Uutta tokomotivaatiota

Pikaiset lauantaitreenit itsekseni Kaukalolla, ohjelmassa liikkeestä seisomista, ohjattua ja stoppia. 

Ohjattua nyt taas pallolla alkeistreeninä ja niin, että pallot suoraan sivulla. En oikein tiedä, miten koira opetetaan kaartamaan, mut jos nyt vähän aikaa vielä vahvistaisi suoraan sivulle menemistä. Ei tällä kertaa sekoillut, kuunteli tosi hyvin. Yritin pientä kisamaisuutta ottaa mukaan tekemällä liikkeestä seisomisen avustettuna (kädellä näytin ja pari kertaa ihan peruuttaen), ekalla toistolla oli vähän hämillään, seuraavat menivät hyvin. Kokeilin pari toistoa myös pallot oikeilla paikoilla ja itse sivusuunnassa pallon kohdalla ja annoin namia. Oli ehkä vähän hämillään, enkä tiedä ajatteleeko se yhtään tässä. Mietin kuitenkin, saisiko tästä jalostettua jotenkin kaaren, jatkossa esim. namikippo siihen, josta menee hakemaan lelun tai kapulan? 

Liikkeestä seisominen samalla tavalla kuin viimeksi: pari edessä, kerran oikealla ja kerran vasemmalla. Tosi hyviä, sama sarja uudestaan. Oli hyviä ja stopitkin ainakin mun nähdäkseni nopeita. 

Stoppia ja luoksetuloa: suora luoksetulo ja pysymisestä palkka, suora vapautus pallolle ja kaksi käskyn kautta - vuorottelin palkan takana ja edessä. Molemmat olivat hitaita, toinen vähän nopeampi kuin toinen, kun vähäsen hetsasin lähdössä. Tää kaipaa kyl vähän ideoita, en oikein tiedä, mitä tehdä tälle. 

Su/ma

Purkkitunnarin treenaaminen on jatkunut, Kiki alkaa pikkuhiljaa tarjota enemmän ja määrätietoisemmin omaa. Joskus on hankala sanoa, haisteleeko se purkkia pitkään vai ilmaiseeko, mutta nyt pikkuhiljaa tuntuu, että osaa ilmaista oikean väärien joukosta jo melko hyvin. Toisinaan tuntuu testaavan vääriä ja jää ilmaisemaan, mutta jatkaa haistelua, kun en naksuta. Ajattelin jatkaa tätä vielä aika pitkään, ensin pitäisi saada vielä enemmän vamuutta, sitten siirtää muualle, ottaa liikkurointi mukaan, treenata eri paikkoja ja erilaisia häiriöitä ja mielentilaa. Seuraavaksi pitäisi sitten opettaa itse kapulan pito ja nouto. Haastetta siis riittää vielä. 

Marraskuu alkoi ja nyt on pimeää ja synkkää ja väsyttää


Mä olen saanut jälleen uutta intoa liikkeiden treenaamiseen, kun kuulin uudesta sääntöehdotuksesta. Jos tuo menee läpi Kennelliitossa, jatkossa voisi valioitua jo voittajaluokasta. Tuohan olisi ihan mahtava muutos, Kikillä olisi vielä toivoa! Samalla herää vähän ristiriitaisia ajatuksia, koska en tähänkään asti ole arvostanut hirveän korkealle tokon koulareita, koska mun tavoitteet ovat aina olleet evl:ssä ja olen havitellut valiotitteliä (sitä vielä koskaan saavuttamatta, hehe). Tuntuuko se siis samalta, kun valion saa entistä helpommin? Sit taas toisaalta evl on vaikeutunut ihan hirveästi esimerkiksi Zeron ajoilta, siihen aikaan valiokin oli vielä ihan saavutettavissa, samaa ei nykypäivänä voi sanoa, jos on yhtään haastavampi ja/tai urpompi koira. No, saas nähdä. Voihan olla, että Kiki ei saa ensimmäistäkään ykköstulosta :D Kaiken kaikkiaan kuitenkin hieno juttu ja saatiin taas uutta motivaatiota treenata! 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa

Se olisi BH Kikiperkele!