Lentävä Kiki

Maanantai - Suskin tottis 

Ohjelmassa noutoa ja hyppyä. 

Noudossa mälvii ärsyttävästi mun lähellä. Oon tehnyt tosi paljon pelkää luovutusta, että koira on kauempana ja kapula mulla ja se tulee eteen ja kapulaan kiinni. Tästä eteenpäin en oo oikein päässyt, alkaa heti mälviä. Nyt tehtiin sit ihan niin, et koira maassa mun edessä ja annan sille kapulan, tämä toimi enimmäkseen ihan hyvin, jos otin kapulan heti. Sit jos yhtään kesti, alkoi mälviä. 

Palkkauksesta oli ihan hyvä pointti, nythän mä oon tehnyt namilla ihan siksi, että lelu kiihdyttää. Suski totesi, että repimisleikki kuumentaakin usein tehokkaasti, sen sijaan (erityisesti vielä saalisviettisellä koiralla) heittäminen voi olla parempi. Tässä on toki se, että Kiki ei oikein itsekseen leiki eikä tiedä, mitä tehdä lelulla, mutta tähän sit taas toimii kahden lelun leikki. Kokeiltiin heittämällä, niin heti tuntui sujuvan hieman paremmin. Toinen tietysti, on se et pidän palkkaa leuan alla ja siitä tiputan/heitän. 

Hyppyä tehtiin 75 sentissä. Tämä oli kovin vaikeaa ja jälleen tuntuu, että melkein ohjaajalle vielä vaikeampi. Mä oon jotenkin ihan hassusti tehnyt lelun kanssa, et pidän lelua ilmassa, tämä on aikaisemmin toiminut ihan hyvin, mut nyt ei enää. Sit ku teen luoksekutsuna, niin mä AINA ihan joka kerta liikun ja aina just siinä kohti, kun koira on ilmassa. Mä en jotenkin edes tiedosta tätä, niin hyvä et joskus joku kiinnittää tähänkin huomiota. Naureskelin, että joo, tämän takia mä en harrasta enää agilityä, kun sama juttu joka esteellä. 

Anyway, johan loppui riman tiputus ja teki tosi nättejä hyppyjä. Ponnistaa tosi kaukaa ja menee nätillä kaarella. Suski totesi, että metrin pitäisi kuitenkin enemmän olla korkeushyppy, mitä Kiki ei nyt tee. Tähän olen aikaisemmin pyrkinytkin, mutta nyt en oo taas kiinnittänyt asiaan huomiota. Mua kiinnostaisi tietää, mitä joku fyssari tai hyppytekniikkaguru tähän tuumaisi, koska muistan hämärästi hyppytekniikkakurssilta, että korkea epälaakea hyppy olisi kropalle jotenkin raskas, kun selkä ei samalla tavalla pyöristy ja siksi nimenomaan tähdättäisiin pitkään laakeaan hyppyyn. Pahinta kai on, jos koira on hypyn päällä "U:n muotoisena", eli selkä suora tai jopa yliojentunut, koiran pitäisi olla pyöristynyt jalat pitkällä ja selkä pyöreänä. 

Muuten oli tyytyväinen Kikin toimintaan, selkeästi vääntö on tuottanut tulosta. Totesin treenin alkuun, että katsotaan päästäänkö ollenkaan treenaamaan vai väännetäänkö mölyämisestä tää treeni - olosuhteet oli tosi vaikeat, kun viereisellä kentällä tehtiin jotain tosi vauhdikasta (ja äänekästä) treeniä. Alkuun vähän mölisi ja oli sit aika äkkiä hiljaa. Hyvä Kikistiina! 

Tiistai - Pian kanssa tokoa ja vähän tottista 

Ensin ihan pientä seuraamisen tarjoamista, tätä teki hienosti ja tuntui hyvältä. 
Liikkeestä maahanmenoa liikkuroituna, jostain kumman syystä liikkeelle lähdettäessä alkoi edistämään ihan hirveästi! Mmmmmitä ihmettä, ei se oo tollaista tehnyt ennen, päin vastoin, just viimeksi todettiin, että onpa sen seuraaminen nykyään kivaa, ku ei edistä. Toimi sit ku en antanut, hidastin ja/tai tein uusiksi. Ekalla toistolla hidasti käskyn jälkeen, sen jälkeen ei reagoinut. Yksi maahanmeno, tämä hieno. 

Noutoa ihan pieni pätkä, ihan vaan palautusta kapula mulla ja pari toistoa niin, et annoin sille kapulan ja menin parin metrin päähän. Nää oli nyt ihan hyvät. Vauhtinouto loppuun. 

Kiertoa ensin yhdellä kapulalla, sitten neljällä. Ei olla ikinä kokeiltu näin, eikä tuottanut mitään ongelmaa. Nätit kierrot molempiin suuntiin, hyvin oli kuulolla. Melko tiiviisti kiersi ja selkeästi alusta oli sille outo ja ehkä hieman liukas? Hyvin bongasi merkit ja kuunteli käskyä. Liikkuroituna vois tehdä kyllä ensi kerralla. Kiva eteentulo. 

Paikallamakuuta ja lyhyt istuminen Boltin treenatessa eteenmenoja, tämä oli vaikeaa, mutta pysyi nätisti. Istuminen selkeästi vähän hukassa, kun yrittää luistaa siitä. 

A-estettä aksapuolella (tokopuolen este on sikaliukas, ei kyl enää treenata sitä). Ajatus oli saada luoksekutsu toimimaan, sehän ei oo nyt oikein toiminut, musta poispäin kylläkin. Oltiin eri puolilla ja ihan vaan juoksutettiin sitä edestakaisin, tämä toimi tosi hyvin. Vähän täytyisi nyt ehkä saada jatkuvuutta tähän, että se osaisi tulla lähetyksen jälkeen myös takaisin. Pallon kanssa ei toiminyt yhtään, ei yksinkertaisesti ymmärrä tulla pallon kanssa yli. Namipalkka toimi hyvin, kävi syömässä namin ja tuli sit esteen yli takaisin, josta pallopalkka. Namimaattia voisi tietty tähänkin kokeilla, se on kätevä ku ei voi varastaa namia, jos kiertää. Sit varmaan erikseen täytyy esitellä sille noutokapula, että sen kanssa on myös mahdollista kiivetä, ennen kuin tehdään varsinaista noutoa. 

Hyppyä ensin 75cm, josta korotettiin 80 --> 85. Nyt seisoin hiljaa paikallaan (ensin lelu kädessä, sit heitin sen itsestä poispäin kauemmas), toimi tosi hyvin ja hyppäsi kivan näköisesti. Saatiin helposti nostettua sitä korkeuttakin ihan reilusti ilman ongelmaa. Mulla on kyllä viharakkaussuhde tähän, joka toinen treeni olen suurin piirtein lopettamassa koko tottistouhut ja joka toinen kerta totean, et kyyyllä tämä tästä vielä. 

Lopuksi dogit pääsi umpihankeen rallattelemaan, aiii että kun tekee terää! Kikikin meni kotona ihan litteäksi, kun vähän väsyttää pientä. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Agikisat Riihimäki 12.10.

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa