Sekalaista treeniä ja yksi nollatulos

 Sekalaisia treenejä ja yhdet mestariluokan kisat. 

Rallitoko

Suvin kanssa ollaan tehty ratatreeniä, alkuun avo-tason ratoja, joihin ymppäsin joitain mestariluokan elementtejä, puolenvaihtoja ym. ja viimeisimpänä (viime torstaina ennen kisoja) suunnittelin tuomarin aiempien ratojen perusteella ihan kunnon mestariluokan rata, josta tuli, vaikka itse sanonkin, varsin kiva. 


Esteitä ei olla nyt lainkaan treenattu, yhdessä treenissä oli putki radan sivussa ja kerran hyppy radalla, jota ei kuitenkaan suoritettu. Halusin nyt ainoastaan saada virettä alemmaksi ja yhteistyötä jotenkin sujumaan. Ennen Ahvenanmaata tuntui, että esteiden treenaaminen vaan pahensi asiaa, vaikka nimenomaan yritin treenata hallintaa ja enimmäkseen ei edes suoritettu niitä. 

Yksittäiset temput sujuvat mielestäni varsin hyvin ja pääpainon pitäisikin olla just ratatreenissä. Pakka hajoaa helposti sekä mulla että koiralla ja tarvittaisiin paljon rutiinia vielä. 

Yksittäisissä tempuissa parannettavaa: 

- Peruutus oikealla sivulla helposti vinoon

- Peruutus edessä suuntaa oikealle, ei osaa katsoa kyltistä suuntaa 

- Koira kiertää ohjaajan vauhdissa - mä pysähdyn ihan joka kerta 

- Kukkasissa käännösten oikea-aikaisuus

- Esteissä hallinta, karkaa joka kerta 

Kokonaisuus meni nyt viimeisissä treeneissä todella hyvin. Ensin pelkkää seuraamista, jonka jälkeen yksittäisiä hankalaksi ajattelemani kohta: peruutukset, puolenvaihdot, liikkeestä istu oikealla. Tauon jälkeen koko rata ja vau, miten hienosti se meni! Tuntui ihan superhyvältä! 

Kisat Raaseporissa lauantaina 19.11.2022

Samalla kisattiin Uudenmaan piirimestaruuksista, joten nou paineita. Rata oli tosi haastava Kikille, heti lähdön jälkeen vasemmalla putki, jonka suun kohdalla tehtiinkin pyörähdys sopivasti vasemmalle huitaisten. Paljon oikealla seuruuta, mm. peruutus ja liikkeestä istuminen, jotka olleet meille vaikeita. Putken jälkeen suoraan houkutukseen, jossa tarjolla kassillinen leluja ja namikippo. 


En nyt edes jaksa tehdä tarkempaa analyysiä virheistä, lappu on tuolla jossain vielä tallella. Isoja -10p virheitä kolme, mm. istahti peruutuksessa (en huomannut yhtään), karkasi väärälle puolelle neloskyltillä (saksalainen täyskäännös oikealla) ja mitähän vielä. Heti lähdön jälkeen pyörähdyksen jouduin uusimaan, kun oli menossa putkeen. Uusimisessa pysyi hanskassa ja teki ihan kiitettävän suorituksenkin. Paljon kaikenlaista isoa ja pientä, yhteensä 53 virhepistettä. Kaiken kaikkiaan rata tuntui kuitenkin todella paljon parempi kuin yksikään aikaisemmasta viidestä nollaradasta. Selkeästi treeni on tuottanut tulosta! 

Yksi syy vireeseen oli varmastikin liian pieni halli, jouduttiin radalle melko kylmiltään ja tämähän ei sovi Kikille ollenkaan. Jos olisin tajunnut tämän, olisin jättänyt ilmoittautumatta koko kisoihin, koska tämä on tosi epäreilu tilanne, että sen ei ole edes mahdollista laskea virettä ennen omaa vuoroa. 

Jotenkin vähän toivoton olo tämän rallin kanssa, kun se ei vaan koskaan suju. Sinänsä ihan hyvä fiilis jäi, koska suoritus oli kuitenkin tosi paljon parempi kuin aiemmin, mutta silti masentaa, ettei onnistuta vaan kerta kaikkiaan ikinä. Noh, neljä nollaa vielä niin saan luvan kanssa luovuttaa. 

Toko viime viikolla 

Viime viikolla ei ehditty treenata Pian kanssa, kävin itsekseni joku päivä Kaukalolla kokeilemassa namimaattia ruudussa ja lisäksi tehtiin ohjattua ja ehkä jotain muuta, ei muista. 

Ruutu: Namimaatin kantama onkin ihan yllättävän lyhyt, joten ei toimi täyspitkältä matkalta, kuten olin suunnitellut. Vähän lähempänä se toimi kuitenkin todella hyvin. Namimaatti oli reilusti ruudun takana, pysäytin Kikin ruudun takaosaan ja vapautin siitä. Se yritti ensin karata suoraan maatille, mutta tajusi kuvion ekan yrityksen jälkeen. Korjausten treenaamiseen tuo on tosi hyvä ja matkan treenaamiseen pitää sit hyödyntää avustajaa tai tulla itse ruutuun palkkaamaan. 

Ohjattu: ensin suoraan sivulla, vähitellen lisäsin matkaa, ei ihan täyttä matkaa. Oli muistaakseni hyviä toistoja. 

En enää muista, mitä muuta. 

Tokoa hiekan hallilla tiistaina 

Ekaa kertaa itsekseni Hiekan hallilla tokoa, olipa taas luksusta! Kikille on nyt vaan muodostanut raiiivostuttava tapa haistella ihan koko ajan lattiaa. R a i v o s t u t t a v a a !! Joku ilmeisesti harrastaa namien viljelyä hallissa, en kyllä voi ymmärtää tällaista. Noh, joka tapauksessa ohjelmassa oli seuraamista, jääviä, ohjattua ja kierto-ohjatun paluuta. 

Seuraaminen: erityisesti juoksua ja juoksun käännöksiä. Sain näistä ihan hyviä, ensin kiersin väljää ympyrää, joka vähitellen pieneni kulmaksi asti. Tuntui tosi paljon paremmalta kuin viime treeneissä. Myös täyskäännökset toimivat hyvin. 

Jäävät: juoksusta maahanmeno meni hyvin, ei ollut hämmentynyt. Kävelystä seisominen ja istuminen erikseen, sit jättö istumaan ja siitä L:n loppua seisomisella sekä sama toisinpäin. Jälkimmäisessä tarjosi seisomista istumisen tilalle, mur. Korjasi hyvin sen jälkeen. Hyvät seuraamaan tulot ja odotti myös kivasti. 

Ohjattu: Toimi ja kuunteli kivasti, en vieläkään päässyt täyteen etäisyyteen, ens kerralla pitää lisätä etäisyyttä isompina harppauksina. Lopuksi seisomisen kanssa. Itse seuraaminen kohtalaisen kamalaa, seisoi kivasti ja teki hienon noudon. 

Kierto-ohjattu: pelkät aksahypyt, ei kiertoa. Oli toooosi vaikeaa, olisi kovasti halunnut vaan tulla ohi. Yritin kieltää sitä, mutta ei jotenkin yhtään tajua tätä. Ei tunnu etenevän yhtään tämä homma, se ei vaan kerta kaikkiaan ymmärrä/halua ymmärtää. 

Muutama idea kierto-ohjattuun: 

- Hypylle irtoamisen vahvistamista namimaatin avulla. Mun sijainti vaihtelee, koiran sijainti vaihtelee ja namimaatilla naksuttaa pelkästään hypylle hakemisesta. 

- Yksittäinen hyppy, vahvistaa sivusuuntaista etäisyyttä ensin vain koira tai vain minä sivussa. Tätähän ollaan tehty alo-avo -luokissa paljon, mutta ei tunnu muistavan. 

- Hyppytekniikkaa umpihypyllä itsevarmuuden nostamiseksi

- Kaksi hyppyä ensin ihan lähekkäin, kasvattaa pikkuhiljaa näiden etäisyyttä. Saisi ainakin onnistuneita toistoja tämän iänikuisen jankkaamisen sijaan. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Agikisat Riihimäki 12.10.

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa