Sirken opeissa, osa 1/21

 Sirken treeneissä taas pitkästä aikaa, vähän huono tuuri ollut näiden koulutusten kanssa kun aina onnistun hankkimaan kuumeen/yskän/hirveän nuhan ennen koulutuksia. 

Tänään ohjelmassa liikkeestä seisomista, kiertoa ja pk-hyppyä. 

Seisominen: no, ikuisuusongelma, ei tarvinne selityksiä. Hyvin toimi ilman käsiapua edessä, mutta sivulla Sirke neuvoi ihan reilusti käyttämään vielä käsiapua. Pikkuhiljaa se häivytetään pois sitten. Samoin mähän oon näyttänyt käsiavun oikealla kädellä edessä ja samaa oon tehnyt sivullakin. Ni jos on aluksi vaikeaa, ihan reilusti koiran edessä. Näin stopit oli tosi hienot. Toinen, mihin Sirke kiinnitti huomiota, oli mun asento ja koko olemus - edessä ollessa olen ryhdikkäänä ja tomerana, sivulla ollessa käännyn koiran puoleen ja himmailen. Tähän ehkä peili auttaa, jotta näen, mitä Kiki tekee. Lisäksi mä pysähdyn aika nopeasti edessä tehdessä, mutta sivulla jatkan kävelyä. Tämäkin hämmentää koiraa. 

Paikallaan seisomista täytyy edelleen parantaa, nyt se pysyy jo ihan hyvin jos itse olen lähellä ja edessä, mutta heti kun menen sen rintamasuunnan taakse, se kääntyy. Tähän auttaa lelu edessä, tällä pääsin vähän sen takaviistoon liikkumaan. Ihan paikallaan seisomista vahvistamalla saa liikkeestä seisomista parannettua. 

Jäävien erottelut: Tähän mietin jotain ideaa, kyllähän tätä pitää vaan treenata, mutta jotenkin kauhean vaikeaa. Vaikeaa tämä oli myös Zeron kanssa ja sillä toimi ihan vaan se, että treenasin ensin jokaista jääviä erikseen tosi vahvaksi. Mitään muuta en tänä aikana tehnyt kuin tätä yhtä vaihtoa. Sitten, kun kaikki kolme oli pomminvarmoja, ei sitä erotteluakaan tarvinnut kauheasti enää tehdä. Näin se ei koskaan sekoillut EVL:n Zetassa. Tämä ei kauhean hyvin vaan enää toimi nykyaikana, kun koiran pitää jo avoimessa luokassa osata kaikki. Hieman olen toki näin treenannut, ensin maahanmeno (no se toimiikin hyvin ja tätä se ei sekoita mihinkään), sitten istumista (tämä toimii joskus hyvin, joskus huonommin) ja seisominen on kaikista heikoin. 

Ihan tehokas keino, jolla saa paljon toistoja ja koiran ajattelemaan on ihan vaan kulkea takaperin, koira mun edessä ja heittelen sille nameja sitä mukaa, kun se tekee vaihtoja. Jos tekee väärin, niin itse oon sanonut oho ja tehnyt uudestaan (ja korjauksesta ei palkkaa), mutta jopa vielä tehokkaampaa voi olla pyytää koira tekemään sen väärin tehneen vaihdon uudestaan. Näin se oppii, että nämä oikeasti on eri käskyjä. Myöhemmin tohon voi ottaa mukaan kaikkea muutakin: pyörimistä, kiertämistä, peruuttamista, mitä nyt keksiikään... 

Kierto: Tässä ei nyt sinänsä isompaa ongelmaa, ehkä hieman turhan tiiviisti kiertää tötsän - viime treeneissä kokeilin neljän tötsän ryhmää ja meinasi keilata oikean takanurkan tötsää. Lisäksi arpoo suuntia eikä oikein kuuntele. Nyt kierto oli kyl tosi nätin näköinen ja hidasti selkeästi hieman ennen tötsää - ehkäpä se tarvii tähän enemmän treeniä erilaisilla aluistoilla? Yksi niksi tohon kääntymiseen ja keilaamiseen on nami tötsän takanurkan siinä muovilla. Silloin koiran täytyy kääntyä paremmin, kun se haluaa tarkistaa, onko siellä namia. 

PK-hyppy: Ajattelin, olisko Sirkellä jotain uusia ideoita, vaikka ihan hyviä neuvoja toki olen Suskin treeneissäkin saanut. Joskus vaan on hyödyllistä kuulla useamman ihmisen ajatukset. 

Nyt sen hyppytekniikka oli taas tosi huono, hyppäsi sillee laatikkona bojoing koko koira ilmaan ja laskeutui neljälle jalalle. Yksi syy tuohon voi olla, että se yrittää kurkata mua (ja lelua) pää ylhäällä. Joten, lelu maahan ja nyt asetuin itse hypyn riman kohdalle, ei hypyn etupuolelle. Hieman nätimmin hyppää näin, kun ei tarvii mua kyylätä. 

Ihan hyppytekniikkatreeniä täytyy myös tehdä. Tehtiin niin, että pk-hypyn korkeus noin 60 senttiin ja ihan sen eteen (ehkä noin 1 jalan päähän?) agilityeste johonkin 35 senttiin. Sit 4-5 jalkaa näiden edessä vielä yksi hyppy, joka on ihan niin matalalla kuin vain mahdollista. Tämän eteen koira laitetaan istumaan (esteen pointtina lähinnä kokoaminen ja painonsiirto), sit se ponnistaa aksahyppyjen välissä ja lentää kauniina kaarena okserin yli. Näin oli tosi paljon parempi tekniikka, tää oli hyvä! Sarjaa voisi ihan rauhassa myös pidentää, että olisi vaikka 3-4 matalaa hyppyä ennen okseria. Sitten, kun pk-hypyn korkeutta nostetaan, nostetaan myös okserin etummaista rimaa ja pidennetää näiden välistä etäisyyttä, jotta hyppykaareen tulee enemmän pituutta. 

Tää olikin taas oikein hyvä koulutus, saatiin taas treenattavaa. Nyt pitää ahkerasti treenata hallilla ja myös kotona sen mitä pystyy. Just muistin taas, että kosketusalustan kertaamistakin voisi ihan hyvin tehdä kotona tai vaikkapa parkkipaikalla. Jalkajumppaa ollaan nyt hieman tehty ja eilen se jo osasi läntätä kaikki neljä tassua puolipalloille! Tätä ei oltu aikaisemmin edes kokeiltu. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Agikisat Riihimäki 12.10.

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa