuntuu olevan ilmiömäinen muisti. Luulen, että se välissä poisvieminen radalta ei vaan toimi siksi, että Kiki kuumenee niin paljon eikä sen takia keskittynyt yhtään toissatreeneissä. Olen aika varma, että se muuten kyllä toimisi. Ääniavut toimivat myös oikein hyvin, vaikka toki enemmän joutui käyttämään oikeasti myös sitä nenäänsä.

Tottis 

Suskin kouluttamana taas ja oikein hyviä vinkkejä saatiin tänäänkin.

Seuruu: Olen kovasti treenannut viime kertaisten ohjeiden mukaan palkkaamista ja lelun kanssa seuraamista mutta jotenkin ei ole ihan tullut toivottua vaikutusta. Suskin ehdotus kuulosti niin hullulta, että olin varma, että se ei voi toimia vaan niin päätin sitten kokeilla. Hakutan koiraa muutaman kerran innostuneesti, jotta sen vire nousee. Suoraan siitä kutsutaan sivulle ja palkataan hyvästä seuraamisesta ja kontaktista. Jos yhtään kontakti herpaantuu, siitä voi sanoa ihan kunnolla. Uskokaa tai älkää, tämä oikeasti toimi! Kertaakaan ei tullut ääntä seuraamisen aikana eikä kehuista ja seuraaminen näytti vihdoin sellaiselta, mitä olen toivonutkin. Häntä ja korvat ylhäällä, kovasti teki töitä ja oli huomattavasti aktiivisempi mua kohtaan kuin aiemmin. Toistaiseksi olen vielä liian kiltti - kontaktin tippuessa siitä voi kyllä sanoa ihan niin, että se uskoo, eikä olla vaan että no ohopsista huppista. Muutaman toiston jälkeen Kiki meni sujuvasti hyvällä keskittymisellä jo pidempiäkin suoria pätkiä! Koiraa voi haukuttaa myös seuraamisen välissä, jolloin koira alkaa ihan odottamaan sitä seuraamisessa ja se odotuskin nostaa virettä. Koiraa saa kehua, kun on hyvä, kehuu rauhallisesti ja nätisti, mutta älä höpise koko ajan! Mulla on tapana höpistä ja kehua jatkuvasti, jolloin kehun arvo laskee aika nopeasti. Turpa kiinni siis ja kehua vain, kun oikeasti ansaitsee.

Ihmisryhmä: Tätä tehtiin samalla tavalla kuin äsken, haukuttamisesta. Toimi aivan superhyvin, Kiki ei edes vilkaissut ihmisiä ja seurasi todella nätisti. Myös ryhmässä perusasennot toimivat hyvin eikä huomio herppaantunut juuri ollenkaan. Ylipäätään tuntui, että Kiki piti vähemmän ääntä myös liikkeiden välissä saatuaan ihan luvalla haukkua välillä. En kyllä itse olisi keksinyt kokeilla näin hullua ideaa.

Nouto: Varastaa heitettäessä. Tässäkin olen ihan liian lepsu, pitäisi sanoa ihan kunnolla. Mulla kävi niin, että keskityin niin paljon heittämiseen, että en huomannut katsoa koiraa. Selkeästi ohjaaja joutuu heittokouluun. Olen nyt alkanut myös vaatia katsekontaktin näissä etenevissä liikkeissä ennen kuin päästän Kikin menemään.

Kapulalle meno on tosi hyvä, juokse tosi hyvää vauhtia. Palautus on kuitenkin selkeästi hitaampi ja pitäisi saada toimimaan samalla vauhdilla kuin menomatkakin. Tähän voi kokeilla lelun näyttämistä heti noston jälkeen, mutta ei vielä vapauta jes-käskyllä vaan kehuu vähän rauhallisemmin. Lelun heittäminen taaksepäin toimii hyvin ja toki etäisyys tekee myös eron. Näihin on nyt kiinnitettävä huomiota. Selkeästi noutokapula on Kikin mielestä liian kiva eikä sillä ole isoa hinkua vaihtaa sitä leluun. Pitää siis keksiä jokin superlelu, johon se vaihtaisi mitä tahansa.

Paikkamakuuta ei varsinaisesti treenattu, mutta tein sitä kentän laidalla. On tämä ehkä jo hivenen parantunut, kun olen ottanut sen oikeasti työn alle ja ollut tiukkana myös käy siihen -käskyssä.

Alla pieni videonpätkä seuruusta:



Vertailuna viime lauantain seuraaminen tokon SM-kisoista:


(pahoittelut huonosta laadusta, mäkinen ei halunnut tehdä yhteistyötä)

Toko

Ruutua tehtiin alustalla. Ihan hyviä toistoja, mutta vähän meinasi jäädä turhan eteen heti, kun alusta poistui. Tähän on kiinnitettävä huomiota ja ehkä tehtävä ruutua vähän lähempää ja palkata nimenomaan paikasta enemmän. Myös heittoihin pitää kiinnittää huomiota, nyt heitin toivottomasti ihan väärään suuntaan ja pari kertaa Kiki pääsi jo tulemaan ruudusta mun luokse.

Liikevälit tehtiin Pirkon avustuksella ja sain oikein hyviä neuvoja. Ensinnäkin, kehääntulot kannattaa tässä vaiheessa tehdä vielä hihnassa, koska alokasluokassakin tehdään niin. Hihna kannattaa irrottaa jo ennen perusasentoa, koska helposti sen irrottamisen jälkeen koiran pää alkaa pyöriä. Jos päästää hihnasta irti jo ajoissa ehtii saada koiran haltuun ennen ensimmäistä liikettä paremmin. Liikkeiden välissä Pirkko suositteli palkkaamaan ilman naksua, koska sitä ei ole kisoissakaan käytössä ja Kiki selkeästi reagoi siihen, jos minulla on naksutin kädessä. Myös kehut kannattaa ehkä pitää vähän maltillisempana, mun riehuttaminen ja hypyttäminen tuntuu kuumentavan sitä ihan liikaa ja ääntä alkaa tulla. Muuten Kiki on sen tyyppinen koira, että se kannattaa pitää hyvin hallinnassa liikkeiden välissä. Palkkaamista vaihdeltiin - välillä palkkasin liikkeiden välillä seuraamisen tarjoamisesta, välillä perusasennosta ja välillä ensimmäisen käskyn jälkeen. Käskyissä olen nyt ollut tosiaan tarkkana, että ottaa katsekontaktin ennen kuin Kiki saa luvan mennä esim. ruutuun. Haluaisin myös opettaa, että "käsky" tarkoittaa katsekontaktin ottamista. Toistaiseksi Kiki kauheasti katsoo liikkuria joka kerta, kun jotain sanotaan.

Stoppia tehtiin lyhyesti. Sinänsä toimi ihan hyvin ja sivullakin toimi kivasti. Käsimerkki on edelleen selkeä, voisi ehkä pikkuhiljaa jo vähentää. Mun liikkeen jatkumista se kestää edelleen aika vähän, mutta kuitenkin sen verran, että pysyy muutaman sekunnin. Tein muutaman toiston ihan erikseen, että pyysin seisomaan ja kävelin, ehkä näin saan sen vielä paremmaksi. Jos mun ja Kikin väliin tuli yhtään etäisyyttä, stoppi valui huomattavasti. Pitää keksiä jotain, millä saan stopin toimimaan myös luoksetulossa ja kierrossa.

Paikkamakuuta tehtiin ihan lopuksi. Kiki pysyi superhyvin, vaikka muut palkkaili ja vapautti välillä. EVL-koira teki istumista ja maahanmenoa ja lopuksi luoksetulon, Kiki pysyi nätisti kaikesta huolimatta. Yhteensä paikkamakuu oli ehkä 2-3 minuuttia. Pää kyllä pyöri aika paljon, huomautin välillä ja kehuin rauhallisesti, kun katsoi minuun.

Treenipätkien välillä pidin Kikiä maassa levossa ja se oli jotenkin tosi kiltti ja rauhallinen. Muut treenasivat ja juoksivat ja leikkivät, Kiki oli enimmäkseen kiltisti paikallaan. Toki se vieläkin yrittää säännöllisesti nousta ja lähteä, mutta olen nyt ollut todella tiukka tässä, että ilman lupaa ei kerta kaikkiaan lähdetä. Aina lähdettäessä treenaamaan otan sen rauhassa haltuun ja lähdetään kentälle samaa matkaa. Enää sellainen lepsuilu ja riehuminen käy päinsä. Ihan lupaavalta kyllä näyttää, voi kun Kiki osaisi olla tuollainen myös kokeissa!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Agikisat Riihimäki 12.10.

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa