Pikaisia treenilöitä ja menestystä

 Tokoa itsekseni sunnuntaina ja maanantaina. 

Sunnuntaina oli tarkoitus mennä Navalan nurmelle, mutta hetken mielijohteesta jäinkin agilitykentälle treenaamaan, kun joku oli ystävällisesti raivannut kentän tyhjäksi esteistä. Taustalla oli ainoastaan A, putki ja puomi. 

Ruutu: ajatus tehdä häiriöitä: tötsiä, kapuloita ja aksaesteet taustalla. Alustalla kaikki toistot, tosin parin onnistuneen jälkeen peitin alustan hiekalla. Kapulat eka valmiina vasemmassa laidassa, ei ongelmaa. Sit heitin ne ja lähetin aluksi lähempää, sitten pidensin etäisyyttä. Jokin on ruudussa kyllä muuttunut, kun se menee sinne nykyään tosi innokkaasti eikä enää häiriinny ihan pienistä. Hyvä Kikiiii! 

Ohjatun seuruu: En oo koskaan testannut seuraamista kapuloille, mutta eipä vaikuttanut mitenkään ainakaan tällee valmiiksi asetelluilla kapuloilla treenatessa. Kapulan heitto olikin aavistuksen vaikeaa, vaikka koitin viritellä ensin kunnolla seuraamiseen. Sain ihan hyviä toistoja lopulta, tämä oli ihan hyvä muistutus, että pitää joskus kuunnella ohjaajaa. 

Lopuksi mun oli pakko kokeilla sitä hoopersia, aloitin ihan yhdellä yksittäisellä hoopilla ja naksuttelin siitä läpijuoksemista edestakaisin, vähän eri paikoista ja etäisyyksistä. Otin avuksi sen ison, vaaleanpunaisen targetin, joka antoi Kikille vähän suuntaa irrota. Mikään kuollut lelu ei oikein toimi, koska se varastaa. Tällä tavalla sitä paitsi vire oli matala ja se kykeni keskittymään kunnolla ja ajattelemaan selkeästi. 

Vähän ideoita näihin häiriötreeneihin kaipais - mun viljeilemät tötsät ja kapulat ei ikinä oo haaste

Maanantaina ihan pikainen treeni koulun kentällä. 

Ohjattu kahdella kipolla: Toimii ihan yllättävän hyvin, vaikkei olla otettu alkukesän jälkeen. Tajusin tosin treenanneeni ihan liian pienillä etäisyyksillä, se 10 + 10 metriä on oikeasti aika pitkä matka, samoin kapuloiden 10m etäisyys toisistaan. Ajattelin treenata näillä kipoilla ihan valmiiksi asti, voisi kokeilla jopa liikkurointia ja kippojen vientiä. Kikin nouto on sen verran paska, etten viitsi kuluttaa sitä turhaan. 

Ohjatun eteenmeno: alustalla toimii hyvin, tein leveän kapulakujan (jossa tosin vaan kaksi kapulaa, koska en omista enempää). Ilman alustaa toimi huonosti, ei jotenkin millään hahmottanut. Pitänee naksutella ihan kotipihalla sitä erottelua. 

Ohjatun keskikapula: tätä en oo aiemmin tehnyt. Kokeilin ihan laittaa kippoon namia ja vapauttaa KEKE -käskyllä. Käsimerkki epämääräinen sohaisu eteenpäin kahdella kädellä. Pitää pohtia tätä vielä. Tuntui kääntyvän joka kerta vastapäivään. Oli hieman epävarma. 

 Ensi kerralla: 

- Liikkuroituna ohjatun seuruuta ja liikkeellelähtöä

- Eteenmenoa vielä lisää, eri suunnista ja naksulla/alustalla

- Ruudun bongaamista parilla ruudulla 

 - Kippo-ohjattua liikkuroituna

- Hoopersissa ajattelin jatkaa vielä tota samaa linjaa, ihan naksuttelen yksittäistä hooppia ja yritän saada etäisyyttä. Sitä kujaa vois toki kokeilla kans vaihteluksi. Lisäksi ehkä hieman jo pohtia suuntia. Olisko ne left ja right? Vasen ja oikea on varattu, samoin muistaakseni höger ja vänster. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoisjäljen FH1 säännöt

Agikisat Riihimäki 12.10.

Tokon sääntötulkinnat ja yleisimmät virheet kokeissa